Ammattikorkeakoulut vastasivat kevään yhteishaussa esitettyihin toiveisiin – paikan vastaanottaneita 5600 enemmän kuin viime vuonna

Ammattikorkeakouluissa aloittaa tänä vuonna 5600 uutta opiskelijaa enemmän kuin vuonna 2019. Ammattikorkeakoulut kantavat yhteiskuntavastuuta lisäämällä opiskelijamääriä huomattavasti enemmän kuin kesäkuun lisätalousarviolla tavoitellulla 2200 aloituspaikalla.

Kannettava tietokone pöydällä.

– Aloituspaikkojen lisääminen on vastaus korkeakoulujen hakijasuman purkamiseen, nuorisotyöttömyyden ehkäisemiseen ja tulevaisuuden työvoimatarpeisiin vastaamiseen, kertoo toiminnanjohtaja Petri Lempinen Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenesta.

Vuonna 2020 alkaviin ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin paikan vastaanottaneiden määrä kasvoi 13 prosenttia eli lähes 4400 opiskelijalla viime vuodesta. Kaikkiaan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa aloittaa 39 000 uutta opiskelijaa. Eri alojen AMK-tutkinnot ovat ammattikorkeakoulujen työelämään johtavia perustutkintoa, joista valmistutaan esimerkiksi insinööriksi tai sairaanhoitajaksi.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon aloittavien määrä on 22 prosenttia eli 1200 opiskelijaa suurempi edellisvuoteen verrattuna. YAMK-koulutuksissa aloittaa kaikkiaan 6900 uutta opiskelijaa. YAMK-tutkinto on työelämässä oleville tarkoitettu ylempi korkeakoulututkinto.

Paikan vastaanottaneiden määrä ammattikorkeakouluissa vuonna 2020 alkavissa tutkintokoulutuksissa

Tutkinto Paikan vastaanottaneet Muutos edellisvuodesta Muutos edellisvuodesta %
AMK-tutkintokoulutus 39 336 4 395 12,6 %
YAMK-tutkintokoulutus 6 927 1 215 22,1 %

lähde: Vipunen 24.8.2020

Suurin lisäys tapahtui kevään toisessa yhteishaussa

Aloituspaikkojen lisäys tapahtui kevään toisen yhteishaun opiskelijavalinnassa alkukesästä. Tuolloin uusien opiskelijoiden määrä nousi yhteensä 19 prosenttia. Yliopistoissa aloittavien opiskelijoiden määrä kasvoi 10 prosenttia.

– Saimme kesäkuun alussa tiedon lisätalousarvion 62 miljoonan euron lisärahoituksesta 2200 aloituspaikan pikaiseen lisäämiseen. Nopeilla päätöksillä ammattikorkeakoulut vastasivat hallituksen toiveeseen kasvattaa opiskelijamääriä jo syksyllä alkavissa koulutuksissa, Lempinen toteaa.

Myös koronakriisin aiheuttama huoli ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden pääsystä Suomeen seuraavan lukuvuoden aikana on saattanut lisätä kevään toisessa yhteishaussa valittujen määrää.

Sote ja tekniikka vetovoimaisimpia aloja

Uusien opiskelijoiden määrä kasvoi eniten sosiaali- ja terveysalan, tekniikan sekä ICT-alan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa. Sosiaali- ja terveysalalla uusien opiskelijoiden määrä kasvoi 1500 opiskelijalla, tekniikassa 1200 opiskelijalla ja ICT-alalla 800 opiskelijalla.

– Opiskelijamäärän kasvu sosiaali- ja terveysalan, tekniikan ja ICT-alojen koulutuksissa on seurausta työelämän tarpeista ja korkeakoulujen uusista tutkintotavoitteista, joissa kyseiset alat korostuvat, Lempinen toteaa.

Suhteellisesti kasvu oli suurinta luonnonvara-alojen koulutuksissa, joissa uusien ammattikorkeakoulututkinnon suorittajien määrä kasvoi 31 prosenttia edellisvuodesta. Tämä tarkoittaa noin 250 aloittavan opiskelijan lisäystä edellisvuoteen.

Todistusvalinnan käyttö ei vaikuttanut merkittävästi valittujen koulutustaustaan ja ikään

Tänä kevään ammattikorkeakoulut ottivat käyttöön todistusvalinnan, jolla valitaan vähintään puolet opiskelijoista. Loput opiskelijat valitaan valintakokeella tai muilla valintamenettelyillä.

Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutukseen valituissa ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus kasvoi vajaalla prosentilla. Ylioppilastutkinnon tai lukion oppimäärän suorittaneiden osuus taas laski noin 3 prosenttia. Ammattikorkeakouluilla huomioivat todistusvalinnassa ammatillisten perustutkintojen ja ylioppilastutkintojen todistukset.

– Todistusvalinnan käyttöönotto ei vaikuta muuttaneen opiskelemaan valittujen joukkoa merkittävästi, Lempinen pohtii.

Ikätarkastelussa 20-vuotiaiden tai nuorempien osuus valituista kasvoi edellisvuodesta noin 1,5 prosenttia ja yli 30-vuotiaiden osuus laski samaisen 1,5 prosenttia. Opintonsa aloittavien määrän kasvu tarkoittaa, että niin nuorten kuin aikuisten uusien opiskelijoiden lukumäärän kasvua.

Lisätietoja ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnoista >>

Kevään 2. yhteishaussa AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen paikan vastaanottaneet koulutusaloittain >>

Lisätietoja:

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
toiminnanjohtaja
Petri Lempinen
puh. 040 7667 805 [fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.