Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivämäärät vahvistettu

Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään kesäkuussa kaksivaiheisena. Ensimmäisen vaiheen koe järjestetään 4.6.2020 digitaalisena etäkokeena. Toisen vaiheen koe järjestetään 23.-25.6.2020 ammattikorkeakoulujen kampuksilla eri puolilla maata.

Tietokoneen näppäimistö.

Ensimmäisen vaiheen kokeeseen voivat lähtökohtaisesti osallistua kaikki hakijat. Mikäli hakija on tullut valituksi todistusvalinnan kautta, hänen ei tarvitse osallistua kokeeseen. Mikäli hakija haluaa tavoitella ylemmän hakutoiveen opiskelupaikkaa, tulee hänen osallistua valintakokeeseen.

Ensimmäisessä vaiheessa parhaiten menestyneet kutsutaan toisen vaiheen kokeeseen.

Kutsut toisen vaiheen kokeeseen lähetetään 15.6. alkavalla viikolla sähköpostilla. Toisen vaiheen koepaikka ja tarkempi ajankohta kerrotaan kutsussa.

Toisen vaiheen valintakoe tehdään sen hakukohteen ammattikorkeakoulussa, johon hakijan pisteet riittävät ensimmäisen vaiheen kokeen perusteella.

Hakijoita kehotetaan huolehtimaan, että heidän Opintopolussa ilmoittamansa sähköpostiosoite on edelleen toiminnassa.

Lähikokeiden järjestäminen mahdollistui, kun maan hallitus ilmoitti 4.5. ammattikorkeakouluja koskevien rajoitusten poistamisesta. Toisen vaiheen kokeet toteutetaan turvallisesti viranomaisten ohjeita ja rajoituksia noudattaen.

Kummassakin kokeessa testaan hakijoiden korkeakouluvalmiuksia eikä niihin ole ennakkomateriaalia.

Tämä aikataulu koskee 1.4. päättyneen yhteishaun hakukohteita, jotka käyttävät AMK-valintakoetta. Nämä löytyvät ammattikorkeakouluun.fi -sivulta.

Muutos ei koske kulttuurialan (pl. Humakiin kulttuurituottajaksi hakeneita) eikä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon hakeneita.

Tarkemmat ohjeet kokeeseen liittyen julkaistaan ammattikorkeakouluun.fi -sivustolla.

 


Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnat: kysymyksiä ja vastauksia

Opiskelijavalintojen toteuttamisessa korona epidemian aikana noudatetaan viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeistuksia. Ne voivat aiheuttaa muutoksia mainittuihin asioihin.

Mitä ammattikorkeakoulut ovat päättäneet kevään 2020 valintakokeista?

Poikkeusolojen vuoksi ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on muutoksia.

Ammattikorkeakoulut valitsevat opiskelijat todistusvalinnalla ja kaksivaiheisella valintakokeella. Koe järjestetään kaksivaiheisena, jotta kokeen suorittajien henkilöllisyys voidaan varmistaa. Tämä on tärkeää vilpin ehkäisemiseksi.

Kummassakin kokeessa testaan hakijoiden korkeakouluvalmiuksia eikä niihin ole ennakkomateriaalia. Tältä osin tilanne ei muutu alkuperäisestä AMK-valintakokeesta.

Ensimmäisen vaiheen valintakoepäivä on 4.6. Tuolloin järjestetään kaksi eri koetilaisuutta. Aamupäivän kokeeseen osallistuvat hakijat, jotka ovat yhteishaun aikana ilmoittautuneet aamupäivällä järjestettävään AMK-valintakokeeseen. Iltapäivän koetilaisuudessa vastaavasti hakijat, jotka alun perin ilmoittautuivat iltapäivällä pidettävään koetilaisuuteen. Oman kokeesi alkamisajan löydät 1.6.2020 lähetettävästä valintakoekutsusta. Valintakokeen kesto määräytyy sen mukaan, mihin hakukohteisiin olet hakenut.

