Kielisuihkuja ja yhteissimulaatioita – suomen kielen ja kulttuurin tuntemusta kansainvälisille opiskelijoille

SAMK on mukana hankkeessa Opin portailta työelämään Satakunnassa. Siinä kehitetään suomen kielen tukea esimerkiksi englanninkielisissä Nursing- ja Physiotherapy-koulutuksissa oleville opiskelijoille. Lehtorit Marja Tomberg ja Maarit Harjanne ovat innostuneita tuloksista.

Nursing-opiskelijoita luennolla SAMKin Porin kampuksella.

Aiemmin tänä keväänä otetussa kuvassa on menossa Kielisuihku-tunnit Nursing-ryhmälle Maarit Harjanteen (oik.) ja Marja Tombergin vetämänä.

Sairaanhoitajaopiskelijoille on järjestetty osana opintojaksoa esimerkiksi kielisuihku, jossa avattiin hoitotyön ammattisanastoa ja käytänteitä suomeksi. Tarkoitus on ollut sujuvoittaa opiskelijoiden opintoja ja auttaa työelämään siirtymisessä.

– Voimme jatkossa nivoa hyviä käytäntöjä osaksi opintojaksoja, suomen kielen ja viestinnän lehtorina toimiva Marja Tomberg kertoo.

– Olemme käyneet luennoilla läpi sitä, mitä alalla työelämässä tarvitaan, esimerkiksi potilaan tulohaastattelua, esitietolomakkeen täyttämistä, potilaan hoidon tarpeen arviointia sekä potilasohjausta ja toimenpiteistä kertomista. Kaikki tämä tietenkin suomen kielellä.

– Opiskelijat olivat tästä kaikesta aluksi vähän kauhuissaan. He pelkäsivät, että suomen kielellä selviäminen on heille liian vaikeaa. He ovat kuitenkin olleet todella motivoituneita ja kaikki on sujunut hyvin, Marja Tomberg selvittää.

Käytännöt osaksi opintojaksoja

Osa kansainvälisistä opiskelijoista on päässyt mukaan hankkeen toimintaan heti opintojen alusta alkaen. Esimerkiksi viime syksynä aloittaneet kansainväliset opiskelijat ovat harjoitelleet paitsi suomen kieltä myös integroitumista satakuntalaiseen kulttuuriin. Tässä on mukana Satakunnan Monikulttuuriyhdistys.

Suomenkieliset ja englanninkieliset hoitotyön ryhmät ovat kokeilleet myös yhteissimulaatioita. Simulaatiossa on harjoiteltu esimerkiksi verenpaineen mittausta. Tarjolla opintojen loppuvaiheessa on työnhakupaja suomeksi.

– Valtakunnallisesti on myös havaittu tarvetta tukea kansainvälisiä opiskelijoita suomen kielen oppimisessa. Kehitystyö on lähtenyt tästä tarpeesta, kertoo hoitotyön lehtori Maarit Harjanne.

Oma motivaatio ratkaisee

Hankkeen edetessä aiotaan kehittää työelämän harjoittelujaksoja esimerkiksi suunnittelemalla monikielinen ja -alainen harjoittelumalli.

– Harjoittelumallissa lisätään harjoittelun ohjaajien kulttuurintuntemusta ja käydään selkosuomen merkitystä ohjaamisessa läpi. Nopeasti Porin murteella puhuttua kieltä voi olla vaikea ymmärtää, Maarit Harjanne naurahtaa.

Seuraavaksi kehitetään toimintaa, jossa opiskelijat pääsisivät kohti B2-tasoa. Tästä olisi hyötyä erityisesti niille opiskelijoille, joilla on jo kohtuullisen hyvä suomen kielen taito.

Physiotherapy-koulutuksesta on valmistunut osaajia työmarkkinoille jo pitkään, Nursing-koulutuksesta ensimmäiset opiskelijat ovat valmistumassa pian.

Mikä ratkaisee kansainvälisen opiskelijan pärjäämisen suomalaisilla työmarkkinoilla?

– Ratkaisevaa on oma motivaatio, Harjanne ja Tomberg tietävät.


Opin portailta työelämään Satakunnassa

Hanke tukee maahanmuuttaja- ja romanitaustaisten sekä kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden opintoja ja siirtymää työelämään. Hankkeella vahvistetaan myös työelämän edustajien monikulttuurisuus- ja ohjausosaamista. Se tarjoaa työelämälle monikulttuurisuus- ja kielitietoisuuskoulutuksia, valmennuksia sekä verkostotyötä ja auttaa osaajia ja työpaikkoja löytämään toisensa.

Hankkeessa ovat mukana SAMKsta myös fysioterapian lehtorit Sari Lintukorpi ja Mari Törne sekä hoitotyön lehtori Hanna Rautava-Nurmi.

Lue lisää hankkeesta

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Roope Töykkälä seisoo sillalla kahvikuppi kädessä.

Roope Töykkälä tekee opinnäytetyönsä liittyen tekoälyn käyttöön B2B-myynnissä

Roope Töykkälä opiskelee kolmatta vuotta SAMKissa tradenomiksi. Poriin tie vei yhteishaun todistusvalinnan kautta.

Ryhmä valmistuvia opiskelijoita seisoo lavalla SAMK-screenin edessä.

SAMKissa vietettiin valmistumisjuhlaa 12.6.2024

SAMKissa vietettiin viime viikolla vuosittaista valmistumisjuhlaa eli publiikkia. Juhlaan oli kutsuttu kaikki lukuvuonna 2023–2024 SAMKista AMK- tai YAMK-tutkintoon valmistuneet opiskelijat.

Maarika Iijolainen pitää puhetta valmistumisjuhlassa.

Opinnäytetöiden parhaimmisto palkittiin jälleen Osaaja-kilpailussa

Osaaja on SAMKin opinnäytetyökilpailu, jossa palkitaan vuosittain edellisen kalenterivuoden opinnäytetöiden parhaimmisto. Palkittavan työn arvosanan tulee olla korkein mahdollinen eli 5. Yhteensä kilpailuun osallistui tänä vuonna 134 työtä.