Jari Iisakkala luotsaa palveluliiketoiminnan osaamisaluetta

Jari Iisakkala aloitti palveluliiketoiminnan osaamisalueen johtajana huhtikuun alussa. Iisakkala on innoissaan uudesta pestistään ja iloinen siitä, että SAMKin arvostus alueella on kasvanut selvästi viime vuosina.

23.5.2019 | Teksti: Aino Pelto-Huikko | Kuva: Anne Sankari

Jari Iisakkala pyöräilee usein töihin.
Jari Iisakkala pyöräilee usein töihin.

– Kun sain tiedon valinnasta, aloin hyvin intensiivisesti perehtyä siihen, mitä PATAlle kuuluu nyt. Tunnuslukujen ja ihan oman näppituntumankin perusteella PATAlla menee hyvin, Iisakkala sanoo.

PATA on palveluliiketoiminnan lyhenne ja lempinimi SAMKin sisällä. ”Hyvin intensiivinen” kuvaa Iisakkalan tapaa tehdä asioita: asiaa harkittuaan hän toimii nopeasti ja heittäytyy täysillä siihen, mikä häntä innostaa.

Työhön kuuluu osaamisalueen johtaminen tiimivastaavien kanssa – ja johtamiseen liittyen tietysti monenlaista: hallintoa, strategiatyötä, kokouksia ja tapaamisia. Iisakkala valittiin tehtävään SAMKIn digitaalisten palveluiden päällikön pestistä. Sitä ennen hän toimi korkeakoulupalvelujen johtajana ja toimialajohtajana.

Mitä suunnitelmia sinulla on nyt uuden pestin alussa?

Esimerkiksi liiketalouden koulutuksen ”päivätoteutuksessa” on ihan perusteltua miettiä, mitä uusia sisältöjä voisi olla – mikä kiinnostaisi hakijoita. Oikeastaan sama pätee matkailun koulutukseen ja sen vetovoimaan: se on heikentynyt valtakunnallisesti. Voi olla, että ilmastotietoisuus vaikuttaa nuoriin tässä, koska lentomatkustamista on alettu ”demonisoida” mediassa. SAMKin matkailussa on kyllä vahva painotus kestävässä lähi- ja luontomatkailussa – toivotaan, että nuoret huomaavat sen.

Yrittäjän koulutusohjelma ja matkailun englanninkielinen koulutusohjelma ovat uusia, ja niiden alkutaival näyttää varsin hyvältä. Monimuotokoulutus vetää nyt hyvin, tämä on nähtävissä sekä perustutkinto- että ylempiAMK-tasolla. Onko se sitten suunta, johon pitää jatkossa panostaa enemmän? Koko osaamisalueella uusien sisältöjen, kuten ohjelmistorobotiikan ja verkkokaupan, lisäksi on yhtä tärkeää miettiä uusia ja joustavia tapoja tarjota opetusta.

Mistä olet ylpeä?

Siitä, että SAMKin arvostus alueella on kasvanut valtavasti siitä, kun aloitin 12 vuotta sitten – ja siitä, että olen saanut olla mukana. Olen ylpeä myös siitä, että SAMK on selviytynyt valtavista rahoitusleikkauksista kunnialla. Paljon yksittäisiä ylpeydenaiheita on tietysti: esimerkiksi TKI-toiminta on huikeaa nykyään: kaikki akatemiat, laboratoriot, simulaattorit sun muut.

Mihin haluat panostaa?

Minulle tärkein asia on se, että patalaiset kokisivat, että olen heitä varten, että autan kaikessa missä pystyn vaikuttamaan asioihin ja missä minun osaamisestani on hyötyä. Yksin saan aikaan hyvin vähän, 40–50 ihmisen kanssa paljon.

Oikeastaan päivittäin mietin tulevaisuutta ja kehittämistä. Se on ideointia, henkilöstösuunnittelua osaamisen näkökulmasta, hankeasioita, sidosryhmäyhteistyötä: mitä ajatuksia ja näkemyksiä alan yrityksillä on työvoiman osaamistarpeista. Kaikki vaikuttaa koulutusohjelmien sisältöihin ja SAMKin strategian toteutumiseen.

En ole mikään reissumies, vaikutan mieluummin täällä kampuksella ja Satakunnassa, muuten kuin silloin kun on nähtävissä kiistaton lisäarvo siitä, että matkustan.

Mikä innostaa?

