YAMK-opinnoista uutta ja innovatiivista näkemystä vanhustyöhön

Eliniät pitenevät ja väestö vanhenee. Tarve osaavalle henkilöstölle vanhustyössä kasvaa entisestään. Vanhustyön YAMK-opinnot valmistivat Nina Forsströmiä ajattelemaan tulevaisuutta uusin, innovatiivisin silmin.

13.3.2020 | Teksti: Jatta Lehtonen | Kuva: Nina Forsström

Nina Forsström puolivartalokuvassa.
Yksi syy jatko-opintoihin hakeutumiseen Ninalla oli kiinnostus esimiestyöhön. Opintojen jälkeen myös työelämässä tapahtui muutoksia ja tällä hetkellä Nina toimii palveluesimiehenä Turun kaupungin kotihoidossa.

Jo sairaanhoitajaopintojensa alussa 90-luvulla Nina ajatteli vanhustyön olevan tulevaisuudessa kasvava ala.

– Koin ensimmäisen harjoittelujaksoni hoivaosastolla palkitsevana ja ajattelin, miksi en tekisi vanhustyöhön suuntaavia valintoja heti alusta asti. Sairaanhoitajaopintojen jälkeen suoritin voimavaralähtöisen vanhustyön erikoistumisopinnot Turussa.

Vanhustyön ylempää AMK-tutkintoa Nina piti luontevana jatkokoulutusmahdollisuutena. Opinnoissa häntä kiinnosti erityisesti esimiestyön ja johtamisen opinnot, jotka ovatkin löytäneet tiensä suoraan käytäntöön.

– Omien työelämäkokemusteni perusteella koen erityisen tärkeiksi henkilöstöjohtamisen ja henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseen ja parantamiseen liittyvät asiat. Minua kiinnostaa itseohjautuvuus ja yhteisöllinen työvuorosuunnittelu. Turun kaupungin kotihoidossa kehittämistyö on aktiivista sekä monipuolista. Saankin olla mukana kehittämässä edellä mainittuja asioita sekä yksikkö- että organisaatiotasolla.

Vanhustyön YAMK-opinnot pitivät sisällään sekä verkko- että lähiopetusta, projekteja ja ryhmätöitä. Erityistä kiitosta Ninalta saavat opiskelijatoverit.

– Koin oppivani todella paljon muiden opiskelijoiden kokemuksista ja ryhmän keskusteluista. Työskentelin pitkään vanhusten asumispalveluissa, joten esimerkiksi kotihoidon parissa työskennelleiden kokemuksista kuulin mielelläni.

Opiskele joustavasti työn ohessa

YAMK-opinnot on suunniteltu suoritettavan työn ohella ja se onnistuikin Ninan mielestä hyvin.

– Toki täytyy varautua tekemään runsaasti työtä, mutta uskon että jokainen YAMK-opintojen pariin hakeutuva on sitä jo ajatellutkin. Omat opinnot suoritin työajan ulkopuolella, joten lähiopetuspäiviin käytin vapaapäiviä. Opiskeluni kesti kolme vuotta ja loppuvaiheessa pidin kaksi kuukautta opintovapaata kehittämistehtävää varten. Omalla kohdalla tämä oli hyvä ratkaisu, jotta pystyin keskittymään kehittämistehtävän tekoon täysipäiväisesti.

Kehittämistehtävän eli opinnäytetyön Nina teki Satakunnan Vanhustuki ry:n ystäväpiiritoiminnasta.

– Yksinäisyys ja erityisesti kotona asuvien ikäihmisten yksinäisyys on koko yhteiskuntaa koskettava asia. Ikäihmisten yksinäisyyttä pitäisi pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin lievittämään ja kolmannen sektorin toimijat tekevätkin tällä saralla todella merkittävää työtä.

Kaikille, jotka ovat kiinnostuneita vanhustyön tulevaisuudesta ja sen kehittämisestä, Nina suosittelee lämpimästä vanhustyön opintoja.

– Itselle opintojen ja työn yhdistäminen oli sen osalta helppoa, että lapset olivat lentäneet jo pesästä. Itselleen pitää olla lempeä, eikä kannata laatia liian tiukkaa aikataulua, jolloin helposti väsähtää ja motivaatiokin voi alkaa kärsiä. Opinnot joustavat tarvittaessa, niin omallakin kohdalla, kun jossain vaiheessa olin antaa periksi. Näin jälkikäteen painottaisin kaikille uusille opiskelijoille kehittämistehtävän aiheen pohdintaa ja mahdollista valintaa heti opintojen alkumetreillä. Itselleni eniten päänvaivaa tuotti sopivan aiheen löytäminen, koska silloinen työnantajani ei ollut opiskeluhankkeessani mukana. Onneksi löysin mielenkiintoisen ja tärkeän aiheen sekä kolmannen sektorin yhteistyökumppaniksi.

Nina Forsström, sairaanhoitaja (YAMK), valmistui SAMKin vanhustyön YAMK-koulutuksesta joulukuussa 2018. Opiskelujen alussa hän työskenteli Porin vanhuspalveluissa sairaanhoitajana. Keväällä 2019 edessä oli edessä muutto Turkuun, jonka jälkeen löytyi uusi työ palveluesimiehenä Turun kaupungin kotihoidossa. Ninan opinnäytetyöhön voi tutustua Theseus-tietokannassa.

Lisää aiheesta

| Hyvinvointi ja terveys

Vanhustyön YAMK-koulutuksesta oppeja käytännön työhön

Vanhustyön YAMK-koulutuksesta oppeja käytännön työhön Salolainen Anu Hirvikorpi aloitti opintonsa Satakunnan ammattikorkeakoulun vanhustyön YAMK-koulutuksessa päivittääkseen Sosionomi (AMK) -tutkintonsa. – Halusin olla ajan...
Vanhustyön ylempi AMK-opiskelija Porin kampuksella.
| Hyvinvointi ja terveys

Vanhustyön YAMK – johtajuus- ja kehittämisvalmiuksia työelämään

Pöytyäläiselle Hanna Kuusistolle on aina ollut tärkeää oman työn ja osaamisen kehittäminen. Tämä olikin pääsyy miksi hän hakeutui opiskelemaan ylempään amk-tutkintoon. Hanna...

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Hae erikoistumiskoulutukseen 31.12.2023 mennessä. #katsetulevaisuuteen #erikoistumiskoulutus #palliatiivinenhoito

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen