Opiskelijamme työllistyvät: Roosa löysi insinööriksi valmistuttuaan oman alansa takuukoordinaattorin tehtävistä

Roosa Riitahaara valmistui tuotantotalouden insinööriksi SAMKin Rauman kampukselta 2019. Nyt hän työskentelee takuukoordinaattorina Kongsberg Maritime Finland Oy:llä Raumalla.

23.12.2020 | Teksti: Oskari Laine, SAMKin opiskelija | Kuva: Roosa Riitahaara

Roosa istuu venelaiturin vieressä.
Roosa piti opiskeluajastaan Raumalla.

Takuukoordinaattorin tehtäviin kuuluu esimerkiksi takuuasioiden hoitaminen asiakasyritysten kanssa laitteiden käyttöönoton jälkeen. Roosa tekee myös tiivistä yhteistyötä suunnittelijoiden kanssa vikatilanteiden selvittämiseksi ja korjaamiseksi.

Roosa haaveili jo lukioikäisenä kauppatieteiden opiskelusta, mutta oli myös kiinnostunut matemaattisista aineista. Tuotantotalouden opinnoissa yhdistyivätkin sopivasti talous sekä tekninen osaaminen.

– Tuotantotalouden, logistiikan sekä merenkulun opiskelijoille löytyy paljon harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja. Useat paikalliset yritykset tekevät SAMKin kanssa yhteistyötä projektien ja harjoittelujen muodossa. Näistä monet opiskelijat saavat kontakteja, joita voi hyödyntää työpaikkaa etsiessä. Monet opiskelutoverini, itseni mukaan lukien, työllistyivät jo opintojen aikana oman alan työtehtäviin osa- tai täysaikaisesti.

Hyödyllisimpinä asioina opiskeluissaan työllistymisen näkökulmasta Roosa koki työrekrytointimessut, yritysvierailut sekä erilaiset projektityöt. Suurimmaksi haasteeksi opiskeluissa taas muodostui aikataulutus itsenäisten opiskelujen lisääntyessä.

– Tämä loi mahdollisuuden työskennellä opintojen ohessa, mutta haasteeksi osoittautui oman aikataulun luominen.

Koulutuksen kautta oikealle alalle

Tällä hetkellä Roosa kokee olevansa täysin oikealla alalla koulutuksensa ansiosta, mutta kiinnostusta jatkokouluttautumiseen löytyy myös.

– Opintojeni aikana kerrottiin mahdollisuudesta opiskella Porin yliopistokeskuksen matematiikan opintojaksoja, joista saa lisäpisteitä diplomi-insinööriopintoihin hakeutuessa. Omalta osaltani nämä opintojaksot jäivät kesken SAMK-opintojen aikana, mutta olen hakeutunut avoimen väylän kautta lukemaan maisterivaiheen opintoja Tampereen yliopiston Johtamisen ja tietotekniikan linjalle. Seuraavaksi Roosan tähtäimessä ovatkin siis diplomi-insinööriopinnot.

Roosa poseeraa lähikuvassa.

Roosa Riitahaara

Asuinpaikka: Rauma

Työpaikka: Kongsberg Maritime Finland Oy

Työtehtävä: Takuukoordinaattori

Tutkinto: Tuotantotalouden insinööri

Valmistumisvuosi: 2019

23.12.2020 | Teksti: Oskari Laine, SAMKin opiskelija | Kuva: Roosa Riitahaara

Lisää aiheesta

Aurinkoseurain edestäpäin kuvattuna SAMKin katolla
| SAMK

SAMKissa tekeillä uutta oppimateriaalia
─ Aurinkosähköjärjestelmät turvallisiksi palotilanteissa

Aurinkosähköjärjestelmät ovat yleistyneet viime vuosina. Pelastuslaitos on kaivannut materiaalia aiheesta jo pitkään. SAMKissa on valmistumassa oppimateriaalia aurinkosähköjärjestelmistä ja niiden turvallisuudesta palotilanteissa.
Sanna Lindgren istuu sohvalla.
| Opinnäytetyö

SAMKin opiskelijan opinnäytetyö on valittu vuoden 2020 parhaaksi AMK-insinöörityöksi

SAMKin rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opiskelija Sanna Lindgren on voittanut Insinööriliiton vuoden 2020 parhaan insinöörityön opinnäytetyökilpailun AMK-insinööritöille suunnatussa sarjassa.

Uusimmat uutiset

Avain, jossa on vihreä avaimenperä, jossa lukee Health.
| Hyvinvointi ja terveys

Uusi ammattiryhmä sote-alalle: Suomessa aletaan kouluttaa hyvinvointianalyytikoita

Sosiaali- ja terveysala saa pian uudenlaisia osaajia, hyvinvointianalyytikoita. Tehtävään voi pätevöityä ensi syksystä alkaen Satakunnan ja Lapin ammattikorkeakouluissa. Hyvinvointianalyytikko tuntee hoitotyön käytännöt ja osaa lisäksi analysoida monenlaista dataa.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Ulkoisen palomuurin vaihto aiheuttaa katkoksen SAMKin palveluissa torstaina 20.1. klo 14–21.SAMK services will not be available on 20 January 2022 from 2 pm to 9 pm due to changing the SAMK external firewall. ... See MoreSee Less
View on Facebook

Ulkoisen palomuurin vaihto aiheuttaa katkoksen SAMKin palveluissa torstaina 20.1. klo 14–21.

SAMK services will not be available on 20 January 2022 from 2 pm to 9 pm due to changing the SAMK external firewall.

Miten #merellinenmatkailu käsitetään Euroopan pohjoisilla merialueilla? Lue näkökulmia aiheeseen blogistamme https://www.skills4cmt.eu/blog/ @EDUFI_HigherEd @SatakunnanAMK #matkailunkehittämiskeskus

#Hyvinvointiteknologia #YAMK koulutuksemme uudistuu ja hakuaika lähenee! Suuntautua voi hyvinvointianalytiikkaan tai laite- ja teknologiapuoleen. Analytiikkasuuntaus tuo mukanaan Hyvinvointianalyytikon pätevyyden. @SatakunnanAMK @SataDigiHealth @RoboAI2

https://www.sitra.fi/uutiset/uusi-ammattiryhma-sote-alalle-suomessa-aletaan-kouluttaa-hyvinvointianalyytikoita/

SAMKissa on unelma maakunnallisesta hyvinvointiverkostosta, jossa rakennetaan korkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitosten yhteistyössä vahva verkosto opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi. @SatakunnanKansa
#hyvinvointi #katsetulevaisuuteen
https://www.satakunnankansa.fi/lukijalta/art-2000008551742.html

Maritime Management is a Master’s degree programme for sea captains and marine engineers. Dmitry Chutchev completed the degree while simultaneously working as a captain on container ships. Read his story.
#maritimemanagement #mastersdegree #thinkfuture
https://www.samk.fi/en/uutiset/our-students-will-be-employed-a-captain-and-a-student-dmitry-chutchev-completed-his-masters-degree-while-at-sea/