Robotiikka Akatemia teknologian aallonharjalla – keskiössä kokeilukulttuuri

Reilun vuoden toiminnassa ollut Robotiikka Akatemia on moderni opetusmuoto, joka keskittyy käytännön yritysprojekteihin ja konkreettiseen teknologiaosaamisen kasvattamiseen.

Mies- ja naisopiskelija ohjelmoimassa Yumi-robotta SAMK-kampus Porin laboratoriossa.
Robotiikka Akatemian toimintaperiaatteena toimii ”Hyvän mielen yhteistyön -periaate”. Asioita käsitellään tosissaan, mutta huumorin kautta niin paljon kuin mahdollista. Kun kouluun on kiva tulla, edistyvät projektitkin mukavammin. Yumi-kaksikäsivarsirobottia käyttävät toisen vuoden akatemialainen Jani Lautamäki ja viime syksynä opintonsa aloittanut Sanni Sjöholm.

Robotiikka Akatemian toimintaperiaatteena toimii ”Hyvän mielen yhteistyön -periaate”. Asioita käsitellään tosissaan, mutta huumorin kautta niin paljon kuin mahdollista. Kun kouluun on kiva tulla, edistyvät projektitkin mukavammin. Yumi-kaksikäsivarsirobottia käyttävät toisen vuoden akatemialainen Jani Lautamäki ja viime syksynä opintonsa aloittanut Sanni Sjöholm.

Tulevaisuudessa robotiikka lisääntyy kaikilla sektoreilla. Teollisuudessa niitä on käytetty jo lähes 60 vuotta, mutta nyt liiketoiminnan kasvua on varsinkin palvelu-, logistiikka-, ja yhteistyörobotiikan laitevalmistajilla. Robottitekniikan kehittyminen ja kasvavat tuotantomäärät laskevat yksikköhintoja samalla kun yritysten investoinnit robotiikkaan ovat nousussa.

Toimintojen automatisointia harkitaan PK-sektorin yrityksissä yhä useammin, myös työvoimavaltaisilla aloilla, lähinnä optimoimaan toimintoja ja lisäämään ihmistyön mielekkyyttä. Robotit ovat jo nyt osa arkeamme: ne toimittavat apteekissa lääkkeitä varastosta ja pesevät yöllä ostoskeskuksen lattioita. Robotiikka on globaali megatrendi, ja SAMK on jo vuosia tehnyt alueellista työtä toimimalla sen puolueettomana edelläkävijänä Satakunnassa.

Idea lähti opettajien intohimosta kokeilla ja kehittää opetusta uuteen suuntaan.

Robotiikka Akatemia toimii yritysten ja opiskelijoiden törmäyttäjänä tarjoamalla sekä uusia opiskelutapoja käytännönläheisille opiskelijoille että yrityksille mahdollisuuden toteuttaa teknologiaprojekteja opiskelijoiden kanssa. Malli mahdollistaa innovatiivisten ja tuoreiden näkökulmien löytymisen sekä uuden teknologiaosaamisen siirtymistä yrityksiin mahdollisimman helposti hyödynnettävässä muodossa.

– Satakunnan yritysten automatisoinnin ja robotisoinnin kehittämisessä on vielä paljon työtä. Kouluttamalla opiskelijoita käytännönläheisesti, suoraan yritysten tarpeiden pohjalta, rakennamme alueen robotiikkaan liittyvää osaamispääomaa ja Akatemian hitaan rekrytoinnin avulla varmistamme työvoiman saatavuuden yrityksiin. Suuri osa opiskelijoista haluaa jäädä opiskelupaikkakunnalleen töihin, joten on tärkeää, että heillä on alueen yrityksiä palvelevaa osaamista, muistuttaa yliopettaja ja automaation tutkimusryhmän vetäjä Mirka Leino.

Yhdistetään yritysten tarpeet ja innovatiiviset opiskelijat

Marko Hakanpää ja Viljami Murtomäki aloittivat opintonsa Robotiikka Akatemiassa ensimmäisten joukossa vuoden 2018 alusta. Hakanpää oli viime syksyllä mukana Orakselle tehdyssä yrityscasessa, jossa opiskelijat ohjelmoivat yhteistyörobotin kasaamaan hanan osia.

SAMK otti käyttöön akatemiamallin syksyllä 2017. Akatemiaopintoihin valitut opiskelijat suorittavat opintonsa työskentelemällä erilaisissa todellisissa teknologiaprojekteissa. Ensimmäisen vuoden aikana on toteutettu yli 30 erilaista ja erilaajuista projektia. Robotiikka Akatemiassa työskentelee tällä hetkellä 22 SAMKin opiskelijaa sekä 5 vaihto-opiskelijaa Espanjasta ja Belgiasta.

