Aila päätti hakea SAMKiin opiskelemaan vanhustyön kehittämistä

Aila Rantanen opiskelee geronomiksi toista vuotta SAMKin Porin kampuksella. Tulevaisuudessa hän toivoo pääsevänsä toimimaan esimiehenä kotihoidossa.

21.1.2021 | Teksti: Pinja Rantanen, SAMKin opiskelija | Kuva: Pinja Rantanen, SAMKin opiskelija

Aila Rantanen istuu työvaatteissa toimistopöytänsä äärellä.
Aila työskentelemässä Vammalan kotihoidon toimistossa toiminnanohjaajana.

Vanhustyötä monimuotona opiskeleva Aila päätyi hakemaan SAMKiin esimiehen kan­nustamana. Hän on työskennellyt kotihoidon piirissä kentällä ja toimistossa toiminnanohjaajana kolmetoista vuotta. Erityisesti Ailaa kiinnostaa  vanhustyön kehittäminen.

­­­­­­– Kolme hyvää asiaa vanhustyössä ovat vanhusten kohtaaminen, hyvät työllisyysnäkymät ja halu kehittää vanhustenhoitoa, Aila kertoo.

Hienointa vanhustyön koulutuksessa ovat ammattitaitoset opettajat, mahtavat opiskelukaverit ja heidän kokemuksensa, joita jaetaan muille. Geronomiksi opiskelu monimuotona on vaativaa, mutta hyvällä motivaatiolla selviää.

– Opiskelu geronomiksi monimuotona on välillä rankkaa, koska tehtäviä on paljon ja ne tehdään kotona palkkatyön ohella. Olen kuitenkin pitänyt opiskelusta paljon, Aila sanoo.

SAMKissa tapahtuva kontaktiopiskelu on myös vähentynyt huomattavasti koronan takia. Opiskelijoiden piti käydä Laitilassa pitämässä vanhuk­sille toimintatorstai, mutta se peruuntui. He ovat silti ehtineet ennen koronaa tehdä toimintakyvyn mittauksia. Aila pitää sekä käytännön tehtävistä että teoriapainotteisesta opiskelusta, sillä ilman teoriaa ei voi tehdä käytäntöä.

Erityisesti opinnoista on jäänyt mieleen tähän mennessä vanhustyötä säätävät lait ja niiden tulkinnan haasteet. Vanhustenhoidossa olisi vielä paljon kehitettävää ja hän toivoisi, että päättäjät tulisivat katsomaan ja kuulostelemaan mitä pitäisi tehdä.

Aila on ollut tyytyväinen SAMKin tarjoamaan koulutuksen tasoon. Hän suosittelee vanhustyön koulutusta kaikille siitä kiinnostuneille. Koulutus on vaativaa, mutta jos on motivaatiota, siitä selviää.

SAMKin uusi kampus on innostava. Kun kampusta on rakennettu, on samalla ajateltu erilaisia oppimisympäristöjä ja alueita, joita voi hyödyntää. Luokkatilat ovat myös valoisia ja niissä olevat kalusteet ergonomisia.

Geronomina työllistyminen

Työllisyystilanne vanhustyössä on tällä hetkellä todella hyvä. Geronomina voi toimia useissa eri tehtävissä kuten asiakas- tai palveluohjaajana tai esimiehenä. Aila uskoo valmistumisen jälkeen työllistyvänsä geronomina. Hän toivoo pääsevänsä esimieheksi kotihoitoon jossain vaiheessa. Myös muut paikat, jossa voi kehittää vanhustyötä kiinnostavat häntä.

– Tsemppiä paljon opiskeluun. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Uskaltakaa kysyä aina, kun jokin asia askarruttaa. Edetkää opinnoissanne omaan tahtiinne, Aila toivottaa muille opiskelijoille.

Aila Rantanen poseeraa lähikuvassa mustavalkoisen kissan kanssa.

Aila Rantanen

  • Toisen vuoden geronomi opiskelija (monimuoto)
  • Töissä Vammalan kotihoidossa, Sastamalassa
  • Kotoisin Sastamalasta
  • Vapaa-aika kuluu opiskelutehtävien, lukemisen ja käsitöiden sekä koiran ulkoiluttamisen parissa.

21.1.2021 | Teksti: Pinja Rantanen, SAMKin opiskelija | Kuva: Pinja Rantanen, SAMKin opiskelija

Lisää aiheesta

Nina Forsström puolivartalokuvassa.
| Vanhustyö

YAMK-opinnoista uutta ja innovatiivista näkemystä vanhustyöhön

Eliniät pitenevät ja väestö vanhenee. Tarve osaavalle henkilöstölle vanhustyössä kasvaa entisestään. Vanhustyön YAMK-opinnot valmistivat Nina Forsströmiä ajattelemaan tulevaisuutta uusin, innovatiivisin silmin. Yksi...
Vanhustyön ylempi AMK-opiskelija Porin kampuksella.
| Hyvinvointi ja terveys

Vanhustyön YAMK – johtajuus- ja kehittämisvalmiuksia työelämään

Pöytyäläiselle Hanna Kuusistolle on aina ollut tärkeää oman työn ja osaamisen kehittäminen. Tämä olikin pääsyy miksi hän hakeutui opiskelemaan ylempään amk-tutkintoon. Hanna...

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Navigointiin suunniteltujen syvyysmallien hyödyntämistä kehitetään ISTLAB-hankkeessa. Vedenalaisten mallien avulla merenpohjasta saadaan aiempaa yksityiskohtaisempaa tietoa luotseille ja alusten navigointijärjestelmiin.
https://bit.ly/3c7z24w
#ISTLAB #intelligentshipping

Development work is ongoing in the ISTLAB project on how to utilise bathymetric models designed for navigation. Read more: https://bit.ly/3c7z24w
#ISTLAB #intelligentshipping #navigation #bathymetricmodel

Yhteistyössä @SatakunnanAMK ja @SermatechFi järjestämä suunnittelukilpailu kannustaa opiskelijoita innovoimaan, miten robotit voisi yhdistää 3D-tulostamiseen. Kilpailu päättyy ensi viikolla! Missä nyt mennään?https://www.roboai.fi/automaatio-ja-robotiikka/3d-tulostus/robotit-mukaan-3d-tulostukseen-opiskelijat-haasteen-edessa/ #roboai #samk #mysamk #sermatech #robottihaaste

Altogether 31 students graduated from SAMK in February. Nine of them graduated with a Master´s degree. SAMK congratulates all the graduates.
https://www.samk.fi/en/uutiset/31-students-graduated-from-samk-in-february/

SAMKista valmistui helmikuussa yhteensä 31 opiskelijaa. Valmistuneista yhdeksän suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita. #samk #alumni #ylpeästiamk
https://www.samk.fi/uutiset/samkista-valmistui-helmikuussa-yhteensa-31-opiskelijaa/