RoboAI-viikko 2023: Tavoitteena osallisuuden lisääminen
RoboAI-viikon 17. huhtikuuta avaava hyvinvointi- ja terveysteknologian päivä tutustuttaa syvemmin hankemaailmaan. Aamupäivän aikana SAMKin toimijat ja yhteistyökumppanit kertovat hankkeissa tehtävistä osallisuutta tukevista testauksista ja kokeiluista. Keynote-puhuja, yliopisto-opettaja Marjaana Raukola-Lindblom kertoo mm. eläinten merkityksestä virtuaaliterapiassa. Osallistujat pääsevät itse kokeilemaan hyvinvointi- ja terveysteknologian laitteita sekä jakamaan kokemuksia ja ideoita muiden alan ammattilaisten kanssa iltapäivän workshopissa.


DigiNepsy-hankkeen (ESR) tavoitteena on nepsy-nuorten ja -aikuisten työ- ja toimintakyvyn tukeminen ja edistäminen teknologian keinoin. DigiNepsy-hankkeessa keskitytään erityisesti aistikuormitukseen ja siitä palautumiseen. Hankkeessa toteutettiin Nepsy-nurkka -konsepti.
Kolmatta kertaa järjestettävän teknologiatapahtuma RoboAI-viikon aloittaa hyvinvointi- ja terveysteknologian päivä.
Päivän aikana pidettävissä hanke- ja case-esittelyissä osallistujat saavat tietoa mm. hyvinvointialueella tapahtuvista ja suunnitteilla olevista testauksista, palveluiden kehittämisestä ja ihmisten osallistamisesta. Tapahtuma on avoin kaikille alasta kiinnostuneille!
– Haluamme tuoda hankkeissa tehtyjä tai suunnitteilla olevia toimintoja ja testauksia esille. Tällainen päivä on hieno mahdollisuus siihen, kertoo Tiina Mäkitalo, RoboAI Healthin tutkimuspäällikkö.
Luvassa caseja ja kokemuksia
Aamupäivän case-esittelyissä tutkijat ja yhteistyökumppanit kertovat testauksista eri ympäristöissä. Caset kattavat laajan asiakaskunnan koulujen kanssa yhteistyössä tehdyistä testauksista seniorikansalaisten hyvinvoinnin kehittämiseen.

Kuntoutuksen parissa tehtävä tutkimustyö on osa SAMKin toimintaa. Kuvassa asiakas palauttaa mieleen oikeaa kävelytekniikkaa robottiavusteisen Indego exoskeletonin avulla. Laitteen käyttökoulutuksen saanut ohjaaja on tukena ja apuna kävelyn aikana.
Tapahtumassa on reaalimaailmassa tapahtuvan testauksen lisäksi luvassa mm. hyppy virtuaalimaailmaan. Iltapäivän ideapaja ”Älyä ja hälyä – vaatteeseen integroitavan teknologian mahdollisuudet osallisuuden edistämisessä” antaa osallistujille mahdollisuuden vaikuttaa tulevaisuuden teknologiaan. Samoin aivosähkökäyrän soveltamista arkeen pääsee pohtimaan työpajan merkeissä. Tilaisuudessa on lisäksi mahdollisuus verkostoitua teknologiyritysten, sote-ammattilaisten ja SAMKin asiantuntijoiden kanssa sekä tutustua Satakunta Testbedin toimintaan!
Päivän aikana tapahtumassa pääsee tutustumaan mm. DigiNepsy-hankkeessa kehitettyyn aistiystävälliseen Nepsy-nurkka konseptiin. Nepsy-nurkassa pääsee kokeilemaan ja testaamaan rentoutumisen digitaalisia ja teknologisia välineitä.

Yliopisto-opettaja Marjaana Raukola-Lindblom kertoo hyvinvointi-ja terveysteknologian päivänä uusista lähestymistavoista ja menetelmien kehittämisestä osallisuuden ja hyvinvoinnin tueksi.
– Standiltä saa tietoa ja ymmärrystä nepsy-pulmista sekä aistiystävällisestä sisustamisesta niin julkisiin tiloihin kuin omaan kotiin, kertoo DigiNepsy-hankkeen projektitutkija Krista Toivonen. Paikalla on myös muita hankkeita esittelemässä toimintaansa koko päivän ajan.
Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston luotsaama teknologiatapahtuma RoboAI-viikko esittelee satakuntalaista TKI-osaamista huippuesiintyjien, seminaarien ja työpajojen muodossa. Tapahtuma esittelee eri teknologioita ja niiden tuomia etuja eri aloilla nyt ja tulevaisuudessa, ohjelmasta löytyy jokaiselle jotakin! Osallistua voit paikan päällä tai seuraamalla livestreamia.
Hyvinvointi- ja terveysteknologian -tapahtuma järjestetään RoboAI-viikolla, 17.4. klo 8.45 alkaen. Anna teknologian inspiroida ja ilmoittaudu!
Lisätiedot:
Nina Karttunen
p. 044 710 3046
nina.j.karttunen@samk.fi
Tiina Mäkitalo
+358 44 710 3094
tiina.makitalo@samk.fi
Hyvinvointi- ja terveysteknologiapäivä järjestetään osana Satakunta Testbed -hanketta.