AMK-valintakokeen toinen vaihe järjestetään 23.-25.6.2020. Valintakoekutsut toisen vaiheen kokeeseen lähetetään sähköpostilla 15.6.2020 alkavan viikon aikana. Toisen vaiheen koepaikka ja tarkka ajankohta kerrotaan kutsussa. Koepäiväsi on joko tiistai 23.6.2020, keskiviikko 24.6.2020 tai torstai 25.6.2020.

Koska valintakoe on muuttunut kaksivaiheiseksi, alun perin hakemuksella valitsemasi valintakoeaika ja -paikka muuttuvat. Toisen vaiheen koepaikkaa ja -aikaa et voi itse valita etkä myöskään vaihtaa. Toisen vaiheen valintakoe tehdään sen hakukohteen ammattikorkeakoulussa, johon sinun pisteesi riittävät ensimmäisen vaiheen kokeen perusteella.

Ketä hakijoita muutokset koskevat?

Kaksivaiheista valintakoetta koskeva muutos koskee hakijoita, jotka ovat ilmoittautuneet AMK-valintakokeeseen yhteishaussa. Nämä löytyvät ammattikorkeakouluun.fi -sivulta.

Muutos ei koske kulttuurialan (pl. Humakiin kulttuurituottajaksi hakeneita) eikä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon hakeneita.

Milloin tiedän, pitääkö minun osallistua valintakokeeseen?

Tieto todistusvalinnasta valmistuu 27.5. Valintakokeeseen osallistuvat hakijat, jotka eivät tule valituksi todistuksen perusteella ensisijaiseen valintakohteeseensa.

Hakija saa opintopolusta tiedon valintakokeeseen osallistumisesta,

Millainen on ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen aikataulu?
(huom. aikataulua on päivitetty 13.5.2020)

  • Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 27.5.
  • Valintakoekutsu ensimmäisen vaiheen kokeeseen 1.6.
  • Ensimmäisen vaiheen valintakoe on 4.6.
  • 15.6. alkavan viikon aikana tulee valintakoekutsu toisen vaiheen kokeeseen
  • 23.-25.6. on toisen vaiheen valintakoe
  • Valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 15.7. klo 15
  • Hakijan on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 22.7. klo 15
  • Varasijoilta hyväksyminen päättyy 3.8. klo 15
  • Opinnot alkavat elo-syyskuussa 2020

Miten todistusvalinta toimii

Noin puolet ammattikorkeakoulujen aloituspaikoista täytetään todistushaulla, jonka tulokset valmistuvat 27.5. Todistusvalinnassa huomioidaan ylioppilastutkinnot, 1.8.2015 alkaen suoritetut ammatilliset perustutkinnot sekä kansainväliset EB-, IB- ja RP/DIA-tutkinnot.

Todistusvalinnan pisteytysmallit voit tarkistaa ammatikorkeakouluun.fi -sivustolta >>

Todistusvalinnan hakukohteet voit tarkistaa ammattikorkeakouluun.fi -sivustolta >>

Mitä tapahtuu, jos en tee valintakoetta itse?

Tunnistautuessaan etäkokeeseen hakija sitoutuu tekemään valintakokeen itsenäisesti. Tämä tarkoittaa, että valintakokeen tekemiseen ei saa osallistua kukaan muu henkilö kuin hakija. Jos valintakoetta ei tehdä itsenäisesti, kyse on vilpistä.

Ammattikorkeakoulu voi valintakokeen jälkeen pyytää hakijalta lisäselvitystä epäiltäessä vilppiä. Jos hakijan menettelyssä ilmenee vilppiä, valintakoesuoritus hylätään (hallintolaki 434/2003 31 § ja 50 §).

Vilpillä saatu opiskeluoikeus voidaan peruuttaa myös opiskelupaikan vastaanottamisen jälkeen.

Mitä koe edellyttää hakijalta?

Hakijalla tulee olla toimiva tietokone ja nettiyhteys. Koejärjestelmä tukee seuraavien selainten ajantasaisia versioita:

  • Chrome
  • Edge
  • Firefox
  • Internet Explorer 11
  • Safari

Muutkin nykyaikaiset selaimet saattavat toimia.

