SAMKissa katsotaan tulevaisuuteen ennakkoluulottomasti

Satakunnan ammattikorkeakoulu tunnetaan korkealaatuisesta opetuksesta. Opiskelijoiden lisäksi myös omien työntekijöiden kehittymiseen panostetaan vahvasti.

Nainen istuu ja mies ja nainen seisoo SAMKin Porin kampuksen aulassa.

SAMK saa työntekijöiltään kiitosta hyvistä kouluttautumismahdollisuuksista. Sekä opetuksen että tutkimuksen parissa pitkään SAMKissa työskennellyt Logistiikka ja meriteknologia -osaamisalueen johtaja Riitta Tempakka kokee, että esimerkiksi henkilöstön mahdollisuus osallistua avoimen AMKin kursseille on hyvä etuus.

– Oman osaamisen kehittäminen nähdään meillä todella positiivisena asiana, hän toteaa.

Kehittämishenki näkyy toimintojen läpi. Porin kampuksen kirjastossa informaatikkona vuoden 2020 alusta saakka työskennellyt Teppo Hjelt kokee, etta korona-aika on ollut esimerkki siitä, miten ketterästi SAMKissa tartutaan uuteen.

– Siirtymä etätyöskentelyyn oli meillä sulava, koska kulttuuri verkossa toimimiseen on vahva ja esimerkiksi työvälineet hyviä, hän kuvailee.

Myös työhyvinvointiin satsataan SAMKissa muun muassa erilaisten etujen ja yhteisöllisten harrastusmahdollisuuksien avulla. Pitkäjänteinen työ henkilöstön eteen näkyy kyselytuloksissa, joiden perusteella SAMKilaiset kokevat työn iloa ja psykologista turvallisuutta.

– Myös henkilöstön pieni vaihtuvuus kertoo paljon työntekijöiden kokemasta viihtyvyydestä, mainitsee henkilöstön kehittämispäällikkö Saara Jäntti.

Rekrytointitarve nousee jatkossa

SAMKilla on lähivuosina edessään suuri rekrytointiurakka, kun lähes sata työntekijää on eläköitymässä. Osaajia tarvitaan sekä opetus- että hallintopuolelle ja rekrytoinneissa huomioidaan SAMKin strategian mukaisesti kansainvälisyyttä, kielitaitoa ja verkkopedagogii­kan hallitsemista.

– Esimerkiksi englannin kielen osalta tärkeintä on kuitenkin halu ja into oppia. Myös oppimiseen tarjotaan hyviä mahdollisuuksia, Jäntti kuvaa.

Tempakan mukaan opetuspuolella opettajan rooli tulee muovautumaan yhä enemmän valmentavaan suuntaan.

– Luennoimisen sijaan opiskelijat kaipaavat ohjaamista ja yhdessä tekemistä. Tänne kaivataankin ennen kaikkea tiimipelaajia.

SAMKilaiset kokevat, että työpaikka voi tarjota uusille osaajille paljon hyvää. Hjeltin mukaan tärkeää on se, etta työyhteisön tavoitteet ovat yhdemnukaiset. Opiskelijoiden paras ohjaa kaikkea toimintaa.

– Lisäksi on hienoa, miten opiskelijoiden into tarttuu ja itsekin pysyy sitä kautta nuorena. Myös aktiivinen yhteistyö alueen muiden koulutustahojen ja elinkeinoelämän kanssa auttaa pysymään kärryillä.

Jäntin mielestä on syytä nostaa esille myös se, että Satakunta antaa paljon myös asumiseen ja vapaa-ajan viettoon.

– Asuminen ja eläminen on edullista, palvelut hyviä ja kehittämishenkisyys leimaa koko maakuntaa, hän summaa.

Juttu on julkaistu Satakunnan Parhaat -liitteessä 19.9.2021.

Diplomi-insinööri, MBA Riitta Tempakka on työskennellyt SAMKissa vuodesta 2008 lähtien lehtorina, tiimivastaavana ja tutkimusryhmän vetäjänä. Tällä hetkellä Riitta työskentelee logistiikan ja merenkulun osaamisalueen johtajana Raumalla. Riitalla on monivuotinen kokemus asiantuntija-, esimiestehtävistä sekä asiakasprojekteista yritysverkostoissa. Hän on aiemmin työskennellyt yksityisellä sektorilla mm. tutkimusinsinöörin, informaatikon ja tuotepäällikön tehtävissä.

Tradenomi (YAMK) Saara Jäntti on työskennellyt SAMKissa vuodesta 2019 lähtien henkilöstön kehittämispäällikönä. Saaralla on monivuotinen kokemus teollisuuden HR-tehtävistä. Tällä hetkellä Saara kouluttautuu myös työnohjaajaksi.

Diplomi-insinööri, FM Teppo Hjelt on työskennellyt SAMKissa tammikuusta 2020 lähtien informaatikkona kampuskirjastossa. Aemmin Teppo on toiminut matematiikan ja tietotekniikan opettajana ammattiopistossa ja -korkeakoulussa sekä tietoasiantuntijana Porin tiedekirjastossa. Tepolta löytyy kokemusta myös yksityiseltä sektorilta ohjelmistosuunnittelun parista.

Jaa tämä sivu

Susanna Kunvik (oikealla) toimii SAMKissa erikoistutkijana sekä projektipäällikkönä RAVI- ja Mind Nutrition tutkimushankkeissa. Kuvassa myös Mind Nutrition -tutkimushankkeen tutkija ja ravitsemusasiantuntija Elina Nevala.

SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik mukana luomassa Suomeen ensimmäistä työikäisten ruokasuositusta

Suomeen laaditaan ensimmäistä kertaa työikäisten ruokasuositus, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten työikäisten terveyttä ja työkykyä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä työryhmä on aloittanut suositusten valmistelun, ja mukana on myös SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Tanja Vaitiniemi SAMKin kampuksen käytävällä.

Samkilainen kasvo: Tanja Vaitiniemi rakentaa siltoja SAMKin ja yritysten välille

SAMK tekee vuosittain yhteistyötä yli 800 yrityksen ja yhteisön kanssa. Uusi kumppanuusohjelma on yhteistyön laajin ja syvällisin muoto. Mitä tämä oikein tarkoittaa, kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi?