5G Innovation Hack: haussa uudet ja omintakeiset ideat

Satakunnan ammattikorkeakoulun ja elinkeinoyhtiö Prizztech Oy:n järjestämä 5G Innovation Hackaton pidetään 24.-25. maaliskuuta. Kilpailussa on viisi eri teemaa ja toimintaympäristöä, joiden kehittämiseksi ideoita haetaan: robotiikka, logistiikka, teollisuus, terveysteknologia ja ns. vapaa aihe.

SAMkin opiskelijat pitchaamassa yritysideaansa.

Rastit1

Startup-yhteisö otti tuntumaa opiskelijoihin järjestämällä rastin Kurnajaisten kasirastikierroksella syksyllä 2019. Opiskelijoiden tehtävänä oli valmistella satunnaisista kuvista yritysidean pitchaus.

– Minulle tärkeintä tässä on Hackaton-kilpailukulttuurin rakentaminen SAMKiin sekä uusien, oikeanlaisen asenteen omaavien tyyppien löytäminen yrittäjyys- ja startup-toimintaan mukaan. Jatkossa toivon, että Hackatoneja järjestetään vähintään kerran lukukaudessa, Koivisto visioi.

Kilpailun partnereina toimivat Elisa Oyj, Cimcorp Oy, Porin Satama Oy, Hacklin Oy, Porin kaupunki sekä Ulvilan kaupunki. Jokaisen teeman innovatiivisin veto voittaa 1000 € käteistä ja parhaiden on mahdollista tienata vielä 7500 € demorahaa helpottamaan yrityksensä alkutaivalta.

Tapahtuma on tarkoitettu uudesta teknologiasta, yrittäjyydestä ja työelämätaidoista kiinnostuneille. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa ja mukaan pääsee kaverin kanssa tiiminä tai yksin. Vaikka ei olisi vielä mielessä mitään ideaa, kannattaa silti lähteä mukaan. Tarkoitus on ryhmäyttää eri alojen osaajat keskenään, jotta tuloksena olisi mahdollisimman villejä ideoita.

– Meidän toivomuksemme on, että kilpailuun tulisi mahdollisimman sekalaista sakkia. Opiskelijoita eri kouluista, eri aloilta ja sen lisäksi ammattilaisia työelämästä. Niistä saataisiin sitten muodostettua monipuolisia tiimejä, kertoo SAMKin osalta järjestelyissä mukana oleva erityisasiantuntija ja startup-mentori Santeri Koivisto.

Startup-yhteisön toiminnassa mukana oleva Johannes Ollinmäki harjoitteli yritysideansa pitchausta Insomniassa syksyllä 2019.

Uusi yrittäjyysmyönteinen kilpailukulttuuri

– Kilpailijoiden ei kannata jäädä jumiin 5G-teknologiaan. Enemmänkin haetaan näkökulmia siihen, miten supernopeilla langattomilla tietoliikenneyhteyksillä voidaan tulevaisuudessa näitä eri toimintaympäristöjä kehittää ja mitä niillä voidaan saavuttaa, ideoiden ei tarvitse olla sidottuja juuri 5G-teknologiaan, muistuttaa Koivisto.

Tapahtuma aloitetaan tiistaina 24.maaliskuuta Crazy Townin tiloissa klo 18. Paikalle ovat tervetulleita kilpailijoiden lisäksi myös taustajoukot ja katsojat. Kilpailijat jaetaan ensin ryhmiin ja kuullaan alustuksia mm. 5G-teknologian luomista mahdollisuuksista. Sitten tutustutaan teemoihin sekä toimintaympäristöihin ja kilpailu alkaa. Ryhmillä on keskiyöhön asti aikaa työskennellä Crazy Townilla: brainstormata, kehittää ideastansa konsepti sekä muodostaa siitä houkutteleva myyntipuhe eli pitch. Seuraavana päivänä työtä jatketaan SAMKin Porin kampuksen Agora-salissa. Päivän päätteeksi parhaat pitchit esitetään jurylle ja se valitsee voittajan. Jos joukosta löytyy timanttisia ideoita, niitä voidaan lähteä työstämään eteenpäin yhdessä esimerkiksi SAMKin Yrityskiihdyttämön ja Startup-yhteisön tai Robocoastin avustuksella.

5G Innovation Hackaton alkaa 24.3. klo 18 Crazy Townissa ja jatkuu SAMKin Porin kampuksen Agora-salissa 25.3. klo 8 aamiaisella. 5G Innovation Hackaton on osa Robocoast DIH innovation days -tapahtumaa.

Lue lisää:

www.robocoast.eu/event/5ginnovationhack

5G Innovation Hackaton -mainos

Ilmoittaudu tapahtumaan!

Lisätietoja:

Santeri Koivisto, p. 044 567 7449
santeri.koivisto@samk.fi Essi Vanha-Viitakoski, p. 044 710 5367
essi.vanha-viitakoski@prizz.fi

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.