RoboAI-viikko: Opettaja, anna teknologian inspiroida ja innostaa!

– Epävarmuus teknologioita kohtaan ei ole huono asia. Tärkeintä on näyttää esimerkkiä, että vaikka ei osaa, uskaltaa kokeilla. Tulevaisuudessa nämä uudet teknologiat ovat suurella todennäköisyydellä joko työvälineinä tai käyttökohteina, joten uskallus kokeilla on tärkeää.

Mirka Leino ja Janika Tommiska.

– Tärkeintä on, että kaikki lapset törmäävät joka kouluasteella edes kerran opettajaan, joka on innoissaan teknologiasta. Jo pelkästään toisen ihmisen innostuksen kokeminen voi olla herättävää, huomauttaa yliopettaja Mirka Leino (vas.). Yhdessä Janika Tommiskan (oik.) ja Porin sivistystoimen edustajien kanssa he ovat rakentaneet opettajille upean koulutuspäivän.

RoboAI-viikon aloittava Teknologia opetuksessa -koulutustapahtuma haluaa innostaa opettajia teknologian pariin: Tapahtuma on todellinen superpäivä kaikille teknologian hyödyntämisestä ja opettamisesta kiinnostuneille opettajille, sillä se on rakennettu täysin heidän tarpeidensa ja vaatimuksiensa lähtökohdista. Kohderyhmään kuuluvat kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta peruskouluun ja korkeakouluun saakka.

MTinyen ja mBotien avulla voidaan opettaa lapsia ja nuoria ohjelmoimaan varhaiskasvatuksesta yläkouluun asti.

– Tapahtumassa opettajat pääsevät tutustumaan uusiin oppiaineiden opetusmetodeihin teknologian keinoin, mutta myös teknologioihin, joita he voisivat tulevaisuudessa opettaa ja sitä kautta innostaa lapsia ja nuoria oppimaan ja kiinnostumaan teknologiasta, kertoo tapahtuman toinen järjestäjä, SAMKin yliopettaja, automaation tutkimusryhmän vetäjä Mirka Leino.

Mitä nämä teknologiat ovat? Ohjelmointiin, robotiikkaan, 3D-tulostukseen ja -mallinnukseen sekä elektroniikkaan on jo olemassa lapsille sopivia harjoittelumuotoja valmiina. Verkossa tapahtuvassa Teknologia opetuksessa – koulutustapahtumassa opettajilla on matalan kynnyksen mahdollisuus tutustua näihin eri teknologioihin seminaarien ja työpajojen avulla.

Kansankynttilästä kannustajaksi

Kuva Linda Liukkaasta.
Linda Liukas toimii Teknologia opetuksessa -koulutuspäivän Keynote-esiintyjänä klo 14.45 aiheenaan Koneiden kielioppi: rakkauskirjeitä tietokoneelle. Linda vetää myös päivän tekoälytyöpajaa.

– Koska kaikkien lapsien kotitaustat ja lähtökohdat teknologiaa kohtaan ovat hyvin erilaiset, opettajien kannustava rooli on todella merkittävä. Tulevaisuuden työpaikat vaativat yhä enemmän teknologiavalmiuksia ja suunnittelutaitoa, samalla kun perinteiset kokoonpanotyöt jäävät historiaan. Opettajien merkitys tässä muutoksessa on tärkeä jokaisella oppiasteella, sillä he ovat vanhempien lisäksi usein ainoita ihmisiä, jotka pitkällä aikavälillä pääsevät vaikuttamaan lasten ja nuorten kiinnostuksen kohteisiin ja tulevaan ammatinvalintaan. Pienikin kipinä, mikä saadaan syttymään, voi vaikuttaa, Leino painottaa.

