Kansainväliset innovaattorit matkalla huipulle

Syksyllä 2020 Satakunnan ammattikorkeakoulun uudessa kansainvälisessä AI-koulutuksessa aloitti 55 opiskelijan ryhmä, joka koostuu 15:sta eri kansallisuudesta. Lähes puolet opiskelijoista tulee EU:n ulkopuolelta.

Opiskelija Oskar Forssell on ammatiltaan lentokapteeni/Student Oskar Forssell is a captain

Ohjaamosta koulun penkille

Alanvaihtajien ryhmään kuuluu myös klaukkalalainen Oskar Forssell, joka haki SAMKin AI-koulutukseen syksyn lisähaussa tullessaan lomautetuksi päätyöstään Finnairin Euroopan liikenteen lentäjänä.

Tekoälystä hänellä ei ollut juurikaan tietoa ennen aloitusta, enemmän kiinnosti ohjelmointi.

– Korona pysäytti lentokoneet ja tilanne on niin epävarma, että tämä oli minulle plan b. Kävin kesällä Helsingin avoimessa yliopistossa ohjelmointikursseja ja sitten löysin tämän tekoälykoulutuksen. Tekoäly on aiheena mielenkiintoinen, mutta sitä oli vaikea hahmottaa, en ymmärtänyt miten sitä voisi hyödyntää. Pelkäsin ensin, että opinnot olisivat teoreettisia, mutta tämä on ollut hyvin käytännönläheistä, Forssell kehuu.

Syyslukukauden perusteella Forssell on tyytyväinen uuteen suuntaansa.

– Fiilikset ovat aivan mahtavat! Tämä on ollut todella mielekästä ja kivaa. Koronarajoitukset ja kauempana asuminen on hiukan vaikeuttanut osallistumista, mutta kaikki toimii etänä todella hyvin! Olen käynyt Porissa vasta viisi kertaa ja joka kerta yritän tutustua paremmin johonkin luokkatoveriin. Ryhmä on todella aktiivinen ja muita autetaan mielellään, Oskar kertoo mielissään.

– Opiskelut ovat loogista päättelykykyä vaativia, mutta huomaan, että asiat laajenevat kovaa vauhtia. Aihe on vaikea, mutta vielä tuntuu helpolta. Toiveeni olisi, että pystyisin valmistuttuani yhdistämään nykyisen ammattini tekoälyn soveltamiseen. Haluaisin luoda jotain uutta, maalailee Forssell.

Miksi tekoäly on juuri nyt niin suosittua ja koulutustarve lisääntynyt?

– Tätä voi verrata kännykän sisällöntuotannon kehittymiseen: ensin myytiin pikselikuvia, soittoääniä ja sitten tuli appeja. Nyt tulossa on tekoälystä appeja ja ohjelmistoja, mitä useat organisaatiot voivat myydä, eivät pelkästään suuret yhtiöt, selittää Pulkkinen.

Lisätietoja kansainvälisestä AI-koulutusohjelmasta:

Tutkimusjohtaja
Petteri Pulkkinen
p. 044 710 3296
petteri.pulkkinen@samk.fi

Erityisasiantuntija
Jussi Bergman
p. 045 1211 477
jussi.bergman@samk.fi

Jaa tämä sivu

Kevään yhteishaku avaa tien oikeustradenomiksi

SAMK laajentaa koulutustarjontaansa uudella oikeustradenomin hakukohteella. Opinnot suoritetaan kokonaan verkkototeutuksena, mikä mahdollistaa opiskelun esimerkiksi työn tai muun elämän rinnalla. Oikeustradenomin opinnoissa perehdytään useisiin eri oikeudenaloihin sekä julkisoikeuden että yksityisoikeuden puolelta.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta, Componentan HR Generalisti Maija Turunen ja Porin valimon päällikkö Pasi Vartiainen.

Componenta ja SAMK vahvistavat yhteistyötään – tavoitteena on vuorovaikutuksen ja alueellisen osaamisen kehittäminen

SAMK on solminut kumppanuussopimuksen Componentan kanssa. Yhteistyön tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta, parantaa opiskelijoiden mahdollisuuksia tutustua konepajateollisuuden toimintaan sekä vahvistaa alueellista osaamista.

Työpaja jalkautui saven etsintään Kankaanpään Lempussa.

Ympäristötaide saa uusia muotoja luonnonmateriaaleista

SAMKin Resurssiviisauden tutkimuskokonaisuuden koordinoima Taide, teknologia ja kestävä matkailu -projekti järjesti Taidekoulun kampuksella Kankaanpäässä ympäristötaiteen osaamista vahvistavan villisavityöpajan.