RoboAI-viikko siirtyy verkkoon

Syksyn kovin teknologiatapahtuma, RoboAI-viikko, on päätetty järjestää kokonaisuudessaan verkossa huonontuneen koronavirustilanteen takia.

RoboAI-viikon tunnus.

Torstain 12.11. FinDrones2020-konferenssia on järjestämässä iso joukko drooni-asiantuntijoita useista eri organisaatioista. Vetovastuussa on Tampereen yliopiston Porin yksikkö yhteistyössä Robocoastin ja Satakunnan ammattikorkeakoulun RoboAI:n kanssa. Maanantain ja tiistain 9.-10.11. Hyvinvointiteknologiamessut järjestää Satakunta DigiHealth -hanke, jota toteuttavat Prizztech Oy, Sataedu, SAMK, Tampereen yliopisto ja WinNova sekä Tulevaisuuden sairaala innovaatioalustana -hanke, jonka toteutuksesta vastaa SAMK ja Satasairaala. Hankkeita rahoittaa Satakuntaliitto (EAKR) sekä alueen kunnat.

– Tilanteessa on hyvätkin puolensa. Vaikka messuosastoja ja tapahtumavieraiden verkostointia on hankala järjestää virtuaalisesti, tarkoittaa verkkoon siirtyminen, että yhä useammalla on mahdollisuus osallistua tapahtumaan joko työpaikalta, omalta kotitoimistolta tai -sohvalta, näkee RoboAI:n tutkimusjohtaja Petteri Pulkkinen.

Suurin osa viikon tapahtumista, seminaareista ja konferensseista järjestetään live-webinaareina, mutta osa myös ennakkoon taltioituina videoina. Tilanne antaa mahdollisuuden RoboAI:n teknologian ammattilaisille innovoida myös vaihtoehtoisia tapoja osallistua, esim. virtuaaliset työpajat ja kierrokset kampuksella.

RoboAI-viikon aikataulut ja sisällöt päivittyvät syys-lokakuun aikana, kun niissä otetaan huomioon verkkotapahtuman luomat mahdollisuudet ja rajoitteet. Ilmoittautuminen tapahtumaan avautuu syyskuussa ja ilmoittautuneille toimitetaan sähköpostiviestissä linkit webinaareihin ja muihin verkkotapahtumiin.

Tapahtuman keynote-esiintyjiinä toimivat mm.

  • puhuja, kirjailija ja koodari Linda Liukas
  • terveysteknologian hyödyntämisen visionääri ja Suomen johtava digitaalisten terveyspalveluiden asiantuntija Pekko Vehviläinen
  • valkohattuhakkeri ja suomalaisen tietoturva-alan asiantuntija Iiro Uusitalo
  • sarjayrittäjä, innovaatiojohtaja ja teknologia-alan edistäjä Taneli Tikka

Tutustu tapahtuman verkkosivuihin ja aikatauluun: www.roboai.fi/roboai-viikko

Lisätietoja:

Petteri Pulkkinen, RoboAI:n tutkimusjohtaja
p. 044 710 3296
petteri.pulkkinen@samk.fi

Petra O’Rourke, RoboAI:n viestintä ja markkinointi
p. 044 710 3918
petra.orourke@samk.fi

Jaa tämä sivu

Naishenkilö pipetoi näytettä laboratoriossa valkoinen takki päällään.

Tutkimuskeskus WANDER – Innovaatioita ja ratkaisuja paikallisiin sekä globaaleihin haasteisiin

Huhtikuussa julkaistu Tutkimuskeskus WANDERin kokoomajulkaisu tarjoaa katsauksen keskuksen laaja-alaiseen tutkimus- ja kehitystyöhön.

Kaksi opiskelijaa katsoo robotin ohjainta.

Robotiikka Akatemia on jatkossa RoboAI-akatemia

Robotiikka Akatemia, joka on viimeiset kuusi vuotta tarjonnut opiskelijoilleen korkeatasoista koulutusta robotiikan alalla, uudistuu ja vaihtaa nimensä RoboAI-akatemiaksi tulevana keväänä.

Kankaanpään Honkajoella sijaitsevan Kirkkokallion ekoteollisuuspuiston kehittäminen on osa SAMKin resurssiviisauden tutkimuskokonaisuuteen kuuluvaa Pohjois-Satakunta vihreän siirtymän aalloilla -hanketta.

SAMKin käynyt kuvataiteilija kohtasi kiertotalouden

SAMKin Taidekoulun kampukselta Kankaanpäästä valmistunut kuvataiteen moniosaaja Mira Aro suunnitteli logon kiertotalouden edelläkävijälle, Kirkkokallion ekoteollisuuspuistolle. Logon vihreä väri ja pyöreä kiertoliike kuvaavat energiavirtojen jatkuvaa liikettä.