Tavoitteisiin pääseminen.  Ne pitää asettaa niin korkealle, että pitää ponnistaa ja kehittää toimintaa ja ihmisiä, muttei niin korkealle, että tuntuu vitsiltä edes yrittää.

Ministeriö asettaa isoimmat tavoitteet, koska rahoitus tulee sieltä. On koko ajan pidettävä mielessä, että se mitä tehdään, on linjassa niiden kanssa. Monelta suunnalta syntyy odotuksia: opiskelijoilta, alueen yrityksiltä ja muilta työantajilta, henkilöstöltä, kollegoilta, SAMKin hallitukselta, esimieheltä.

Mikä ilahduttaa?

Se, kun joku onnistuu työssään. Se voi olla pieni tai suurempi onnistuminen. Monenlaiset asiat: ystävällinen hymy tai hyvä keskustelu, pienetkin asiat.

Mikä pännii?

No ehkä se, että kovastikaan yrittämällä asiat eivät etene.

Mikäs mies muuten olet ja miten lataudut?

Olen kolmen teini-ikäisen lapsen isä, aviomies ja kahden metsästävän mäyräkoiran omistaja. Kiireinen duuni ja kolme teiniä vaatiikin latautumista. Kuntourheilulla pidän kuntoa yllä, suunnistus tällä hetkellä, ja työmatkapyöräily. Syyskuusta helmikuuhun harrastan metsästystä koirien kanssa, ja sen jälkeen mennäänkin taas pian kartan kanssa metsään.

Mitä jokaisen pitäisi tehdä ainakin kerran elämässään?

Jotain sellaista, mitä on aina halunnut tehdä, mutta ei ole tehnyt, ja tietää että pitäisi tehdä. Jotain mitä on empinyt, miettinyt, pelännyt, kammoksunut tai häpeillyt. Ylittää itsensä, pistää itsensä likoon, kaulaa myöten.  Se voi olla tapaaminen jonkun henkilön kanssa, jonka kanssa on riitautunut. Tai jonkin työn tekeminen, mitä on karttanut, hankkia jokin uusi osaaminen tai tehdä matka, jota ei ole uskaltanut tehdä. Jokaisella on omansa, kaikilla varmasti jotain.

Katso SAMKin johtoryhmän lyhyet esittelyt

Lisää aiheesta

Naisopiskelija läppärin kanssa SAMK-kampus Porin kirjastossa.
| Opinnot ja opetus

Digital Campus tarjoaa inspiraatiota verkko-opetukseen

Millaiset ratkaisut mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman opetuksen? Millaiset käytännöt on havaittu toimiviksi? SAMKin julkaisusarjassa on ilmestynyt Digital Campus – ratkaisuja joustavaan oppimiseen. Se kertoo koulutuksen digitalisaation käytännön sovelluksista ja niiden edellytyksistä SAMKin Kuninkaisten digikampuksella.
Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoita Porin kampuksella.
| Opinnot ja opetus

Opinnäytetyöprosessi yhdistää opiskelijat, ohjaajat ja yritykset

Työelämän tarpeesta lähtevä opinnäytetyö tarjoaa liiketalouden opiskelijalle mahdollisuuden perehtyä toimeksiantajayrityksen toimintaan. Työn toimeksiantaja saa puolestaan tuoreita näkökulmia toimintansa kehittämiseen.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”. Amy Webb provides the strategic foresight and forecasting crucial to businesses adapting and positioning themselves for sustained success in this era of transformation.#thinkfuture #artificialintelligence ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence

Projektien kautta voidaan mahdollistaa monenlaista mielenkiintoista ja tärkeää asiaa. Tässä yksi esimerkki 3D- tulostuksesta. @SatakunnanAMK
@RoboAI2

Harjavaltalainen palveluyksikkö otti digiloikan – polttopuut ovat vaihtuneet 3D-tulostukseen:

Satakunnan alueella kehitetään uutta toimintaa, jossa ikääntyneiden ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden on mahdollista saada matalalla kynnyksellä ohjausta arkea helpottavasta teknologiasta ja pienapuvälineistä.

#katsetulevaisuuteen

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 kello 16.
#katsetulevaisuuteen #rekrytointi #työpaikat

SAMKissa on toteutettu jo useana vuonna opiskelijahyvinvointikysely. Viimeisin toteutus osoittaa, että SAMKin opiskelijoiden yleinen hyvinvointi on kohentunut muutaman vuoden takaisesta.

#opiskelijahyvinvointi #katsetulevaisuuteen