Insinööriopiskelija Matias Majan opinnäytetyöaihe syntyi yrityksen tarpeista

Matias Maja on neljännen vuoden energiatekniikan insinööriopiskelija SAMKissa. Kotikaupunki tuntui Porista kotoisin olevalle Matiakselle hyvältä vaihtoehdolta opiskelujen suhteen, eikä se ole odotuksia pettänyt. Pian valmistuva insinööriopiskelija on ollut tyytyväinen SAMKin tarjoamiin puitteisiin sekä opetukseen.

Matias Maja istuu pöydän ääressä ja tekee muistiinpanoja paperille.
Matias pitää laskemisesta ja tämä oli yksi syy sille, miksi juuri energiatekniikka valikoitui hänen erikoistumisalakseen.

SAMKissa ympäristö- ja energiatekniikan opinnoissa on kolme suuntautumisvaihtoehtoa: energia-, ympäristö- tai prosessitekniikka. Opintoja on myös mahdollisuus sekoittaa keskenään oman mielenkiinnon mukaan.

Erikoistumisalaksi valikoitui energiatekniikka, sillä se tuntui ajankohtaiselta ja sisälsi paljon laskemista, jonka Matias koki ”omaksi jutukseen”.

Matias on pyrkinyt opiskelemaan opintojaksot opetussuunnitelman mukaisessa järjestyksessä ja kokee sen olleen hyvä ratkaisu.

– Se mitä on edellä opittu, on hyödyttänyt jatkossa, hän toteaa nyökytellen.

Opintojen aikana tehdyt työt tarjosivat mahdollisuuden opinnäytetyölle

Matias on ollut useamman kesän töissä Aurubiksen Porin tehtaalla. Aurubis on Euroopan suurin kuparin tuottaja sekä maailman johtava kuparin kierrättäjä. Työt Aurubiksella tarjosivat Matiakselle myös tilaisuuden opinnäytetyön tekemiseen.  Opinnäytetyön aihe ”Hukkalämmön hyödyntäminen prosessivesien lämmityksessä” syntyi yrityksen omasta tarpeesta, mutta alun perin Matias itse ehdotti yritykselle opinnäytetyön tekemistä.

– Tuli konkreettisesti opintoja vastaava työn aihe, Matias toteaa.

Työ käsittää energiateknisen näkökulman lisäksi myös kustannuslaskentaa sekä ympäristönäkökulman. Opinnäytetyöprosessi on haastatteluhetkellä kesken, mutta nyt jo aihe on tuonut uutta oppia esimerkiksi energiankulusta teollisuusympäristössä. SAMKissa saatu opetus on antanut hyvän pohjan sille, että opittua teoriaa pystytään soveltamaan nyt erilaisiin käytännön ongelmiin.

Opinnäytetyön toteuttamisessa työelämäyhteistyössä Matias kokee erityisesti hyödylliseksi sen, että silloin on suora linkki yritykseen, mikä parantaa työllistymismahdollisuuksia myös jatkossa. Kyseinen opinnäytetyö on myös sellainen, jollaisia voitaisiin toteuttaa esimerkiksi isomman yrityksen alihankkijan tekemänä selvityksenä, jolloin kokemus sellaisen tekemisestä on hyödyllistä energiatekniikan alalla.

Insinööriopinnot mahdollistavat monenlaisia urapolkuja

Matias kokee Porissa ja Satakunnassa olevan hyvät mahdollisuudet työllistyä alalleen, esimerkiksi voimalaitoksiin kaukolämmön pariin. Myös Satakuntaan suunnitteilla olevat vetytalouden ratkaisut voisivat tulevaisuudessa olla potentiaalisia työllistäjiä energiatekniikan insinööreille.

– Monella opintojaksolla tuotiin esille vedyn käyttöä tulevaisuuden mahdollisuutena, Matias kertoo.

Myös Matiaksen katsantokannassa korostuu nykyajan työelämän trendi; mahdollisuuksia on, mutta ne voivat vaatia kykyä katsoa omaa osaamistaan boksin ulkopuolelta. Insinööriopinnot tarjoavat Matiaksen mukaan laajan pohjan.

– Kai se vaatii vaan sellaista rohkeutta hakea muitakin hommia, jos ensimmäinen vaihtoehto ei tärppää, Matias summaa.

Hänellä ei tällä hetkellä ole suunnitelmaa jatko-opiskella, mutta hän pitää erityisesti tekniikan alalla tärkeänä kehittää itseään aktiivisesti työelämässä.

SAMKissa ei tarvitse pärjätä yksin

– SAMKissa on alusta loppuun ollut hyvä meininki, opiskelijatovereilta on mahdollisuus saada tukea ja kaikki on sellaisella mentaliteetillä liikkeellä, että ollaan valmiina tarjoamaan apua, Matias toteaa.

Tämä näkyy myös Matiaksen mukaan siinä, että opinnoissa voi pärjätä, vaikka matemaattiset aineet tuottaisivatkin haasteita. Kunhan kiinnostus on kohdallaan ja opiskelijalla on pitkäjänteisyyttä, ovat insinööriopintojen ovet avoinna, jos opetussuunnitelman sisältö itselle kolahtaa.

—————

Energia- ja ympäristötekniikan opiskelu

  • SAMKissa energia- ja ympäristötekniikan insinööriopiskelijat voivat valita opintojaksoja oman mielenkiinnon mukaan, myös erikoistumisalojen välillä.
  • Opiskelija voi suorittaa opinnäytetyönsä yhteistyössä yrityksen kanssa.
  • Opintojen aikana suoritetut harjoittelut voivat tarjota opiskelijalle työpaikan tai mahdollisuuden opinnäytetyön tekemiseen.

Artikkeli on kirjoitettu osana opiskelijoiden opinnoissaan tuottamaa juttusarjaa.

Jaa tämä sivu

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana (vas.) kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja tutkimuksen vararehtori Heikki Haaparanta SAMKista sekä palvelupäällikkö Jouni Stenfors ja toimitusjohtaja Tiina Äijälä Karhulinnasta.

Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus tukee aluekehitystä ja osaajien kasvua Satakunnassa

Lääkärikeskus Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus rakentaa osaamista, tukee aluekehitystä ja avaa opiskelijoille uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon kentällä.

Pirita Huhtasalo (vas.) työyhteisönsä tapaamisessa. Kuvassa oikealla yritysasiantuntija Mari Raukola Kankaanpään kaupungilta ja kehittämisasiantuntija Leena Saloniemi Leader Pohjois-Satakunnasta.

Pirita Huhtasalon YAMK-opinnot ovat loppusuoralla – työelämä ja opiskelu kulkevat käsi kädessä

Pirita Huhtasalo on valmistunut SAMKista aikanaan tradenomiksi ja on vuosien aikana täydentänyt osaamistaan monipuolisesti. Työn ohella Pirita suorittaa nyt SAMKin Tulevaisuuden johtamisen YAMK-tutkintoa, opinnot ovat nyt loppusuoralla.

Annika Elo lähikuvassa talvisen pellon laidalla.

Opiskelijamme työllistyvät: SAMKista monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin

Annika Elo valmistui SAMKista vuoden 2004 keväällä ja työskentelee nyt porilaisessa henkilöstövuokrauksen ja taloushallinnon yrityksessä.