Skip to content
Jyrki Palojärvi.
12.1.2017 | SAMK

Uusi talousjohtaja on raportointiin perehtynyt lukumies

Dynaaminen työyhteisö yllätti positiivisesti Jyrki Palojärven, joka on toiminut SAMKin talous- ja hallintojohtajan tehtävässä marraskuun alusta lähtien. Dynaamisuus on tarkoittanut myös vauhdikasta alkua työyhteisöön tutustumisessa.
Juha Kämäri.
3.1.2017 | SAMK

Toimarin lokissa vuodenvaihteen AMK-uutiset: YTHS ja rahankeräys

Rehtori ja toimitusjohtaja Juha Kämäri nostaa blogissaan esille vuodenvaihteen ammattikorkeakoulu-uutiset: opiskelijat pääsevät käyttämään YTHS:n palveluita vuonna 2019, ja rahankeräyslaista annetun hallituksen esityksen mukaan ammattikorkeakoulut saavat saman oikeuden rahankeräykseen kuin yliopistoilla on jo ollut
20.12.2016 | SAMK

Toimari: Mistä korkeakoulujen kaupoissa on kyse?

Kun ammattikorkeakouluista muodostettiin osakeyhtiöitä, joillekin tuli mieleen, että nyt korkeakouluista voitaisiin tehdä kauppaa. Aivan heti tuo ajatus ei tuntunut todennäköiseltä. Nyt se on totisinta totta. Mutta aivan normaalit talouden lait eivät korkeakoulujen ostoon tai myyntiin päde.
19.12.2016 | SAMK

Vuoden viimeinen Agora ilmestynyt: Paljon asiaa opiskelusta

Ensimmäiset vanhustyön ylemmät AMK:t valmistuneet,, mikset opiskelisi englanniksi – ja paljon muita opiskeluun ja opiskelijoihimme liittyviä aiheita. Lisäksi samkilaiset vinkkaavat kirjoja joululukemiseksi ja ensi vuodelle. Lue vuoden viimeinen Agora verkossa.
Plush toy on a snowy background in the foreground
19.12.2016 | SAMK

Mitä kuuluu Norjaan? Samkilainen stipendiaatti bloggaa tutkijavuodestaan

Kuulumisia Norjasta, tutkijan vapaa-ajalta, on luvassa Merja Sallisen Norjalainen villapaita -blogissa. SAMKin fysioterapian lehtori kirjoittaa tutkimusjulkaisuiden lisäksi blogia siitä mitä kokee, näkee ja kuulee tutkijavuotta viettäessään. Hän kirjoittaa norjalaiseen yhteiskuntaan asettumisesta, siellä asumisesta ja ajankohtaisista asioista.