Yrityksessä työskentely osaksi opintoja – SAMK perusti Sähköakatemian
Sähköakatemia on uudenlainen tapa opiskella sähkötekniikkaa Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Opiskelija työskentelee osan ajasta yrityksessä ja näin saatu osaaminen tulee osaksi opintoja.
– Työstentely yrityksessä tapahtuu SAMKin opettajien ohjauksessa, kertoo sähkötekniikan opettaja Marko Ylinen.

Sähköakatemiaan valitaan haastattelujen perusteella motivoituneita ja työnteosta kiinnostuneita opiskelijoita, jotka haluavat toimia yrityksissä. Hankkeessa mukana olevia yrityksiä ovat tässä vaiheessa esimerkiksi Biolan, Empower, Sallilan Energia, Suomensähkö, Sitowise ja N-Tech Oy.
– Työskentely yrityksessä kasvattaa osaamista, tuo mielenkiintoa opintoihin, tuottaa työharjoittelupaikan ja nopeuttaa valmistumista ja jopa työllistymistä. Osa opinnoista suoritetaan edelleen normaaliin tapaan päiväopetuksessa.
Sähköakatemista on pidetty opiskelijoille tiedotustilaisuus, johon osallistui useita kiinnostuneita. Hakuaikaa on lokakuun loppuun asti.

Hakuaikaa akatemiaopintoihin on lokakuun loppuun. Sähkötekniikan opiskelijat saivat opettaja Marko Yliseltä (vas.) ja tutkimusjohtaja Petteri Pulkkiselta tietoiskun myös Arkimentori-hankkeesta.
Akatemiaan pääsy ei ole kuitenkaan läpihuutojuttu.
– Hakijoille tehdään esivalinta ja mahdollisesti sekä SAMKin että yrityksen edustajan haastattelu. Akatemialaisilta edellytetään hyvää asennetta työntekoon, pitkäjänteisyyttä ja ryhmätyötaitoja sekä kiinnostusta johonkin sähkövoimatekniikan osa-alueeseen kuten sähköurakointiin tai sähköverkkoihin.
Akatemiaan päästäkseen kahden ensimmäisen vuoden opinnot tulee olla nuhteettomasti suoritettu. Näin ollen akatemian ammattiaineita suoritetaan kolmannen ja neljännen opintovuoden aikana.
– Opiskelija ja työnantaja tekevät harjoittelusopimuksen ja työmäärä on yleensä 1–3 päivää viikossa. Toivomme, että opiskelija saisi samasta työpaikasta myös kesäharjoittelupaikan ja opinnäytetyön tehtäväksi, Ylinen täsmentää.
Sähköakatemian toimintaidea liittyy SAMKin visioon ”Jokainen opiskelijamme työllistyy”. Akatemia haluaa helpottaa opiskelijoiden verkostoitumista yrityksiin ja tarjota työelämälähtöisen kanavan oppimiseen ja työelämään siirtymiseen jo opintojen aikana. Ennestään SAMKissa toimii jo Robotiikka Akatemia.
– Akatemian opiskelijat, ohjaajat sekä yritykset kantavat tasavertaisesti vastuun kunnioittaen toisiaan. Rakentamalla yhdessä tulevaisuuttaa pidämme yllä menestyksekästä korkeakouluyhteisöä ja takaamme yrityksille osaajia, Marko Ylinen korostaa.