Opiskelijamme työllistyvät: Sini Kiljala työllistyi ravintola-alalle

Sini Kiljala valmistui SAMKista restonomiksi vuonna 2022. Hän työskentelee Porin Amarillossa, jossa hän aloitti hiukan ennen valmistumistaan. Hän toimi ensin tarjoilijana ja 2023 vuoden syksystä lähtien vuoropäällikkönä.

Sini Kiljala katsoo Amarillossa ulos ikkunasta.
Sini Kiljala aloitti Amarillossa juuri ennen kesäsesongin alkua.

Aiemmin Sini työskenteli opintojensa ohella Tikkulan S-marketissa. Harjoittelunsa hän suoritti Visit Porissa, alun perin yksityismajoituksen puolella, mutta koronapandemia muutti suunnitelmat ja hän päätyi työskentelemään matkailuinfossa sekä hoitamaan juoksevia asioita.

Sini näkee harjoittelunsa hyödyttäneen asiakaspalvelutaitojensa kehittymistä, mikä on ollut apuna nykyisessä työssä. Koulutuksesta on ollut myös etua yritystoiminnan ymmärtämisessä, erityisesti vuoropäällikön tehtävässä.  

– Olen ylpeä siitä, että olen päässyt vuoropäällikön tehtävään lyhyessä ajassa ja nopeasti päässyt etenemään uralla. Tulevaisuudessa haluan kehittää itseäni ja oppia uutta, jotta työssä pysyisi mielenkiinto yllä, Sini kertoo. 

Vapaa-ajalla Sini touhuaa hänen kääpiömäyräkoiransa kanssa ja sen lisäksi hän pitää erityisen paljon kirjojen lukemisesta. Talvella Sini tykkää käydä laskettelemassa, niin paljon kuin vain pystyy. 

Koronan vaikutus opintoihin 

Sini Kiljala aloitti opintonsa vuonna 2019 ja suoritti ne kolmessa vuodessa, valmistuen kesäkuussa 2022. SAMKissa hän ehti olla puoli vuotta normaalisti, ennen kuin koronapandemia alkoi.  

– Se tarkoitti, että opintoja suoritettiin täysin etänä. Se oli hurjaa ja muutti asioita, eikä normaalia opiskelijaelämää enää ollut, kuitenkin opiskelijakavereiden kanssa tuli nähtyä pienissä porukoissa, kertoo Sini. 

Sini kuvailee opiskeluajan koronan aikana olleen välillä ikävää ja yksinäistä, sillä samanlaista ryhmäytymistä ei saanut aikaan tietokoneen välityksellä. Hyvä puoli tässä kaikessa oli, että opintoja oli helpompi nopeuttaa, kun ei saanut mennä mihinkään, joten hän pystyi suorittamaan opinnot kolmessa vuodessa. 

Sini päätyi opiskelemaan restonomiksi, sillä matkailu ja kulttuuri ovat aina kiinnostaneet häntä. Hänen valintaansa tulla SAMKiin vaikutti pääosin sijainti ja uusi kampus, jossa oli siistit tilat. Opiskeluajoilta hänelle mieleen ovat jääneet opiskelutapahtumat ja yhteisöllisyys, joita pääsi kokemaan ennen koronaa. Lisäksi hän muistaa lämmöllä inspiroivia opettajiaan sekä erilaisia projekteja. 

—————

Sini Kiljala

  • kotoisin Kokkolasta
  • tutkintonimike restonomi (AMK)
  • työskentelee Amarillo Porissa.

—————

Artikkeli on kirjoitettu osana opiskelijoiden opinnoissaan tuottamaa juttusarjaa.

Jaa tämä sivu

Osaamisaluejohtajat Tiina Savola, Riitta Tempakka, Jari Iisakkala ja Heikki Haaparanta sekä opetuksen vararehtori Timo Mattila (keskellä) ovat tyytyväisiä uudistukseen.

SAMK Master School – YAMK-opinnot yhtenä joustavana kokonaisuutena

Uusi SAMK Master School kokoaa yhteen suomenkieliset YAMK-tutkinto-ohjelmat ja tarjoaa opiskelijoille joustavan tavan kehittää osaamistaan. Master School tukee opiskelijoiden ammatillista kasvua ja antaa valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin.

Neean mielestä SAMKin kampuksella on viihtyisät opiskelutilat.

Neea Männistön tie restonomiksi – matkailun laaja-alaiset opinnot

Neea Männistö on kolmannen vuoden restonomiopiskelija, joka päätyi opiskelemaan kyseistä alaa sen kiinnostavuuden takia. Neeaa oli pitkään kiinnostanut matkailu ja sen tuomat mahdollisuudet yhteiskunnassa. Hänen opintonsa ovat jo loppuvaiheilla.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.