Hoitotyön monimuoto-opinnot vahvistavat ammattitaitoa ja hoitaja-identiteettiä
Kirsi-Marja Virtasen mielestä parasta antia sairaanhoitajan monimuoto-opinnoissa on ollut ehdottomasti oman ammattitaidon lisääntyminen ja kehittyminen hoitajana sekä ihmisenä.
– Opintojen aikana olen oppinut tunnistamaan omia voimavaroja hoitajana ja oppinut luottamaan itseeni; mitä minä opin, niin osaan kyllä. Myös harjoittelut ovat antaneet uutta näkökulmaa siihen, millaista työtä haluaisin valmistuttuani tehdä. Kaikki opintojaksot ovat omalla tavallaan olleet tärkeitä ja mielenkiintoisia ja luoneet pohjaa tulevalle. Ensimmäisen vuoden aikana opiskelimme mm. näyttöön perustuvaa toimintaa, hoitotyön toimintoja, lääketieteellisiä perusteita, gerontologista hoitotyötä, perheiden hoitotyötä. Tänä keväänä energia suunnataan kokonaisuudessaan sisätautien ja kirurgian opintojaksoihin ja niitä seuraaviin harjoitteluihin, joita odotankin jo suurella mielenkiinnolla.
Kirsi-Marja on tehnyt työuransa pääasiassa kaupallisella alalla. Alanvaihto kävi mielessä ensimmäisen kerran kymmenisin vuotta sitten. Kirsi-Marja kouluttautuikin lähihoitajaksi sekä hoitolayrittäjäksi. Lopullinen alanvaihto tapahtui vuonna 2016, kun hänelle tarjoutui työmahdollisuus vanhustyön saralla yksityisellä puolella. SAMKin sairaanhoitajan monimuoto-opinnot Kirsi-Marja aloitti syksyllä 2017.
– Opinnoissa minua motivoi halu kehittyä hoitajana mahdollisemman ammattitaitoiseksi. Toiveenani on myös edetä työssäni vastuullisempiin työtehtäviin. Valintani oli ehdottomasti SAMK, koska halusin mahdollisimman ajantasaista ja laadukasta opetusta. Rauman kampuksella opiskelu on ollut mukavan rauhallista, tilat ovat toimivat ja opettajat ovat lähellä. Kampuksen kirjastopalvelut ovat myös huippuhyvät ja ruoka maittavaa.
Etene suunniteltuun tahtiin
Vaikka opiskelu antaakin paljon, niin voi se olla työn ohessa myös haastavaa. Kirsi-Marja vinkkaa, että kannattaa etukäteen pohtia mikä on tässä hetkessä tärkein asia; opiskelu, työnteko, harrastukset? Mahdollistaako perhetilanne opiskelun? Mikä on taloudellinen tilanne, oletko oikeutettu aikuiskoulutusrahaan? Jos opiskelu sopii elämäntilanteeseen, niin sitten Kirsi-Marjan sanoin ”hakua vaan päälle”.
– Opiskelu kannattaa aloittaa heti ns. täysillä eli pitää kiinni tehtävien palautuspäivistä. Tentit kannattaa suorittaa mahdollisemman nopeasti pois alta ja edetä suunniteltuun tahtiin. Se helpottaa etenemistä, kun rästiin jääneet tehtävät eivät keräänny harteille stressiksi. Harjoittelut ovat pitkiä ja niitä on paljon, joten taloudellistakin kulmaa kannattaa etukäteen pohtia, vaikka koulutus ei itsessään mitään maksakaan. Omaa työnantajaa kannattaa myös informoida opiskelun aloittamisesta sekä keskustella mahdollisista työajan lyhentämisistä, palkattomista vapaapäivistä sekä tulevista opintovapaista. Tärkeää on myös oman jaksamisen kannalta muistaa huolehtia itsestään, pitää vapaapäiviä, nähdä ystäviä, ulkoilla ja rentoutua.
Tukea opiskeluun tutoropettajalta sekä opiskelijakollegoilta
Oman tutoropettajan kanssa opiskelija laatii henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa otetaan huomioon aikaisemmin hankkima osaaminen.
– Oma tutoropettaja on suuressa roolissa opintosuunnitelman luomisessa sekä tukena ja turvana opiskelun aikana. Heiltä voi aina pyytää ja kysyä apua eteen tuleviin ongelmiin tai mahdollisesti muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Lisäksi matkan varrella tukena ovat omat opiskelijakollegat, joilta saa mahtavaa vertaistukea samanlaisessa elämäntilanteessa. Keskustelemme yhdessä myös paljon siitä, miten omassa työpaikassa toimitaan ja sitä kautta saa myös paljon uutta näkemystä ja ajatusta.
Opinnäytetyö on opintojen viimeinen ponnistus, jonka työstäminen aloitetaan hyvissä ajoin. Kirsi-Marja tekee opinnäytetyönsä yhdessä opiskelijakollegansa kanssa.
– Opinnäytetyön aiheenamme on hyvinkin ajankohtainen hyvinvointiteknologia tai meidän kohdallamme kyseessä on enemmänkin gerontekgnologiasta. Hyvinvointiteknologia on tulevaisuutta ja suuressa roolissa niin kotona kuin erilaisissa hoivakodeissa asuvilla ja sairaaloissa. Eikä rajoitu pelkästään ikäihmisiin vaan hyvin erilaisiin ja eri-ikäisiin asiakasryhmiin. Minulla on kokemusta työni kautta geronteknologiasta ja siitä, kuinka marginaalisesti hoitajat osaavat sitä käyttää työnsä tukena ja apuna. Opinnäytetyössämme lähdemme perusteista ja siitä, että tietty osaamistaso saavutetaan kohteena olevassa hoivakodissa.
Hoitotyön monimuoto-opinnot mukana kevään yhteishaussa!
Lisää aiheesta
Uusimmat uutiset
SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error