Opiskelijamme työllistyvät: Sairaanhoitajaksi opiskellut Anni työllistyi heti opintojen päätyttyä

Anni Länsiharju valmistui sairaanhoitajaksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta vuonna 2019. Nykyään Anni työskentelee Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vatsakirurgian osastolla.

Anni poseeraa hoitopuvussa hoitohuoneessa.
Opintojen jälkeen Anni on työskennellyt neurologian ja vatsakirurgian osastoilla.

Opintojen jälkeen Anni on työskennellyt neurologian ja vatsakirurgian osastoilla.

Lähihoitajan opinnot taustalla vauhdittivat valmistumista

Ennen sairaanhoitajan opintoja Anni opiskeli lähihoitajaksi. Anni päätyikin SAMKiin suoraan lähihoitajan opintojen päätyttyä. Anni kiitteleekin SAMKia erityisesti hyvästä opintojen organisoimisesta.

– Ryhmämme oli niin sanottu Ahot-ryhmä, sillä saimme hyväksiluettua osan opinnoista. Tämä taas edisti noin puolella vuodella opintoja.

Opiskeluaikoja Anni muistelee lämmöllä

– Opiskeluaikaani mahtui myös SAMKin uudelle kampukselle muutto, johon pääsimme myös opiskelijoina osallistumaan. Sain olla järjestelemässä ja toteuttamassa varastotilojen järjestelyä. Uusi kampus näytti upealta, Anni muistelee.

Opintoihin mahtui paljon niin itsenäistä työskentelyä kuin käytännön työskentelyäkin harjoittelujaksoilla sekä simulaatiotiloissa toteutetuilla tunneilla. Erityisesti simulaatiotilojen tunnit olivat Annin mielestä mieleenpainuvia sekä upeita hetkiä. Ylpeyden tunnetta tulevasta ammatista kasvatti myös hoitajanpuku, jota SAMKilla pidettiin. Harjoitteluissa pääsi kehittämään kädentaitoja sekä omaa ammatillista kasvua kohti sairaanhoitajaksi valmistumista. Osa potilaiden ja ohjaajien kehuista ovat jääneet painuvasti mieleen ja ne muistuvat Annin mieleen vielä tänäkin päivänä.

Opinnäytetyön Anni teki vuorovastaavan sairaanhoitajan tehtäväkuvasta päivystyksessä. Aihe valikoitui, sillä akuuttihoitotyö oli kiinnostanut Annia jo pitkään. Tätä kautta Anni pääsi myös lähemmin tutustumaan päivystyksen toimintaan, sillä harjoittelujaksoa hän ei ollut siellä päässyt suorittamaan.

Mielenkiintoinen ja monipuolinen työ vatsakirurgian osastolla

Valmistumisen jälkeen Anni työskenteli noin puoli vuotta Satasairaalan neurologian osastolla, jossa hän suoritti myös harjoittelujakson. Aiemmin Anni oli suorittanut harjoittelun kirurgian osastolla, jossa oli myös vatsakirurgian potilaita. Jo tuolloin työ vaikutti mielenkiintoiselta Annin mielestä.

Puoli vuotta valmistumisen jälkeen Anni muutti Tampereelle ja aloitti työskentelyn yliopistollisessa sairaalassa vatsakirurgian osastolla, jossa hän on tällä hetkellä työskennellyt reilun vuoden ajan. Työ on paitsi mielenkiintoista ja monipuolista, mutta myös hyvin vastuullista. Potilaat tulevat usein osastolle pääsääntöisesti päivystyksen kautta. Etenkin päivystysaikaan sairaanhoitajana on paljon vastuussa potilaasta, kun lääkäri ei ole niin helposti saatavilla. Anni kokee, että opinnoissa kartoitetut tiedot ovat helpottaneet asioiden ymmärtämistä työelämässä.

– Painottaisin työelämässä olemisen ja perehdyttämisen suurta merkitystä. Myös itsensä kouluttaminen on tärkeää, sillä ala kehittyy jatkuvasti, eikä kukaan käytännössä ole hoitoalalla missään vaiheessa ”valmis”.

Anni on kokenut työllistymisen opintojen jälkeen helppona, mutta harjoittelupaikoilla on ollut tässä suuri merkitys.

– Etenkin tietyissä paikoissa harjoittelut vaikuttavat paljon siihen, pääseekö juuri kyseiseen yksikköön työllistymään.

Tulevaisuuden haaveena kehittää omaa ammattitaitoa ja haastaa itseään sairaanhoitajana

Tulevaisuudessa Anni haluaisi nähdä vielä monipuolisemmin erilaisia erikoisaloja. Myös lisäkouluttautumisvaihtoehdot mietityttävät, sillä työn ohella tehtäviä opintoja on tarjolla paljon.

– Koen, että jokaisesta erilaisesta paikasta on tällä alalla hyötyä. Ja miksen niitä haluaisi kartoittaa, kun mahdollisuudet ovat mahtavat. Ehkä näin löytyy joku päivä oma paikka, josta ei haluakaan enää lähteä mihinkään.

Vinkkejä opiskelijoille

Nykyisiä opiskelijoita Anni neuvoisi olemaan avoin erilaisille työvaihtoehdoille sekä olemaan ylpeä omasta tulevasta ammatista. Tärkeää on kuitenkin muistaa olla myös nöyrä ja uskalias kysymään asioista. Lopuksi Anni vielä muistuttaa nauttimaan opinnoista, vaikka opiskelu on välillä haastavaakin, niin opiskeluaikoja tulee myös ikävä.

Tutustu sairaanhoitajan tutkintoon Anni poseeraa todistuksen kanssa.

Anni Länsiharju

  • Valmistui sairaanhoitajaksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta keväällä 2019.
  • Nykyään työskentelee Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vatsakirurgian osastolla sairaanhoitajana.

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.