SAMKissa vietettiin vuosittaista valmistumisjuhlaa

SAMKissa vietettiin viime viikolla vuosittaista valmistumisjuhlaa eli publiikkia. Juhlaan oli kutsuttu kaikki lukuvuonna 2022–2023 SAMKista AMK- tai YAMK-tutkintoon valmistuneet opiskelijat.

Publiikki yleisöä
SAMK Publiikki 7.6.2023

Tilaisuuden aluksi puheenvuorot pitivät osaamisaluejohtaja Tiina Savola ja toimitusjohtaja, rehtori Jari Multisilta. Yliopettaja ja opinnäytetyökilpailun raadin edustaja Maarika Iijolainen piti lisäksi puheen Osaaja-opinnäytetyökilpailusta, jossa palkitaan vuosittain edellisen kalenterivuoden opinnäytetöiden parhaimmisto. Valmistuvan puheenvuoron piti tradenomiksi (AMK) yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistuva Karla Suvanto.

Valmistumisjuhlan musiikista vastasi Duo Erika ja Pauliina.

Jaa tämä sivu

Jari Multisilta (vas.), Marjo Kaartinen ja Lauri Inna allekirjoittivat aiesopimuksen.

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK käynnistävät avaruusteknologiayhteistyön

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK allekirjoittivat perjantaina aiesopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää Satakunnassa avaruusteknologiaa hyödyntävää koulutusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa. Yhteistyön nimeksi tulee PoriSat.

Pia Lamminen (vas.) ja Anu-Mari Elohaka pitävät polkuopintoja hyvänä väylänä hakeutua tutkinto-opiskelijaksi.

Polkuopinnot – vaihtoehtoinen reitti tutkinto-opiskelijaksi

Polkuopinnot ovat avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, joiden ideana on päästä tutkinto-opiskelijaksi tietyn opintokokonaisuuden suorittamisen jälkeen.

Neea Setälä halusi jatkaa merkonomiopintojen jälkeen tradenomiksi kotikaupungissaan Porissa.

Neea Setälän matka merkonomista tradenomiksi

Neea Setälä on ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelija. Neean polku alkoi peruskoulun yhdeksännellä luokalla, kun piti ajatella jatko-opintoja. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joko jatkaa lukioon tai suunnata ammatillisten opintojen suuntaan. Hän valitsi merkonomiopinnot.