Skip to content

Lähitaiteilijat SAMKin taidekäytävällä

Satakunnan ammattikorkeakoulun Porin kampuksen Taidekäytävällä ollaan kielloista huolimatta ainakin temaattisesti ja taiteen kanssa lähietäisyydellä. Syys- ja lokakuun ajan teoksiaan esittelevät Porin Taiteilijaseurasta Hanna Valtokivi sekä Jonna Lepistö. Molemmat tekijät ovat myös SAMKille läheisiä. He suorittavat tällä hetkellä Kuvataiteen ylempää tutkintoa Kankaanpäässä sekä Valtokiveltä löytyy SAMKin viestinnästä pitkä työura.

4.9.2020 | Teksti: Saija Mustaniemi | Kuva: Saija Mustaniemi

Kaksi SAMK Kankaanpään opiskelijaa poseeraavat taidenäyttelynsä edessä.
Lähitaiteilijat Jonna Lepistö ja Hanna Valtokivi valmistuvat kuluvana syksynä Kuvataiteen YAMK-ohjelmasta Kankaanpäästä.

Taide tulee lähelle ja tänä rajoitusten kultaisena aikana myös korostetusti läheltä. Valtokiven ja Lepistön näyttely liittyy Porin Taiteilijaseuran Lähitaiteilijat- vuosinäyttelyyn joka käynnistyy 5.9. reilun 30 paikallissidonnaisen taiteilijan voimin Porin Vanhalla linja-autoasemalla. Vuosinäyttely kommentoi lähituotannon teemaa sekä pohtii paikkavalinnallaan myös muuttunutta matkailua. Vanhalle linja-autoasemalle pääsee edelleen sisään puhtain käsin mutta sieltä ei pääse enää sen pidemmälle. Hyvin pysäyttävää, ajanhenkistä sekä alleviivaavaa.

Taide on ainakin tekijäänsä lähellä, mutta miten se lähentyy yleisönsä kanssa ja miten lähentää tai kiinnittää taiteilijaa toimivaksi sekä mahdollisesti myös tuottavaksi osaksi muuta yhteiskuntaa? Jonna Lepistö on tutkinut vastaavia aiheita taiteilijan asemasta ja paikasta tänä syksynä päättyvissä kuvataiteen YAMK –opinnoissaan.

Lepistön teokset ovat syntyneet myös läheltä, kollaasimaisesti keräillen sellaisista tielle sattuneissa materiaaleissa jotka sopivat kestävän kehityksen mukaiseen taiteen jatkotuotantoon.

Temaattisesti Lepistöä kiinnostaa tuoda esiin uusiokäytetyn materian tuntua ja kautta pohdintoja sekä kannanottoja materialismista.

Valtokivi muokkaa viestiä kuvillaan. Käsin alkuun saatetut teokset ovat kokeneet uuden tulemisen ja muodon digitaalisessa kuvankäsittelyssä sekä painokokeiluissa erilaisille alustoille.

Muokkaaminen ja sen pohtiminen suhteessa alkuperän merkitykseen kiinnostaa kulttuurihistorioitsijataustaista Valtokiveä. Hän hajoittaa ja kokoaa uudelleen teostensa koodia tai geenejä; satunnaisesti ja sosiaalisesti uppoutuu tiedonjanossaan myös pohtimaan, onko myös meidän ihmisten alkuperää muokattu aikojen alussa ja miten sitä muokataan edelleen.

Lähitaiteilijat -näyttely on nähtävillä SAMKin Porin kampuksen Taidekäytävällä 1.9.–22.10.2020. Lisää Lähitaiteilijateoksia on nähtävillä Porin Vanhalla linja-autoasemalla.

4.9.2020 | Teksti: Saija Mustaniemi | Kuva: Saija Mustaniemi

Lisää aiheesta

| Hyvinvointi ja terveys

Taideviikko2020 näkyy kaupunkitilassa

Kuvataiteen ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat toteuttaneet Kankaanpään keskustaan uuden väliaikaisen taidereitistön yhteistyössä kivijalkayritysten, kaupungin ja seurakunnan kanssa.
Vihreäpukuinen henkilö pitelee edessään ruokalautasta.
| SAMK

YAMK-työnä hävikkiruoan myynnin konseptointia

Satu Tuoriniemi, Hanna Lavi ja Elina Tiensuu opiskelevat Johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-koulutusohjelmassa. He tekivät opintojaksolla ryhmätyönä ruokahävikkiin liittyvän palvelukonseptin osallistavalla menetelmällä.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
SAMKiin haki syksyn yhteishaussa 2607 hakijaa yhteensä kahdeksaan eri koulutusohjelmaan. Suosituin hakukohde huikealla 1459 hakijalla oli Liiketalouden koulutusohjelma Huittisissa, joka järjestetään 100% verkkototeutuksena. Kiitos kaikille hakijoille!

SAMK received a total of 2607 applications for eight different degree programs during the application period. Thank you!
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
Kuvanveistäjä, professori Ossi Sommaa muistaen. Somma työskenteli Kankaanpään taidekoulun opettajana vuosina 1974 – 1992, joista kaksi vuotta koulun virkaatekevänä rehtorina.
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
SAMK - Satakunta University of Applied Sciences
RoboAI-viikko tarjoaa teknologia-alan näytteilleasettajille mahdollisuuden esittäytyä tauko- ja iltaohjelmassa! Lue lisää ja ilmoittaudu heti. #roboai #samk #mysamk #roboaiviikko #event #teknologia

SAMKiin haki syksyn yhteishaussa yhteensä 2607 hakijaa kahdeksaan eri koulutusohjelmaan. Lämmin kiitos kaikille hakijoille! https://t.co/dak6AEh9zN SatakunnanAMK photo

Kuvanveistäjä, professori Ossi Sommaa muistaen. Somma työskenteli Kankaanpään taidekoulun opettajana vuosina 1974 – 1992, joista kaksi vuotta koulun virkaatekevänä rehtorina.
https://t.co/zsxreu0E08

SAMKin Porin-kampus valaistiin viime yönä tapahtuma-alan tekijöiden toimesta. Tempauksella haluttiin huomioida tapahtuma-alan ahdinko vallitsevassa pandemiatilanteessa. Toimialan ahdingon välilliset vaikutukset ulottuvat myös matkailu-, ravintola- ja liikennöintialoille. https://t.co/M6EBWgV7y0 SatakunnanAMK photo

SAMK tukee tapahtuma-alaa olemalla mukana yhtenä Äänirasian valaisemista
kohteista osana tapahtuma-alan mielenilmausta.
Valot syttyvät 8.9. illan aikana ja palavat aina 9.9. aamuun saakka.