Kuukauden kuvassa Ottilia Roos: Identiteetti

– Grafiikka on minulle mielenkiintoista teknisyytensä sekä monipuolisuutensa vuoksi. Taiteenlajin äärettömät mahdollisuudet jaksavat hämmästyttää minua vieläkin. En pane pahakseni myöskään sitä, kuinka tunnen itseni pieneksi tiedemieheksi leikitellessäni erilaisilla grafiikan tekniikoilla. Tällä hetkellä nautin lääketieteeseen liittyvien aihealueiden kuvaamisesta, kirjoittaa Ottilia Roos, joka valmistui SAMKista kuvataiteilijaksi kesäkuussa 2019.

Kuukauden kuva Ottilia Roos Identiteetti grafiikanvedos

Ottilia Roos: Identiteetti, etsaus, fotoetsaus, akvatinta, sokeriakvatinta, 49 x 37,5 cm, 2019

Minulle mieluisin taiteenmenetelmä on metalligrafiikka. Mahdollisuudet grafiikan tekemiseen opiskelun ulkopuolella ovat kuitenkin rajalliset, joten löydän itseni usein myös maalaamisen ja keramiikan parista. Grafiikka on minulle mielenkiintoista teknisyytensä sekä monipuolisuutensa vuoksi. Taiteenlajin äärettömät mahdollisuudet jaksavat hämmästyttää minua vieläkin. En pane pahakseni myöskään sitä, kuinka tunnen itseni pieneksi tiedemieheksi leikitellessäni erilaisilla grafiikan tekniikoilla.

Taiteenlajin äärettömät mahdollisuudet jaksavat hämmästyttää minua vieläkin.

Teoksieni ideat putkahtavat milloin mistäkin, mutta pääasiallisesti kuvaan asioita, joita itse pidän esteettisinä tai mielenkiintoisina. Tällä hetkellä nautin lääketieteeseen liittyvien aihealueiden kuvaamisesta. Tomuiset kirjastot ja antikvariaatit inspiroivat minua. Perinteiset aiheet, kuten luonto ja arki, toistuvat teoksissani myös usein.

Matkani kuvataiteilijana on vasta alussa, joten nyt aion pyhittää aikani taitojeni hiomiseen, jotta teoksieni aihepiirit tai tyylit eivät rajoittuisi siihen, mihin kykenen. Haluan pystyä toteuttamaan kaikki hulluimmatkin ideani ilman pientä ääntä päässäni kertomassa, etten pysty siihen tai en osaa. Haluan osata!

Vaikka usein kuvataiteilijan uraan kuuluukin opettajana tai ohjaajana toimiminen tavallaan ”välttämättömänä pahana”, itse olen tuntenut aitoa kutsumusta opetusalaa kohtaan jo pitkään. Opettaminen auttaa itseäni kehittämään sekä ylläpitämään taitojani kuvataiteilijana, mutta parasta opettamisessa on kuitenkin luotto oppilailta siihen, että osaat auttaa heitä. Kauan epävarmuuden kanssa kamppailleena tuntuu mielettömän hyvältä osata jotakin, johon toiset pyytävät sinulta neuvoa.

 

Teos kuuluu kolmen työn sarjaan, jonka muut osat ovat

Henki, koko: 49 x 37,5 cm, tekniikka: Etsaus, fotoetsaus, akvatinta, sokeriakvatinta, v. 2019

Elämä, koko: 49 x 37,5 cm, tekniikka: Etsaus, fotoetsaus, akvatinta, sokeriakvatinta, v. 2019

 

Ottilia Roos, s. 1993 Tammelassa, valmistui kuvataiteilija (AMK):ksi Kankaanpäästä kesäkuussa 2019. Asuu Tampereella.

Ottilia Roosin kotisivut

 

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Osaamisaluejohtajat Tiina Savola, Riitta Tempakka, Jari Iisakkala ja Heikki Haaparanta sekä opetuksen vararehtori Timo Mattila (keskellä) ovat tyytyväisiä uudistukseen.

SAMK Master School – YAMK-opinnot yhtenä joustavana kokonaisuutena

Uusi SAMK Master School kokoaa yhteen suomenkieliset YAMK-tutkinto-ohjelmat ja tarjoaa opiskelijoille joustavan tavan kehittää osaamistaan. Master School tukee opiskelijoiden ammatillista kasvua ja antaa valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin.

Neean mielestä SAMKin kampuksella on viihtyisät opiskelutilat.

Neea Männistön tie restonomiksi – matkailun laaja-alaiset opinnot

Neea Männistö on kolmannen vuoden restonomiopiskelija, joka päätyi opiskelemaan kyseistä alaa sen kiinnostavuuden takia. Neeaa oli pitkään kiinnostanut matkailu ja sen tuomat mahdollisuudet yhteiskunnassa. Hänen opintonsa ovat jo loppuvaiheilla.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.