– Projektien aiheet tulevat suoraan alueen yrityksiltä ja yhteisöiltä ja niillä on aina konkreettinen tarve eli projektien päätteeksi tarkoitus on saada aikaiseksi jokin toimiva, asiakkaan tarpeita vastaava lopputulos. Se voi olla esimerkiksi robottisovellus, tuotannon simulaatio, tuotantosolun muokkaus tai teknologiatietopaketti, kertoo Leino.

Kun opetussisällön annetaan elää yrityskentän tarpeen ja opiskelijan oman kiinnostuksen mukaan, sisältö elää aina ajassa.

Idea Robotiikka Akatemiasta lähti innovatiivisten opettajien intohimosta uudistaa opetusta sekä halusta palvella Satakunnan alueen yrityksiä.

– Mallin yksi etu on sen dynaamisuudessa. Kun opetussisältöä ei ole tiukasti sidottu, vaan se saa elää yrityskentän tarpeen ja opiskelijan kiinnostuksen mukaan, sisältö elää aina ajassa ja opiskelijalle muodostuu yksilöllinen oppimispolku. Tämä ei ole bulk-tuote, SAMKin tutkimusjohtaja Petteri Pulkkinen muistuttaa.

– Uskomme kokeilukulttuuriin ja ennakkoluulottomuuteen. Projektien avulla opiskelijat pääsevät kokeilemaan eri teknologioita ja löytävät omat kiinnostuksen kohteensa. Tässä mallissa myös opettajat ovat valmiita kokeilemaan ja muokkaamaan lennossa opetustaan. Akatemian menestys kertoo hyvällä tavalla myös SAMKin yrityskulttuurista, valmiudesta uudistua ja kokeilla uusia opetustapoja, Pulkkinen korostaa.

 

Robotiikkaa asiakkaan arkipäivään

Akatemiaan hakeudutaan ainoastaan haastatteluiden perusteella, sillä se vaatii opiskelijalta itseohjautuvuutta, motivaatiota ja heittäytymistä. Se ei aikatauluttomuutensa ja tiimityöskentelyn takia sovi kaikille. Tästä huolimatta se on saanut positiivista palautetta opiskelijoilta.

– Robotiikka Akatemia sopii uteliaille, hieman Pelle Peloton -tyyppisille opiskelijoille, luoville ja ratkaisukeskeisille henkilöille, jotka haluavat selvittää ongelmia. Aktiivisille sekä sosiaalisille, jotka pystyvät toimimaan ryhmässä ja haluavat ottaa vastuun omasta oppimisestaan, Pulkkinen kuvailee.

Belgialainen Maxime Grégoire opiskeli syksyn ajan Robotiikka Akatemiassa ja se teki häneen suuren vaikutuksen.

Tämä on ollut minulle paras tapa oppia. Olen kotimaassani oppinut teorian ja Robotiikka Akatemiassa pääsin laittamaan tuon tiedon käytäntöön. Olen saanut kokeilla, tehdä virheitä ja yrittää uudestaan. On ollut hienoa olla osana yhteisöä, jossa on erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, kehui Grégoire ennen paluutaan Belgiaan.

Satakunnan Osuuskauppa on tehnyt yhteistyötä Robotiikka Akatemian kanssa muutamaan otteeseen. Yritys sai ensikosketuksen robotiikan hyödyntämiseen, kun humanoidirobotti Pepper toimi ”sisäänheittäjänä” messuosastolla ja mobiilirobotti opasti asiakkaita uudistuneen Kodin Terra -liikkeen avajaisissa.

– Halusimme kokeilla, miten ihmiset reagoivat robotteihin tapahtumissamme. Asiakkaiden reaktiot olivat positiivia ja kokeiluista jäi myönteinen kuva. Robotiikka on vielä niin uutta meidän arkipäivässämme, että ne herättävät paljon kiinnostusta, kertoo Satakunnan Osuuskaupan viestintäjohtaja Leena Mettälä.

 

Satakunnan alueen yritysten automatisoinnin ja robotisoinnin kehittämisessä on vielä paljon työtä.

Projekti opetti opiskelijoille humanoidirobotin ohjelmointia ja ohjausta, mobiilirobotin ohjelmointia sekä sen käyttämän tilan kartoittamista, käyttöliittymän rakentamista ja projektin hallintaa.

– Kokemuksemme on erittäin positiivinen: yhteistyömme oli toimivaa. Yhteistyön jatkaminen kiinnostaa, kunhan pääsemme ideoimaan innovatiivisten opiskelijoiden kanssa mitä se voisi olla, Mettälä jatkaa.

