Rohkeutta ja rentoutta – SomeBodyn perusteet nyt kirjana verkossa

SomeBody-menetelmän perusteet on nyt julkaistu verkossa tiiviinä SomeBodyn ytimessä -kirjana. Se kertoo SAMKissa yhteistyökumppanien kanssa kehitetyn kehotietoisuusmenetelmän perusasiat ja työtavat ammattilaisille ja muillekin kiinnostuneille. Mitä SomeBody on ja kuka siitä voi hyötyä?

Kolme naista puolilähikuvassa.

Mitä SomeBody on?

Se on menetelmä, jonka avulla oppii sekä omasta itsestään että muista, oppii ymmärtämään oman mielen, kehon ja vuorovaikutuksen yhteyden, sen miten on vuorovaikutuksessa toisiin.

Mikä siinä on erityistä?

Ehkäisevissä palveluissa ei ole muuta kehollisuutta, sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja yhdistävää menetelmää systemaattisessa käytössä. Mitä paremmat taidot, sitä helpompaa on vuorovaikutus, selvitään konflikteista ja ristiriidoista helpommin, ja pystytään paremmin päättämään itse asioista eikä olla toisten johdateltavissa. SomeBodyssä voi hankkia tavallaan kompassin: tietoisuuden, jonka avulla pystyy paremmin suunnistamaan, mihin olen menossa ja millä eväillä.

Kuka SomeBodystä hyötyy, millaisessa tilanteessa?

Sellainen, joka tuntee, että on hyvä pysähtyä oman itsensä ääreen vähän ”kuulostelemaan” kuka oikein on, miten toimii ja mitä elämältä odottaa. Ei tarvitse olla mitään ongelmaa tai haasteita, mutta tarve voi aikuisella olla vaikka se, että miettii omaa itseä ja toimintatapoja työssä, kotona ja vapaa-ajalla ja ehkä haluaa siihen muutostakin.

Tai lapsilla tai nuorilla voi olla tunteiden säätelyssä ongelmia: turhautumista, aggressiivisuutta tai vaikka vetäytymistä. Opettaja voi huomata, että kehollisten harjoitteiden kautta lapsi tai nuori löytää helpommin itsestään vahvuuksia ja rohkeutta puhua. SomeBody-ryhmässä saa toisten kavereiden tukea ja opetellaan itselle sopivia tapoja toimia.

Lapsi tai nuori voi ajatella myös itse, että haluan olla parempi koulussa, haluan enemmän valmiuksia elämään. SomeBody-ryhmässä voi alkaa huomata, miten tunnistaa ja ajattelee eri asioista, mikä on minäkäsitykseni, fyysisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti ja kognitiivisesti – se voi liittyä vaikka urheiluun: miksi mä en pärjää kisoissa vaikka harjoituksessa menee kaikki hyvin.

Miten SomeBody-ryhmään pääsee?

Ryhmiä on tarjolla joissain kouluissa Satakunnassa. Sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluissa ryhmiä on satunnaisesti. Tällä hetkellä SomeBody-ohjaajia on koulutettu yli 100. Tämän vuoksi voi selvittää esimerkiksi lapsen tai nuoren omasta koulusta, onko siellä SomeBody-toimintaa. Jos lapset tietävät, että esimerkiksi koulussa on SomeBody-ryhmiä, he saattavat itsekin kysyä miksi he eivät ole tällaisessa ryhmässä. Aina voi kysyä asiaa myös meiltä täältä SAMKista. Aikuisille ryhmiä on tässä vaiheessa tarjolla vähemmän, mutta niitäkin kannatta kysyä.

Milloin suosittelisit jotain muuta kuin SomeBodya, mitä ja miksi?

Jos vaikka kokee ryhmässä toimimisen liian haastavaksi ja jos voimavarat ovat todella vähissä, voi olla helpompi ensin hakeutua juttelemaan esimerkiksi kuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa. Tai jos on akuutti mielenterveyden häiriö, niin silloin ensisijainen ja tärkein apu tulee aina terveysalan ammattilaisilta. Kun tilanne on tasapainossa, niin sen jälkeen SomeBody-ryhmä voikin olla hyvä jatkumo.

Jos et pääse SomeBodyyn, vaihtoehtoja on erilaisia. Jos haluaa harjoittaa sosiaalisia taitoja, niin voi mennä käymään ystäväkahvilassa tai vain tietoisesti arjessa harjoittaa erilaisia kohtaamisia. Jos haluaa parantaa kehotietoisuutta, laji voi olla esimerkiksi jooga, asahi, taiji tai luonnossa kävely. Eikä kaiken liikunnan tarvitse olla rauhallista: voi mennä vaikka seikkailupuistoon kiipeilemään, pelata leikkistä salibandyä… SomeBodyssäkin tehdään monenlaista kivaa ja hauskaa, ei tämä ole mitään ”zen-meininkiä”, SomeBodyynkin voi tulla hervottomassa ylivireystilassa.

Miten SomeBody-ohjaajat koulutetaan?

Koulutuksessa keskeisiä asioita opitaan kokemuksen ja harjoitteiden kautta. Ohjaajan pitää tietää miksi tekee niitä harjoitteita mitä tekee. Oppimisen lähtökohta on kokemuksellisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen pedagogiikka: voi ohjata vain sitä, mitä itse oivaltaa ja ymmärtää ja osaa.

Katso uusi julkaisu

Kolme naista puolilähikuvassa | 3 women, the authors

Kirjoittajat

Kuvassa vasemmalta oikealle Satu Vaininen, Reetta-Kaisa Kuusiluoma ja Marjo Keckman.

Kirjoittajat työskelevät SAMKin hyvinvointi- ja terveys -osaamisalueella opetus- ja projektityössä.

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.