Opiskelijamme työllistyvät: SAMKista Caverionin projektipäälliköksi

Nousiaisista lähtöisin oleva Jere Blom kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2012. Jatkokoulutusta miettien mielenkiintoa oli LVI-puolelle sekä energiatekniikkaan. LVI-puolella työtarjontaa on ollut enemmän, joten se siirtyi ensimmäiseksi vaihtoehdoksi.

Jere Blom on sairaalan työmaalla suojavarusteissa.

Jere Blom on ollut töissä mm. sairaalan työmaalla.

– Lähin LVI-puolen koulutusohjelma oli Porissa, SAMKissa. Hain myös Aalto-yliopistoon, mutta lukuinto ei riittänyt pääsykokeisiin, Jere naurahtaa.

Tällä hetkellä LVI-suunnitteluun voi suuntautua SAMKissa Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutusohjelmassa.

Kokemusta LVI-puolelta Jerellä ei ollut työelämällisesti aikaisempaa, ainoastaan vapaa-ajalla oli tullut rakenneltua esimerkiksi perheen mökkiä. Opiskelupaikan kanssa lykästikin heti, mutta armeijan takia opiskeluiden aloittamista lykättiin vuodella eteenpäin. Opiskelut Jere aloitti siis vuonna 2013.

Opiskeluihin liittyvät harjoittelut suoritettiin kesällä. Toisen opiskeluvuoden kesällä Jere toimi voimalaitoksen kunnossapidon asentajana ja vuonna 2016 hän haki kesäksi insinöörille vastaavaa paikkaa. Sattumoisin Caverion oli ottanut sähköpostitse yhteyttä Jeren opettajaan, että yritys tarvitsi kesäksi auttavia käsiä. Jereä lykästi ja paikka oli hänen. Hän aloitti työt projektinhoitoharjoittelijana ja työtehtävät liittyivät rakenteilla olevan teatterin toteuttamiseen.

– Caverionilla ensimmäisenä työtehtävänä laskin kuvista massoja ja jaoin rakennuksen järkeviksi asennusalueiksi, minkä perusteella aikataulutettiin työ. Aloitin työni sellaisessa vaiheessa, kun teatterilla ei ollut vielä ollenkaan töissä Caverionin asentajia. Silloin kun heidän työnsä alkoivat, tilasin tavarat ja ohjasin asentajia oikeisiin paikkoihin. Ohjeistin heille myös sen, kuinka paljon aikaa on tehdä tietty työ, Jere kertoo.

Opinnäytetyö urakoitsijan ja suunnittelijan välisen yhteistyön kehittämisestä

Syksyllä Jere palasi opiskelemaan, mutta jo tammikuussa 2017 hän meni takaisin Caverionin komennukseen. Työt hän aloitti ensin osa-aikaisena, töitä oli kolmena päivänä viikossa. Samaan aikaan Jere kirjoitti Caverionille opinnäytetyötään ja sen aiheena oli ”Urakoitsijan ja suunnittelijan välisen yhteistyön kehittäminen”.

Opinnäytetyön kirjoittamiseen aikaa kului noin neljä kuukautta ja sen valmistumisen myötä Jere valmistui myös SAMKista. Siitä hän siirtyi työskentelemään täyspäiväiseksi ja samalla tiellä Jere jatkaa edelleen. Erilaisiin projekteihin on siis päästy mukaan; on rakennettu teatteri, ruokakauppoja ja kirjasto. Tällä hetkellä työtä johdetaan Turkuun rakenteilla olevassa uudessa sairaalassa.

Tällä hetkellä Jeren työpäivät vaihtelevat sen mukaan, missä vaiheessa mikäkin projekti on. Esimiestyö on yksi osa-alue asentajien johtamisen parissa ja työtehtäviin kuuluu myös projektin talouden seuraaminen ja ennustaminen. Myös aikatauluttaminen, eli työn suunnittelu ja yhteensovittaminen muiden urakoitsijoiden kanssa, on suuressa roolissa. Näin ollen projektiin kuuluu vahvasti myös asiakaspalvelu, koska tekemisissä ollaan tilaajan edustajan kanssa koko projektin ajan, eli projektin aloittamisesta takuuajan loppuun asti.

– Olen viihtynyt hyvin Caverionilla ja tykkään työn monipuolisuudesta. Saan olla myös paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Työ vaatii paljon stressinsietokykyä, koska esimerkiksi aikataulut ovat monesti tiukkoja. Vastuutakin on paljon, koska minä olen kuitenkin vastuussa projektista teknisesti, taloudellisesti ja juridisesti. Vielä en kuitenkaan tunne, että olisin ollut liian stressaantunut. Näin isossa firmassa näihin kaikkiin asioihin saa kuitenkin apua todella hyvin. Caverionilla on asiantuntijoita ympäri Suomen; jos itse ei jotain tiedä, aina löytyy joku joka tietää, Jere toteaa.

Lue lisää rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksesta Jere Blom on sairaalan työmaalla suojavarusteissa.

Kuka: Jere Blom

Tutkinto: Insinööri (AMK)

Työtehtävä: Projektipäällikkö, Caverion Oyj

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.

Ville-Pekka Vihma näyttelyssä Oulussa, Real Deal Yläkerta -galleriassa.

Ville-Pekka Vihma valmistuu kuvataiteilijaksi

Oulusta kotoisin oleva Ville-Pekka Vihma kirjoittaa parhaillaan opinnäytetyötään Kangasniemellä töidensä ohella. Hän opiskelee viimeistä vuottaan kuvataitelijaksi SAMKin Taidekoulun kampuksella Kankaanpäässä.