Talous- ja velkaneuvonnan kevytversiosta apua yhteiskunnallisiin haasteisiin?

SAMKin opiskelijat kehittivät lähipalveluna toteutettavan kevytratkaisun talous- ja velkaneuvontaan osana YAMK-opintojaan.

Rahankäytön huolissa auttaa talous- ja velkaneuvonta, jota tarjoavat oikeusaputoimistot. Apu tulee monesti tarpeeseen, mutta prosessin aikajänne on pitkä. Velkojen ja velkojien selvittelyt sekä oikeuskäsittelyt voivat ottaa jopa 10 vuotta aikaa. Voisiko asiaa hoitaa kevyemmin, ja siten vaikuttavammin?

Tätä pääsivät suunnittelemaan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävissä opinnoissaan SAMKin opiskelijat Maija Elo, Paula Mäenluoma, Karita Nurmio sekä Pia Pitkäranta. He päätyivät kehittämään ajatusta talous- ja velkaneuvonnan kevytversiosta lähipalveluna.

– Ajattelen yksilön kannalta, miten tärkeää on, että talous on kunnossa. Se vaikuttaa henkilön kokonaishyvinvointiin, kertoo Elo.

Mäenluoma työskenteli opintojakson alkaessa työhön valmentajana eli etsi pitkäaikaistyöttömille urapolkuja.

– Törmäsin useamman kerran siihen, että ihmisellä oli velkaa ja se halvaannutti täysin eikä ollut motivaatiota parantaa tilannetta koska ulosottomies veisi kaiken, Mäenluoma kuvailee.

Mäenluoma työskentelee tällä hetkellä uravalmennuspäällikkönä Valkeakosken kaupungilla ja Elo HOK-Elannossa Prisman palvelupäällikkönä. Nurmio työskentelee työttömyyskassassa ja Pitkäranta rahoituspuolella.

Minipilotista kehittämisehdotuksia

Työn aihe tuli Mäenluoman esihenkilöltä.

– Kysyimme aiheideaa Valkeakosken kaupungin Työllisyyspalveluiden johtaja Sari Ilovuorelta. Hän ehdotti pohdittavaksi kevyempää versiota talous- ja velkaneuvonnasta, olihan ryhmäläisiämme yhdistävä tekijä raha. Aihe oli myös kaikille uusi, ja yhteiskunnallisesti merkittävä, sanoo Mäenluoma.

Työ tehtiin Osallistava suunnittelu palvelujen kehittämisessä -opintojaksolla. Tekeminen tähtäsi minipilottiin, josta saatiin kehittämisehdotukset ratkaisuun.

– Minipilotti järjestettiin viidelle velkaneuvonnassa mukana olevalle henkilölle. Näitä henkilöitä keskustelutettiin aiheen tiimoilta kehitysehdotusten saamiseksi, kuvailee Elo.

Merkityksellinen työ eteni kuin siivillä

Työn merkitys tekijöilleen sekä kova opiskelumotivaatio näkyivät työn laadukkaassa jäljessä.

– Tähtäsimme kutosen työhön (arvosteluasteikko 1-5 – toim.huom.) ja välillä nauroimme, että ei tästä ehkä sitä kutosta tarvitse saada. Aihe olisi vienyt helposti mennessään ja lähtenyt rönsyilemään, kertoo Elo.

Kiinnostavan aiheen lisäksi vauhtia tekemiselle antoi opiskeluryhmä.

– Meillä oli ihan loistava ryhmä. Kaikki laittoivat itsensä peliin ja kaikilla oli hyvä tekemisen meininki, kehuu Mäenluoma.

Koko työn kuningasideana on se, että pysyvästi toimeentulotuella elävien taloustilanne selvitetään: Johtuuko jatkuvuus todellisesta vähävaraisuudesta vai onko taustalla ylivelkaantumista ja ulosottokierre, jolloin työn vastaanottaminen ei velallisen näkökulmasta ole mielekästä tai kannattavaa.

Seuraavat askeleet ratkaisuehdotuksen kanssa ovat muiden käsissä.

– Ennakoiva talousneuvonta -hanke, johon työmme liittyy, on voimassa vuoden 2021 loppuun asti. Siinä toteuttajina ovat oikeusministeriö ja ulosottolaitos. Mukana on edustajia myös muun muassa sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä rikosseuraamusvirastosta, päättää Mäenluoma.

Lue lisää Johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-opinnoista

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Matias Maja istuu pöydän ääressä ja tekee muistiinpanoja paperille.

Insinööriopiskelija Matias Majan opinnäytetyöaihe syntyi yrityksen tarpeista

Matias Maja on neljännen vuoden energiatekniikan insinööriopiskelija SAMKissa. Kotikaupunki tuntui Porista kotoisin olevalle Matiakselle hyvältä vaihtoehdolta opiskelujen suhteen, eikä se ole odotuksia pettänyt. Pian valmistuva insinööriopiskelija on ollut tyytyväinen SAMKin tarjoamiin puitteisiin sekä opetukseen.