Uuden opetussuunnitelman valinnaisaineet ja ilmiöpohjainen oppiminen avaa mahdollisuuden tutustuttaa lapsia ja nuoria aikaisempaa enemmän myös teknologisiin ilmiöihin. Ensikädessä on täysin opettajasta kiinni, miten tätä uutta pedagogista linjaa lähestytään. Monet opettajat ovat valmistuneet opettajiksi aikana, jolloin teknologian hyödyntämiseen ja teknologian opetukseen ei ole kovasti opettajaopinnoissa keskitytty, mutta vieläkään ei ole ollenkaan myöhäistä lähteä ottamaan teknologioita haltuun. Opettajan oma innostus ja mahdollisuuksien hyödyntäminen on kuitenkin se tärkein asia.

Matalan kynnyksen verkkotapahtuma

Nykylapset ja -nuoret ovat usein teknologisilta taidoiltaan huomattavasti opettajaa taitavampia. Se antaa opettajille mahdollisuuden hyödyntää myös vertaisopetusta ”apuopettajan” muodossa, joka voi olla yllättävän tehokasta. Sen ei tarvitse vaikuttaa opettajan auktoriteettiasemaan.

Järjestäjät toivovat ennen kaikkea saavansa innostettua opettajia teknologiasta ja onnistuvansa kertomaan kuinka paljon tietoa on jo helposti saavilla ja mistä lähteä liikkeelle, jos haluaa opettaa lapsille jotain uutta.

– Tapahtumassa kaikki osallistujat voivat valita kolme mieleistään työpajaa, jotka sisältävät mm. keskustelupajoja, neuropsykiatrisiin ongelmiin perustuvan nepsy-työpajan ja tekoälytyöpajan karkeilla sekä asiaa ohjelmoinnin ja robotiikan opetuksesta, Chromebookin käytöstä opetuksessa ja Google-työkaluista. Päivän päättää Linda Liukkaan Keynote-puheenvuoro otsikolla Koneiden kielioppi: rakkauskirjeitä tietokoneelle sekä esitykseen liittyvä kysymystuokio, Leino listaa.

– Osa opettajista on tapahtumasta todella innoissaan, osalta puuttuu vielä uskallusta. Toivomme, että mahdollisimman moni tulisi mukaan. Verkkotapahtumaan osallistuminen on perinteistä helpompaa, toki siihenkin pitää varata aikaa, muistuttaa Tommiska.

Teknologia opetuksessa -koulutustapahtuma RoboAI-viikolla 9.11. klo 12-16.

Ilmoittaudu tapahtumaan!

Kiinnostaako yritystäsi osallistua Teknologia opetuksessa -koulutustapahtumaan näytteilleasettajana? Voitte toimittaa 10-15s videomainoksen, joka näkyy online-tapahtuman tauoilla osallistujille. Ilmoittaudu ja toimita materiaali annettujen ohjeiden mukaisesti.

Lisätiedot:

Janika Tommiska
tuntiopettaja
p. 044 710 6332
janika.tommiska@samk.fi

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat Puustellin HR-asiantuntija Eemeli Kakko (kuvassa vasemmalla), SAMKin kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta sekä Puustellin tehtaanjohtaja Tarmo Vesimäki.

SAMK ja Puustelli syventävät yhteistyötään kumppanuusohjelmassa

SAMK ja Puustelli Group Oy ovat tehneet pitkään yhteistyötä, joka vahvistuu nyt entisestään Puustellin liittyessä SAMKin uuteen kumppanuusohjelmaan.

Tutka katolla. Tutkassa lukee Rauma Maritime.

Länsirannikko on Suomen huoltovarmuuskeskittymä -seminaari Raumalla

Länsirannikon rooli Suomen huoltovarmuudessa on merkittävä, ja tätä teemaa käsitellään laajasti Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Merilogistiikan tutkimuskeskuksen järjestämässä seminaarissa 6. toukokuuta 2025 Raumalla.

SAMK uusi kampus

12 ammattikorkeakoulua valmistelee ehdotusta ammatillisesta tohtoritutkinnosta

Ammattikorkeakoulut haluavat, että Suomi seuraa eurooppalaista kehitystä ja mahdollistaa ammatilliset tohtoritutkinnot. Tavoitteena on Suomen kilpailukyvyn kasvattaminen.