Kamerunilaistaustainen Yvonne opiskelee sairaanhoitajaksi – työpaikka jo on

Yvonne Ewane aloitti sairaanhoitajaopinnot SAMKissa elokuussa 2017. Nyt hän työskentelee sairaanhoitajana Turussa akuutilla geriatrisella vuodeosastolla ja suorittaa samalla syventävää opintoihin kuuluvaa harjoitteluaan.

Yvonne Ewane Porin kampuksen Agora kahviossa.

Yvonne on suomen kansalainen, ja tuntee olevansa sekä kamerunilainen että suomalainen – kulttuuri, jossa on elänyt aikuiseksi, pysyy mukana.

Kamerunista kotoisin oleva Yvonne Ewane muutti Suomeen, Helsinkiin, seitsemän vuotta sitten opiskelemaan maantieteen maisteritutkintoa. Taustalla oli jo alan kandidaatintutkinto kotimaassa. Maantiede ei loppujen lopuksi tuntunut omalta, vaan Yvonne lähti toteuttamaan haavettaan sairaanhoitajuudesta. Jo opiskeluaikana Kamerunissa hän oli tehnyt vapaaehtoistöitä paikallisella klinikalla, ja kiinnostus oli jäänyt kytemään.

Turussa suomalaisen miehensä ja 5-vuotiaan tyttärensä kanssa asuva Yvonne kertoo alkuun opiskelleensa kaksi vuotta suomea.
– Jos haluat opiskella ja tehdä töitä sairaanhoitajana Suomessa, sinun täytyy osata suomea, Yvonne toteaa.

Opettaja edotti juttua kertoen, että Yvonne on malliesimerkki siitä, miten oikea asenne ja opintoihin motivoituminen edesauttavat opinnoissa edistymistä ja suomen kielen oppimista – vaikka on muutakin elämää kuin opiskelu ja matkaa opintoihin kertyy.

Haastattelussa välillä puhummekin suomea. Yvonnen kotikieli on ollut englanti – Kamerunissa 10 provinssista kahdessa puhutaan englantia, muissa ranskaa. Yvonne on viisilapsisen perheen keskimmäinen, ja ainoa tytär. Hänen vanhin veljensä asuu Helsingissä, jossa Yvonnekin asui vuoden Suomeen muutettuaan.

Töissä akuutilla vuodeosastolla

Nyt Yvonnella on tuore työpaikka sairaanhoitajana Turun kaupunginsairaalan geriatrisella vuodeosastolla, jossa hän voi suorittaa myös opintoihin kuuluvan syventävän harjoittelun. Suomen kieli sujuu.
– Pärjään oikein hyvin. En erinomaisesti, mutta hyvin. Yvonne sanoo, että geriatrisella vuodeosastolla vain harvoin tulee vastaan potilas, joka puhuu englantia.
– Tässä työssä ollaan tekemisissä ihmisten elämän kanssa. Jos et ymmärrä kieltä, annat väärää lääkettä väärälle potilaalle, Yvonne sanoo. Yvonne nauttii työstään, ja hän kertoo saavansa vanhuksilta hyvää palautetta: ”hyvä tyttö”. Kamerunilaisesta ystävällisyydestä on työssä hyötyä. Hän halaa, nauraa ja laulaa.
– Tietysti pitää havainnoida ihmisiä, nähdä kehon kielestä onko toinen ”auki vai kiinni”. Ei kaikkia voi lähestyä samalla tavalla, ei voi työntyä, täytyy tietää henkilökohtaiset rajat myös. Hän sanoo, että nähdessään ihmisen kärsivän, hän haluaa auttaa silloin kun vain voi.
– Mutta jos haluat auttaa, tee se hyvin, opettele lisää taitoja, älä vain sählää potilaan kanssa.
– Jos en ymmärrä jotain, niin pyydän, että työkaveri auttaa, ja he auttavat kyllä mielellään. Olen uusi töissä, en edes voi tietää kaikkea.

Täydet päivät, monta roolia

Yvonne kehuu opiskelupaikkaansa.
– Minulla ei ollut lainkaan sairaanhoidon taustaa, ja kun katson itseäni nyt, olen ylpeä itsestäni, kaikesta siitä mitä olen oppinut, ja tyytyväinen tähän opetusympäristöön.

Yvonne Ewane on matkustanut Turusta Poriin lähes päivittäin.

– Pidin huolen siitä, etten ollut pois miltään tärkeiltä oppitunneilta, ja tein mitä minun piti tehdä.

Onhan siinä päivät olleet aika täydet, kun lisänä on myös vaimon ja äidin roolit. Kun opinnot ovat Porissa alkaneet kahdeksalta, bussi Turusta on lähtenyt kello 5.30. Bussimatkan Yvonne on nukkunut.

Suomi ja Kamerun?

Kun kysyn Yvonnelta, millaisia kulttuurisia samankaltaisuuksia Suomen ja Kamerunin välillä on, seuraa hetken hiljaisuus, pohdintaa ja naurua:

– Samanlaisuuksia? Hyvin vähän.

Erilaisia piirteitä löytyy helpommin: Suomalaiset pitävät Yvonnen mukaan aikataulut, ja muutenkin, kun suomalainen sanoo jotain, hän tarkoittaa juuri sitä. Kamerunilaiset ovat seurallisia ja tykkäävät kokoontua porukalla. He auttavat eri yhdistysten kautta niitä kamerunilaisia, joilla olot ovat huonot.

Yvonne on suomen kansalainen, ja tuntee olevansa sekä kamerunilainen että suomalainen – kulttuuri, jossa on elänyt aikuiseksi, pysyy mukana. Uudeksi vuodeksi Yvonne matkustaa Kameruniin tapaamaan sisaruksiaan.
– On hyvä käydä välillä, kun pikkuveljet ovat siellä. Tutustu nursing-koulutukseen

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Matias Maja istuu pöydän ääressä ja tekee muistiinpanoja paperille.

Insinööriopiskelija Matias Majan opinnäytetyöaihe syntyi yrityksen tarpeista

Matias Maja on neljännen vuoden energiatekniikan insinööriopiskelija SAMKissa. Kotikaupunki tuntui Porista kotoisin olevalle Matiakselle hyvältä vaihtoehdolta opiskelujen suhteen, eikä se ole odotuksia pettänyt. Pian valmistuva insinööriopiskelija on ollut tyytyväinen SAMKin tarjoamiin puitteisiin sekä opetukseen.