Hyvää työtä ja pitkää uraa! puhuu johtamisen, kahvitaukojen ja harrastusten merkityksestä työelämässä

KTT Eila Heinosen kokoomateos Hyvää työtä ja pitkää uraa! kerää yhteen eri sanomalehdissä julkaistuja yliötekstejä. Teksteissä yhdistyvät teoreettinen tietämys henkilöstöjohtamisen alueelta sekä kymmenien vuosien aikana saatu anti työssäkäyvien opiskelijoiden kanssa käydyistä luentokeskusteluista.

Eila Heinosen tekstit – alaotsikon mukaisesti mietelmät – luovat kuvaa johtamisesta hyvin moniulotteisena tehtäväkenttänä, joka edellyttää tietoja, taitoja, tilannetajua sekä ihmisten erilaisuuden ymmärtämistä.

Nykyistä työelämää leimaa yhteisön ja yhteen hiileen puhaltamisen tärkeys. Toisaalta taas puhutaan erilaisuuden johtamisesta. Organisaation kehittäminen kohti yhteisiä tavoitteita onnistuu, kun sen kaikille jäsenille piirtyy kokonaiskuva sekä löytyy yksilöllisesti sopiva oppimisen metodi.

Vastavuoroisuus ja molemminpuolinen luottamus tärkeitä

Heinosen tekstit painottavat johdon ja henkilöstön vastavuoroisuuden merkitystä niin perehdyttämisessä, motivoinnissa kuin kehittämistoimissakin. Työelämän joustotkin syntyvät parhaiten molemminpuolisen luottamuksen pohjalle.

Kahvinurkkauksessa sattuu ja tapahtuu, siellä tuodaan esiin tunteita sekä puretaan arjen kielelle viralliset strategiat ja muu liturgia.

Työpaikan epävirallinen puolikin kiinnostaa kirjoittajaa. Kahvinurkkauksessa sattuu ja tapahtuu, siellä tuodaan esiin tunteita sekä puretaan arjen kielelle viralliset strategiat ja muu liturgia. Tätä puolta kaivataan eläkkeelle jäätyä!

Työn ja muun elämän yhdistämisessä keskitytään useinkin vain perhearjen sujuvuuteen. Heinonen kuitenkin pohtii teksteissään harrastamisen merkitystä, sen yhteyksiä työhön sekä sen tärkeyttä vastapainoa tuovana elämän elementtinä. Utelias ja tutkiva asenne sekä sujuva arki ovat avaimia pitkään uraan.

Lataa luettavaksesi theseuksesta.

Jos haluat linkittää johonkin tiettyyn kirjan tekstiin, avaa aukeamittain selailtava versio issuusta.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.