 

RoboAI on teknologian innovaatioalusta

Automaatioon, robotiikkaan, tekoälyyn ja hyvinvointiteknologiaan keskittyvät TKI-toiminnot SAMK kerää uuden RoboAI-tuotemerkin alle. RoboAI toimii tutkimuksen ja tuotekehityksen sekä koulutuksen ja osaamisen globaalina innovaatioalustana, jonka sydän sijaitsee Porin kampuksen yhteiskäyttölaboratoriossa.

RoboAI:n tutkimus- ja tuotekehityskeskus tarjoaa yrityksille teknologiaan liittyviä tuotekehityspalveluja sekä startup-palveluja opiskelijoille ja aloittaville yrittäjille. Lisäksi RoboAI-kokonaisuuteen kuuluu SAMKin tarjoama automaatioon, robotiikkaan ja tekoälyyn keskittyvä muunto- ja täydennyskoulutus. RoboAI kokoaa myös toimijoita edistämään lasten sekä nuorten teknologiatietoutta ja hakeutumista teknologia-alalle (STEM-keskus).

Robotiikka Akatemia ja syksyllä toimintansa aloittava Tekoäly Akatemia ovat RoboAI:n osaajahautomoita. RoboAI:n tavoitteena on tukea alueen teknologiateollisuuden ja yritysten kasvua, lisätä kilpailukykyä sekä luoda vahva pohja teolliselle digitalisaatiolle.

– RoboAI edistää uusien teknologioiden tunnettuutta toimimalla puolueettomana testiympäristönä ja tuotekehitysyksikkönä maakunnan yrityksille. Tästä hyvä esimerkki on Indego-eksoskeleton –kuntoutusrobotti, jota tullaan jatkossa hyödyntämään paitsi fysioterapeuttien koulutuksessa ja useissa hankkeissa, myös innovaatiotyökaluna tuleville insinööreille, RoboAI:n tutkimusjohtaja Petteri Pulkkinen kertoo.

 

Robotiikka Akatemia on yksi SAMKin vuoden 2018 menestystarinoista. Artikkeli on julkaistu Agora-vuosikertomuksessa.

Kolme konkreettista

RoboAI tarjoaa teknologian tuotekehitys- sekä startup-palveluja asiakkaalle sopivana palvelukokonaisuutena. Se voi olla asiantuntijoiden projekti, lainaa laitteita -palvelu, yritysten yhteisprojekti, Robotiikka Akatemian case tai opinnäytetyö.

Käytännönläheiset haasteet kehittävät innovatiivisuutta. Opiskelijat oppivat projektityöskentelyä, yritysten toimintatapoja ja yhden työelämän tärkeimmistä taidoista: uuden teknologiatiedon etsimisen ja sen hyödyntämisen käytännössä.

STEM-toiminta (science, technology, engineering, mathematics) kannustaa lapsia ja nuoria matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian pariin tarjoamalla positiivisia kokemuksia teknologiasta. Syksyllä 2018 aloitettiin Päiväni insinöörinä -vierailut Porin kuudesluokkalaisille.

 

Lue lisää: www.roboai.fi ja www.robotiikkaakatemia.fi

SAMK RoboAi Infograafi 02042019

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Naishenkilö pipetoi näytettä laboratoriossa valkoinen takki päällään.

Tutkimuskeskus WANDER – Innovaatioita ja ratkaisuja paikallisiin sekä globaaleihin haasteisiin

Huhtikuussa julkaistu Tutkimuskeskus WANDERin kokoomajulkaisu tarjoaa katsauksen keskuksen laaja-alaiseen tutkimus- ja kehitystyöhön.

Kaksi opiskelijaa katsoo robotin ohjainta.

Robotiikka Akatemia on jatkossa RoboAI-akatemia

Robotiikka Akatemia, joka on viimeiset kuusi vuotta tarjonnut opiskelijoilleen korkeatasoista koulutusta robotiikan alalla, uudistuu ja vaihtaa nimensä RoboAI-akatemiaksi tulevana keväänä.

Kankaanpään Honkajoella sijaitsevan Kirkkokallion ekoteollisuuspuiston kehittäminen on osa SAMKin resurssiviisauden tutkimuskokonaisuuteen kuuluvaa Pohjois-Satakunta vihreän siirtymän aalloilla -hanketta.

SAMKin käynyt kuvataiteilija kohtasi kiertotalouden

SAMKin Taidekoulun kampukselta Kankaanpäästä valmistunut kuvataiteen moniosaaja Mira Aro suunnitteli logon kiertotalouden edelläkävijälle, Kirkkokallion ekoteollisuuspuistolle. Logon vihreä väri ja pyöreä kiertoliike kuvaavat energiavirtojen jatkuvaa liikettä.