Selaimessa on oltava JavaScript ja evästeet käytössä.

Järjestelmää on testattu kattavasti seuraavilla käyttöjärjestelmillä:

  • Windows 10
  • macOS 10.14
  • Ubuntu Linux 18.04 LTS

Tarkista tiedot ennen valintakoetta ammattikorkeakouluun.fi -sivustolta.

Miksi ammattikorkeakoulut eivät valitse opiskelijoita vain todistusten perusteella

Ammattikorkeakoulut pitävät tärkeänä, että hakijalla on todistusvalinnan rinnalla muitakin väyliä tulla valituksi tutkintoon johtavaan koulutukseen.

Ammattikorkeakoulut valitsevat noin puolet opiskelijoista todistusvalinnalla. Hakukohteen mukaan todistusvalinnalla täytetään 20-80 prosenttia aloituspaikoista

Hakeneiden joukossa oli 33 000 henkilöä, joiden todistusta ei voida pisteyttää samaan tapana kuin ylioppilastutkintojen tai 1.8.2015 jälkeen suoritettujen ammatillisten perustutkintojen todistuksia. Tähän joukkoon kuuluu henkilöitä, joilla on tuota vanhempi ammatillinen perustutkinto, opistoasteen tutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto, ulkomailla suoritettu tutkinto tai suoritettu lukion oppimäärä ilman ylioppilastutkintoa.

Todistusvalinnan laajentaminen ei olisi taannut hakijoiden yhdenvertaista kohtelua.

Miksi ratkaisu valintakokeiden muuttamisesta tehtiin nyt?

Tieto koronaviruksesta ja epidemiasta lisääntyy ja muuttuu koko ajan. Pääministeri Sanna Marin viesti 22.4., että Suomen tilannekuva on muuttunut. Maan hallitus varautuu purkamaan asteittain rajoitustoimia.

Lähikokeiden järjestäminen mahdollistui, kun maan hallitus ilmoitti 4.5.2020 ammattikorkeakouluja koskevien rajoitusten poistamisesta. Toisen vaiheen kokeet toteutetaan turvallisesti viranomaisten ohjeita ja rajoituksia noudattaen.

Ammattikorkeakoulut tiedottivat 9.4. valintakokeen järjestämisestä etäkokeena. Tuon jälkeen on selvinnyt, että etäkokeen valvonnan järjestäminen kymmenille tuhansille hakijoille on teknisesti vaikea järjestää luotettavalla tavalla. Tämän vuoksi ammattikorkeakoulut päättivät kaksivaiheista kokeesta.

Onko nyt tehty ratkaisu tasa-arvoinen ja laillinen kaikkien hakijoiden kannalta?

Päätös kaksivaiheisen valintakokeen toteuttamisesta antaa kaikille hakijoille mahdollisuuden tavoitella opiskelupaikkaa. Tasa-arvon ja laillisuuden kysymyksiä tarkastellaan erittäin tarkasti päätöksenteon kaikissa vaiheissa.

Mitä hakijan tulee nyt tehdä?

Muutokset eivät edellytä hakijoilta tässä vaiheessa toimenpiteitä.

Todistusvalinnan jälkeen tulee varmistaa 4.6. valintakokeen kellonaika ja osallistua valintakokeen ensimmäiseen vaiheeseen. Oman kokeesi alkamisajan löydät 1.6.2020 lähetettävästä valintakoekutsusta.

Muutoksista viestitään Opintopolussa, Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolla ja ammattikorkeakoulujen omilla verkkosivuilla. Lisäksi hakijoita pyydetään seuraamaan Opintopolussa ilmoittamaansa sähköpostiosoitetta.

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Joonas Rakkolainen esittelee käsissään kehittämäänsä tuotetta Atlas Care.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen kehitti innovatiivisen apuvälineen niskajumiin

SAMKin Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Joonas Rakkolainen on kehittänyt yritystoiminnassaan apuvälineen, jolla hän hoiti aluksi omaa migreeniään.

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.