Opiskelijamme työllistyvät: Aro Laaksonen sai ohjelmistokehittäjän töitä Tampereelta

Aro Laaksonen on SAMKista vuonna 2018 valmistunut tietojenkäsittelyn tradenomi. Hän muutti Tampereelle töiden takia ja työskentelee Plugitilla ohjelmistokehittäjänä.

Aro Laaksonen istuu tietokoneen äärellä.

Aro Laaksosen työ vaatii keskittymistä.

Aro Laaksonen valmistui SAMKista vuonna 2018, alanaan tietojenkäsittely. Hän valitsi SAMKin, koska on kotoisin Porista. Aron mukaan Pori on kaupunki, jossa on sopivasti särmää. Hänelle jäi koulutuksesta hyvä kuva. Aro työskenteli opintojensa ohella ja suoritti siksi opintoja neljä vuotta.

– Opettajat ovat kaikki todella osaavia. Huomasi, että jokaisella oli vahvasti työelämästä tullutta osaamista ja kokemusta.

Aro sai koulutuksesta alallaan tarvittavat taidot. Hänen mukaansa opiskelu SAMKissa oli hauskaa ja mielenkiintoista, lisäksi ryhmähenki oli erinomainen. Aron mukaan odotukset alasta vastasivat kutakuinkin sitä, mitä hän odotti. Alaa ja SAMKia hän suosittelee sellaisille, jotka haluavat opiskella modernia ja luovaa alaa mielenkiintoisessa kaupungissa.

Oman alan töitä välittömästi valmistumisen jälkeen

Tällä hetkellä Aro työskentelee Tampereella, Plugit-nimisessä yrityksessä ohjelmistokehittäjänä. Työ on pääosin koodaamista.

– Koodarina tarvitsee mielestäni eniten ongelmanratkaisutaitoa ja mielikuvitusta. Ohjelmoinnissa ongelmia voi usein ratkoa usealla tavalla, joten täytyy osata miettiä asioita myös laatikon ulkopuolelta.

Aro suoritti harjoittelunsa MyGamez Finlandilla Porissa, ja työllistyi sinne heti harjoittelujaksonsa jälkeen. Aron mukaan alan töitä on tarjolla hyvin valmistumisen jälkeen.

– Varsinkin ohjelmoijista on työmarkkinoilla pulaa ja tietojenkäsittelyn koulutus vastaa juuri tähän tarpeeseen. Itse olen ollut alani töissä heti oman harjoittelujaksoni jälkeen keskeytyksettä.

Aro1

Aro Laaksonen

Koulutus: Tietojenkäsittelyn tradenomi

Työpaikka: Ohjelmistokehittäjä, Plugit

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.