AMK-valintakokeet valtakunnallisesti päättyneet

AMK-valintakokeisiin osallistui yli 18 000 hakijaa. Kokeisiin kutsutuista yli 21 000 hakijasta osallistui 85,5 prosenttia. Tulos on hyvä, sillä yleensä ammattikorkeakoulujen valintakokeisiin on osallistunut noin 70 prosenttia hakijoista.

Kannettava tietokone pöydällä.

AMK-valintakokeen toinen vaihe järjestettiin tällä viikolla ammattikorkeakoulujen 36 eri kampuksella ympäri maata. Ammattikorkeakoulut olivat valmistautuneet AMK-valintakokeen järjestämiseen huolellisesti. Toisen vaiheen AMK-valintakoe suoritettiin ammattikorkeakoulujen tiloissa, valvotuissa olosuhteissa.

Yhteisellä AMK-valintakokeella haettiin eri alojen AMK-tutkintoon johtaviin koulutuksiin 22 eri ammattikorkeakouluun.

AMK-valintakokeiden aikana on havaittu, että enintään reilulla tuhannella hakijalla on puuttunut yksittäinen koeosio kokeesta. Näissä tapauksissa tilanne tullaan korjaamaan hakijan eduksi niin, että lopullisessa opiskelijavalinnassa käytetään 1. vaiheen valintakokeen tulosta kyseisen osion osalta.

Kevään yhteishaussa ammattikorkeakouluihin oli 92 000 hakijaa, jotka tavoittelivat 24 600 opiskelupaikkaa 22 eri ammattikorkeakouluissa. Hakijoista yli 62 000 osallistui ensimmäisen vaiheen valintakokeeseen, jolla koronatilanteen vuoksi karsittiin hakijajoukkoa toisen vaiheen kokeeseen.

Ammattikorkeakoulut joutuivat koronaepidemian vuoksi tekemään muutoksia opiskelijavalintoihin. Kaksivaiheiseen kokeeseen päädyttiin, koska korkeakoulut eivät pitäneet perusteltuna valita opiskelijoita valvomattoman etäkokeen perusteella.

Valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään keskiviikkona 15.7. Hyväksyttyjen tulee ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta 22.7. mennessä.

SAMK järjesti AMK-valintakokeen toisen vaiheen koetilaisuudet kampuksellaan Porissa tiistaina ja keskiviikkona 23.­–24.6.2020.

[fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Jari Multisilta (vas.), Marjo Kaartinen ja Lauri Inna allekirjoittivat aiesopimuksen.

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK käynnistävät avaruusteknologiayhteistyön

Porin kaupunki, Turun yliopisto ja SAMK allekirjoittivat perjantaina aiesopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää Satakunnassa avaruusteknologiaa hyödyntävää koulutusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa. Yhteistyön nimeksi tulee PoriSat.

Pia Lamminen (vas.) ja Anu-Mari Elohaka pitävät polkuopintoja hyvänä väylänä hakeutua tutkinto-opiskelijaksi.

Polkuopinnot – vaihtoehtoinen reitti tutkinto-opiskelijaksi

Polkuopinnot ovat avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, joiden ideana on päästä tutkinto-opiskelijaksi tietyn opintokokonaisuuden suorittamisen jälkeen.

Neea Setälä halusi jatkaa merkonomiopintojen jälkeen tradenomiksi kotikaupungissaan Porissa.

Neea Setälän matka merkonomista tradenomiksi

Neea Setälä on ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelija. Neean polku alkoi peruskoulun yhdeksännellä luokalla, kun piti ajatella jatko-opintoja. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joko jatkaa lukioon tai suunnata ammatillisten opintojen suuntaan. Hän valitsi merkonomiopinnot.