Kuvataiteilijat 2021 – Kasvu -näyttely kokoaa yhteen keväällä valmistuvien opiskelijoiden lopputyöt
Kuvataiteilijat 2021 – Kasvu on tänä keväänä valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttely, joka kokoaa yhteen 22 opiskelijan lopputyöt. Näyttely jakautuu kolmeen galleriaan Tampereella huhti-toukokuussa.

Sari Moilalan työt ovat nähtävissä Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella.
Näyttely jakautuu kolmeen galleriaan Tampereella huhti-toukokuussa 2021; Taidekeskus Mältinrantaan, galleria Saskiaan ja Rajatilaan. Näyttelyt pitävät sisällään veistoksia, maalauksia, grafiikkaa, installaatio-, video- ja performanssitaidetta.
Näyttelykokonaisuuden nimeksi ja teemaksi on versonut Kasvu, joka heijastuu teoksista ja luomisprosesseista monisävyisesti. Näyttelyn taiteilijoille jo valmistumisen siirtymäriitti on merkittävä kynnys ylitettäväksi. Se sopii hyvin kasvun aiheeksi. Teoksissa on tarkasteltu mm. kasvua taiteilijaksi, erityiseksi vanhemmaksi, unien, unelmien ja fantasioiden kumpuamista taiteeksi sekä erilaisten kulttuurien kohtaamisen synnyttämää voimaa.
Suurta osaa teoksia yhdistää luontoaiheet, jotka näkyvät kirjavina maisemina maalausten pinnoilla, veistosten mystisissä hengissä, symboliikassa ja materiaaleissa. Useissa teoksissa voima ponnistaa juurista, syvyyksistä ja perinteistä käsin. Toiset taas tuntuvat tipahtaneen taivaallisista pilvilinnoista tajunnan räjäyttävänä pisarana tai kuvitettuna, korkealentoisena avaruuskertomuksena alas maan pinnalle. Herää kysymyksiä ja oivalluksia. Mistä juuremme tulevat ja mitä kohti oma- ja yhteiskunnallinen kasvumme tähtää?
Paikka, aika ja taiteilijat
Lopputyönäyttely toteutuu kolmessa eri galleriassa Tampereella. Gallerioihin on vapaa pääsy.
Taidekeskus Mältinranta/Tampereen taiteilijaseura ry
Avoinna 17.4.-4.5.2021
ma-to 12-18 ja pe-su 12-16
Kuninkaankatu 2, 33210 Tampere
maltinranta.fi
p. 010 420 2040
info@tampereen-taiteilijaseura.fi
Delgado Santiyago, Kinanen ”Jorma” Johanna, Koshevenko Anna, Laaksonen Monna, Moilala Sari, Mäkelä Katriina, Mäki Linda, Peltoniemi Ria, Raittila Ulla-Maija, Vartia Iina
Galleria Rajatila/Rajataide ry
Avoinna 24.4.-11.5.2021
ma-pe 13-18 ja la-su 12-16
Hämeenpuisto 10, 33210 Tampere
rajataide.fi
p. 041 523 2992
Laakso Tuisku, Tervakangas Milla, MONA.
Galleria Saskia/Tampereen Saskiat
Avoinna 23.4.-12.5.2021
ma-pe 12-18 ja la-su 12-16
Pirkankatu 6, 33210 Tampere
tampereensaskiat.com
p. 03 223 0812
galleria@tampereensaskiat.com
Ahovaara Enni-Maija, Flink Elli, Eskelinen Terhi, Hartikainen Siiri, Kilpinen Jere, Korsi Eelis, Porttila Sari, Takkala Annika, Tourunen Niko
----
Kaikissa gallerioissa noudatetaan AVI:n ohjeistuksia eli 10 hengen kokoontumisrajoituksia sekä sisä- että ulkotiloissa, turvavälejä, käsihygieniaa ja kasvomaskien käyttöä suositellaan. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan gallerioiden sivustoilla.
Lisää aiheesta
Uusimmat uutiset
SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA
Kuvataide | Pienet esineet viehättävät nuorten taiteilijoiden näyttelyssä
www.satakunnankansa.fi
Porin Saskiat palkitsi kolme Kankaanpään taidekoulusta valmistunutta taiteilijaa. Heidän töitään on nyt esillä Porissa.