Opiskelijamme työllistyvät: ’’Päädyin täysin koulutusta vastaaviin töihin’’

Jori Kymäläinen on 40-vuotias tietojenkäsittelyn tradenomi ja Master of Business Administration (YAMK), joka nykyään työskentelee järjestelmäasiantuntijana. Hän valmistui tietojenkäsittelyn tradenomiksi SAMKista vuonna 2003 ja suoritti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2018.

8.2.2019 | Teksti: Iiro Sandholm | Kuva: Sami Peltomäki

Jori Kymäläinen istuu tietokoneen äärellä.

Jori kertoo päätyneensä alalle lopulta puolivahingossa. Hakulomakkeeseen hän laittoi ensimmäiselle sijalle medianomiopinnot toisessa ammattikorkeakoulussa, sillä hänellä oli kiinnostusta media- ja viestintäalalle, mutta huomasi myös, että SAMKissa on mahdollisuus lukea tietojenkäsittelyn tradenomiksi ja laittoi kyseisen koulutuksen neljännelle sijalle. Kun Jori hieman tarkemmin tutustui tietojenkäsittelyn koulutuksen sisältöön, hän totesi koulutusalan olevan kiinnostava ja lopulta aloitti tietojenkäsittelyn opinnot.

Perustutkinnossa oli sekä teoriaa että käytäntöä, YAMK-tutkinnon opinnoissa painottui teoria.

– Ylemmässä tutkinnossa käytiin myös läpi esimies- ja johtamistaitoja, jotka ovat hyviä eväitä myös tulevaisuuden mahdollisia uravalintoja ajatellen, kertoo Jori.

Jori työskentelee täysin omaa koulutustaan vastaavassa työssä. Työpaikka eli SAMK löytyi opintoihin kuuluvan harjoittelun kautta jo 17 vuotta sitten. Nykyisin hän toimii SAMKin ICT-palveluissa järjestelmäasiantuntijana ja tärkeänä taustavoimana SAMKin tietojärjestelmien ylläpidossa.

Suosittelen alaa lämpimästi siitä kiinnostuneille.

Työn hän kertoo olevan mielekästä. Ala on jatkuvasti muuttuvaa, minkä johdosta työ pysyy mielenkiintoisena ja työssä on myös aina tarvetta oppia uutta.

Alaa hän suosittelee lämpimästi siitä kiinnostuneille.

– Tietojenkäsittelyalan opiskelu ja alalla työskentely vaatii paljon työtä ja kiinnostusta, sillä asiat alalla muuttuvat koko ajan.

Jori Kymäläinen istuu tietokoneen äärellä.

Jori Kymäläinen

Järjestelmäasiantuntija

Tietojenkäsittelyn tradenomi sekä Master of Business Administration

Lisää aiheesta

Tietojenkäsittelyn opiskelija Valtteri Peltola työpaikallaan.
| Teknologia

Tietojenkäsittelyn alalla mahdollisuus työllistyä nopeasti

Työllisyystilanne tietojenkäsittelyn tradenomeille on hyvä ja käytännössä kaikki motivoituneet ja ahkerat opiskelijat työllistyvät omalle alalle.
SAMKista tietojenkäsittelyn tradenomiksi valmistunut Juho Salli työpaikallaan.
| Teknologia

Opiskelijamme työllistyvät: Tietojenkäsittelyn tradenomin käyntikortissa lukee sovellusarkkitehti

Tietojenkäsittelyn tradenomi Juho Salli työskentelee tällä hetkellä Porissa MyGamez Finland Oy:ssä. Työn ohessa hän suorittaa SAMKissa ylempää AMK -tutkintoa.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Hae erikoistumiskoulutukseen 31.12.2023 mennessä. #katsetulevaisuuteen #erikoistumiskoulutus #palliatiivinenhoito

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen