Samuli opiskelee logistiikkainsinööriksi – Opintojen monipuolisuus paljastui sattumalta

Lukiossa Samuli Laineella ei ollut vielä aavistusta, mitä hän haluaisi myöhemmin opiskella. Insinöörin opinnot olivat yleisellä tasolla silti vähän mielessä.

Rauman kampus ulkokuva

Logistiikkaa voi opiskella Rauman kampuksella.

– Tiesin etukäteen alan monipuolisuuden, siksi valitsin tämän yhdeksi vaihtoehdoksi. Tulevissa työtehtävissä on valinnan varaa.

Nyt meneillään on kolmas vuosi ja opiskelut ovat hyvässä vauhdissa, vaikka Samuli kävi myös välissä suorittamassa varusmiespalveluksen alta pois.

– Olen huomannut, että ala kiinnostaa ja tekeminen on ollut oikein mielekästä, varsinkin todellisuutta vastaavissa projekteissa. Myös mahdollisuus vaikuttaa omaan opiskelutahtiin on ollut huippujuttu.

SAMKissa on päässyt kokeilemaan asioita käytännössä

Samuli kokee, että koulutus on hyvin käytännönläheistä ja tehtävissä pääsee tutkimaan aihetta realistisista näkökulmista.

– On päästy tekemään projekteja myös kansainvälisesti yhteistyökorkeakoulujen kanssa aidoissa tilanteissa. Se on ollut siistiä ja opettavaista. Suunnittelimme esimerkiksi keksitylle tuotteelle toimitusketjun Kiinasta Eurooppaan.

– Kansainvälisten toimitusketjujen projektien toteutukset tehtiin hyvin avoimella toteutustavalla mutta myös selkeällä ohjeistuksella, mikä on paitsi helpottanut tekemistä, myös parantanut ongelmanratkaisukykyä.

Samuli on ollut harjoittelussa Kemiralla prosessihoitajana, sekä Kuehne Nagel -nimisessä firmassa hoitamassa ulkomaankauppaa ja siihen liittyviä logistiikkatehtäviä.

– Joka harjoittelussa olen päässyt tekemään eri tehtäviä. Eteneminen ja vaihtelu uralla tuntuu olevan mahdollista tällä alalla, mikä kuulostaa hyvältä itselleni.

Toiveissa työllistyminen isoon logistiikkafirman

Tulevaisuudessa Laine aikoo tavoitella työllistymistä isossa logistiikkafirmassa ja pyrkii kehittämään sekä vaikuttamaan ympäristöönsä edeten urallaan.

– Liikennesuunnittelu on ollut mielenkiintoinen aihe, jossa näkisin itseni tulevaisuudessa.

Samulia opettaneista opettajista moni on kuulemma lähtenyt myös AMK-insinööriopinnoista liikkeelle.

– Myöhemmin aiheesta opettaminen ammattikorkeakoulussa voisi myös olla vaihe urallani, sillä opettaminenkin on ollut insinöörin opiskelujen lisäksi mielenkiinnon kohteena.

Lopuksi Samuli toteaa, että tämä on hänelle mielekäs ala ja vaihtoehdot ovat rajattomat, mikä tuo vapauttavan fiiliksen tulevaisuudesta. Urapolku ei ole rajattu ja valmiiksi sinetöity.

Lue lisää logistiikan opinnoista Samuli Lainen Porin kampuksen kaariovilla

Samuli Laine

Ikä: 22 vuotta

Kotikaupunki: Pori

Opinnot: Logistiikkainsinöörin opinnot Raumalla

Harrastukset: Jalkapallon pelaaminen ja valmentaminen

Lempiruoka: Hampurilaiset tai riisi ja kanakastike

 

Samuli Laine opiskelee logistiikkainsinööriksi Rauman kampuksella. Hän kokee, että opinnot onnistuvat myös eri kaupungissa asuen mainiosti.

Jaa tämä sivu

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.

Ville-Pekka Vihma näyttelyssä Oulussa, Real Deal Yläkerta -galleriassa.

Ville-Pekka Vihma valmistuu kuvataiteilijaksi

Oulusta kotoisin oleva Ville-Pekka Vihma kirjoittaa parhaillaan opinnäytetyötään Kangasniemellä töidensä ohella. Hän opiskelee viimeistä vuottaan kuvataitelijaksi SAMKin Taidekoulun kampuksella Kankaanpäässä.