Vaihto-opiskelijana saa uusia kokemuksia

Kolmatta vuotta International Business -koulutusohjelmassa opiskeleva Sanni Jaakkola, 21, oli syksyn 2019 Espanjan pääkaupungissa Madridissa, Universidad Rey Juan Carlosissa. Sannin aika ulkomailla ei ole mennyt pelkästään opiskelun parissa, vaan hän ehti myös matkustella.

2.1.2020 | Teksti: Jonna Kuparinen, SAMKin opiskelija | Kuva: Sanni Jaakkola, SAMKin opiskelija

Kuva espanjalaisesta isosta rakennuksesta.

Sannin vaihtoaikaan kuului opiskelua ja matkustelua. Hän kävi mm. Plaza de Cibelesin aukiolla Madridin keskustassa.

Kolmannen vuoden International Business -koulutusohjelmassa opiskeleva Sanni Jaakkola, 21, opiskeli syksyn 2019 Espanjan pääkaupungissa Madridissa, Universidad Rey Juan Carlosissa.

Sanni ei ensin ajatellut lähteä vaihtoon, mutta kun monet kaverit hakivat, niin hänen mielensä muuttui. Hän päätti hakea vielä vaihtoon, vaikka hakuaika oli jo mennyt. Sanni sai vielä paikan vaihto-opiskelijana, eikä ole katunut päätöstään. Hänelle selkeä kohdemaa oli Espanja, koska hän on opiskellut espanjaa yläasteelta lähtien ja ollut ammattikoulun aikana harjoittelussa Fuerteventuralla.

Ulkomailla asuminen itsenäistää

Vaihto-opiskelusta on monenlaista hyötyä. Sannin mukaan ensimmäinen syy, miksi kannattaa lähteä vaihtoon, on kielitaidon parantuminen. Espanjassa paikalliset puhuvat hyvin vähän englantia, joten espanjan kielitaito on tärkeä, jos tahtoo lähteä Espanjaan vaihtoon. Myös arkiset ongelmatilanteet ovat haastavia, kun on yksin vieraassa maassa.

– Ulkomaille lähteminen ilman normaalia tukiverkostoa kasvattaa ihmisenä todella paljon, koska täytyy itse keksiä tavat selvitä ongelmatilanteista yksinään.

Vaihto-opiskelu on muutakin kuin opiskelua

Opiskelun erilaisuus Suomeen verrattuna on yllätti Sannin. Vaihtokorkeakoulussa läsnäolopakollisia tunteja oli hyvin vähän ja ryhmätöiden vaatimukset olivat paljon pienempiä kuin Suomessa. Opetukseen käytettiin liitutauluja ja piirtoheittimiä ja tentit olivat lähes pelkästään monivalintoja.

– Minulla oli hyvin vähän opintojaksoja mitä valita, koska suurimman osan opintojaksoista olin jo suorittanut Suomessa.

Ulkomaille lähteminen ilman normaalia tukiverkostoa kasvattaa ihmisenä todella paljon.

Vähäisen opintomäärän takia Sanni pystyi luomaan itselleen vähän normaalista poikkeavan vaihtovuoden. Hän matkusteli paljon, koska Madridista lentäminen on halpaa. Hän kävi esimerkiksi Portugalissa ja Italiassa. Sanni myös vietti aikaa muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa ja tutustui uuteen kotikaupunkiinsa.

Sanni tsemppaa kaikkia vaihtoon lähtemisestä haaveilevia.
– Kannattaa ehdottomasti lähteä! Jos ei lähde, niin varmasti kaduttaa jälkeenpäin. Vaihdosta saa niin paljon uusia kokemuksia ja ystäviä. Suomessa olevat asiat kyllä odottavat, koska loppujen lopuksi aika on todella lyhyt.

Lähikuva Sanni Jaakkolasta.

Nimi: Sanni Jaakkola

Koulutusohjelma: International Business, Rauma

Vaihtomaa: Espanja, Madrid

Vaihtokorkeakoulu: Universidad Rey Juan Carlos

2.1.2020 | Teksti: Jonna Kuparinen, SAMKin opiskelija | Kuva: Sanni Jaakkola, SAMKin opiskelija

Lisää aiheesta

International Business -koulutuksen opiskelijoita Rauman kampuksen aulassa.
| Liiketoiminta

International Business 20 vuotta – omaleimaisuutta ja innovatiivista otetta

SAMKin Raumalla toteutettava englanninkielinen koulutusohjelma International Business on saavuttanut arvostettavan 20 vuoden rajapyykin. Alusta asti mukana olleet lehtorit Daniela Tanhua ja Marina Wikman ovat syystäkin ylpeitä.
Hanna Rinta-Hoiska seisoo kallion kielekeellä auringon paisteessa.
| Hyvinvointi ja terveys

Harjoittelu ulkomailla lisäsi rohkeutta ja itsenäisti

Sosionomiopiskelija Hanna Rinta-Hoiska pakkasi syyskuussa 2018 laukkunsa ja lähti kolmeksi kuukaudeksi harjoitteluun Espanjaan Fuengirolaan. Paikaksi valikoitui suomalainen päiväkerho.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”. Amy Webb provides the strategic foresight and forecasting crucial to businesses adapting and positioning themselves for sustained success in this era of transformation.#thinkfuture #artificialintelligence ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence

Projektien kautta voidaan mahdollistaa monenlaista mielenkiintoista ja tärkeää asiaa. Tässä yksi esimerkki 3D- tulostuksesta. @SatakunnanAMK
@RoboAI2

Harjavaltalainen palveluyksikkö otti digiloikan – polttopuut ovat vaihtuneet 3D-tulostukseen:

Satakunnan alueella kehitetään uutta toimintaa, jossa ikääntyneiden ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden on mahdollista saada matalalla kynnyksellä ohjausta arkea helpottavasta teknologiasta ja pienapuvälineistä.

#katsetulevaisuuteen

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 kello 16.
#katsetulevaisuuteen #rekrytointi #työpaikat

SAMKissa on toteutettu jo useana vuonna opiskelijahyvinvointikysely. Viimeisin toteutus osoittaa, että SAMKin opiskelijoiden yleinen hyvinvointi on kohentunut muutaman vuoden takaisesta.

#opiskelijahyvinvointi #katsetulevaisuuteen