Galleria Taidekäytävässä Mollu Heino

SAMKin Porin kampuksen Taidekäytävägalleriassa on esillä tummien maisemakuvien kavalkadi 11.4.2019 asti.

Polku-sarjan taulu.
Mollu Heino: Polku-sarjaa (2017)

Mollu Heino: Polku-sarjaa (2017)

Näyttelyn teokset ovat syntyneet parin viime vuoden aikana.

– Teoksissani pelkistetty maisema kertoo kyseenalaistavasta työskentelytavasta. Maalaamalla hahmotan ympäröivää maailmaa ja etsin merkityksellisiä näkyjä, jotka ovat tärkeitä paitsi itselleni, niin myös yleisesti ajattelen niiden luotaavan karun ja yksinäisen maiseman perustaa, Mollu Heino kertoo.

– Maalausten lähtökohtana on väri ja tunne. Pidän välineet yksinkertaisina ja viehätyn aina uudestaan mustan-ruskean värin syvyydestä. Jatkan maalaamista niin kauan kuin edessäni on jotain mikä näyttää maailmani uudessa valossa. Yhtä paljon kuin maalaukset heijastelevat olemisen ilmenemistä niin niissä on tärkeää tekninen sujuvuus ja käsiala.

Pimeä, hämärä sekä taustasta nouseva valo piirtävät osin dystooppisiakin näkyjä. Katsojan kulkusuunta on kuitenkin usein maiseman sisään, kohta valoa. Pimeän laskeutuminen piilottaa yksityiskohdat näkyvistä ja jäljelle jää suuri taivas, saarten varjot ja läikähtelevä vesi.

Maalaukset ovat vuosilta 2017-2019, eivätkä ne ole aiemmin olleet esillä Porissa.

Mollu Heino: Polku-sarja (2017)

 

Kuvataiteilija Mollu Heino (s.1967) asuu ja työskentelee Luvialla. Hän on opiskellut Kuvataideakatemiassa ja Taideteollisessa korkeakoulussa, sekä vuoden verran Kankaanpään taidekoulussa. Heino on pitänyt lukuisia näyttelyitä kotimaassa sekä ulkomailla. Juuri nyt Rauman taidemuseossa on esillä Toisaalla-näyttely jossa Heinolla on aiempaa värillisempi kokonaisuus. Heino on toiminut läänintaiteilijana Satakunnassa vuosina 2002-2006 ja 2014-2017. Tällä hetkellä hän on Turun yliopiston kaksivuotisen Kokemäenjoki-projektin taiteilija-tutkija. Enemmän taiteellisesta toiminnasta nettisivuilta www.molluheino.fi

Lisätietoja näyttelystä molluheino(at)gmail.com tai p. 044 5581240.

 

Galleria Taidekäytävä

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK)

Satakunnankatu 23, Pori.

 

AVOINNA

ma–pe 7.30–19.00

la 8.00–15.00

sunnuntaisin ja pyhäpäivisin suljettu

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Jari Multisilta (vas.), Marjo Kaartinen ja Lauri Inna allekirjoittivat aiesopimuksen.

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK käynnistävät avaruusteknologiayhteistyön

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK allekirjoittivat perjantaina aiesopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää Satakunnassa avaruusteknologiaa hyödyntävää koulutusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa. Yhteistyön nimeksi tulee PoriSat.

Pia Lamminen (vas.) ja Anu-Mari Elohaka pitävät polkuopintoja hyvänä väylänä hakeutua tutkinto-opiskelijaksi.

Polkuopinnot – vaihtoehtoinen reitti tutkinto-opiskelijaksi

Polkuopinnot ovat avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, joiden ideana on päästä tutkinto-opiskelijaksi tietyn opintokokonaisuuden suorittamisen jälkeen.

Neea Setälä halusi jatkaa merkonomiopintojen jälkeen tradenomiksi kotikaupungissaan Porissa.

Neea Setälän matka merkonomista tradenomiksi

Neea Setälä on ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelija. Neean polku alkoi peruskoulun yhdeksännellä luokalla, kun piti ajatella jatko-opintoja. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joko jatkaa lukioon tai suunnata ammatillisten opintojen suuntaan. Hän valitsi merkonomiopinnot.