Yrittäjän koulutusohjelma varmistaa yrityksen kehittymisen
Korkeakouluissa yrittäjyyttä on tutkittu ja yrittäjyyteen kannustettu erilaisin toimin. Tarvetta yrittäjyyden kehittämiselle tuntuu silti olevan enemmän kuin aiemmin. Satakunnan ammattikorkeakoulussa aloitetaan syksyllä 2017 yrittäjän koulutusohjelma. Lue osaamisaluejohtaja Timo Mattilan taustoittava artikkeli.

Satakunnan ammattikorkeakoulu ja satakuntalaiset toimijat yleisesti ovat olleet vahvasti mukana yrittäjyyskasvatuksen kehittämisessä 1990-luvun lopulta alkaen. Oppilaitokset, yrittäjäjärjestöt ja kehittäjätahot ovat panostaneet nuorten ja aikuisten yrittäjyysosaamiseen.
Yrittäjyyttä korostetaan ajassamme kaikkialla. Sipilän hallitusohjelmassa yrittäjyys nostetaan työn tekemisen kanssa tärkeimmäksi talouden kasvun elementiksi. Suomen talouden ja työllisyyden nostamisen tukipilarit ovat yrittäjyys ja työ. Satakunnan maakuntaohjelma nostaa yrittäjyyden painopisteeksi numero 1. Keinoina todetaan yrittäjyyskasvatus kaikilla koulutuksen asteilla, yrityskiihdyttämötoiminta osana opiskelua, aloittavien yritysten ja yritystoimintaa kehittävien yritysten tukeminen sekä omistajanvaihdokset. Yrittäjiä halutaan kannustaa tuotekehitykseen, verkostoitumiseen ja kansainvälistymiseen sekä kasvuun.
Hallituksen ja maakunnan yrittäjyyden korostamiselle on vahva tilaus teollisuuden rakennemuutoksen seurauksena. Pk-sektorin yritykset ovat merkittäviä työllistäjiä, ja viimeisten vuosien aikana uudet työpaikat ovat lähes yksinomaan syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yrityksistä lähes 99 % on alle 50 hengen yrityksiä. Yrittäjyys on myös muutoksessa, elinikäisestä yhden yrityksen parissa toimimisesta siirrytään kehittämään yritystoimintaa enemmän sarjayrittäjämäisesti – yrittäjyys jatkuu koko iän, mutta erilaisilla tavoilla. Yrittäjäpolvenvaihdokset ovat silti edelleen ajankohtaisia. Laskutavasta ja näkökulmasta riippuen vähintään 20 000 toimivaa yritystä on suunnittelemassa yrittäjäpolvenvaihdosta suvun piirissä tai muualta jatkajaa etsien.
Korkeakouluissa yrittäjyyttä on tutkittu ja yrittäjyyteen kannustettu erilaisin toimin. Satakunnan ammattikorkeakoulu perusti 1996 Suomen ensimmäisen Yrityskiihdyttämön. Se mahdollisti opiskelijalle tuetun väylän yrittäjäksi jo opiskeluaikana. Opiskelijan saama mentorointi ja korkeakouluopinnot loivat yhdessä vahvan pohjan asiantuntijuuteen ja yrittäjyyteen. Yrityskiihdyttämön tuella on noin 300 opiskelijaa ryhtynyt yrittäjäksi. SAMKin osaamista yhdistetään nyt muiden satakuntalaisten oppilaitosten kanssa ja rakennetaan yhteistä satakuntalaista yrityskiihdyttämöä ALL IN -hankkeessa. Askeleet ovat varmoja ja odotettuja.
Koulutus on tarkoitettu heille, jotka haluavat kehittää omaa yritystoimintaansa ja ammatillista osaamistaan liiketoiminnassa, yrittäjyydessä ja omalla alallaan.
Tarvetta tälle yrittäjyyden kehittämiselle tuntuu silti olevan enemmän kuin aiemmin – samoin tilausta. Tämän vuoksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa aloitetaan syksyllä 2017, ensimmäisenä Suomessa, Yrittäjän koulutusohjelma. Koulutus on tarkoitettu heille, jotka haluavat kehittää omaa yritystoimintaansa ja ammatillista osaamistaan liiketoiminnassa, yrittäjyydessä ja omalla alallaan. Koulutuksen ohjenuorana on, että oppiminen ja yrittäjänä toimiminen mahdollistetaan yhtä aikaa. Koulutuksessa eri taustoista olevat nykyiset yrittäjät, tulevat yrittäjät ja yrittäjäpolvenvaihdosta toteuttavat yrittäjät kehittävät oman yrityksensä toimintaa ja verkottuvat toistensa ja ammattikorkeakoulun verkostoissa – vähintään yksi uusi kansainvälinen ostaja tai asiakas luvataan kaikillekoulutusohjelmasta valmistuville.

Kirjoittaja
Timo Mattila
Johtaja, palveluliiketoiminnan osaamisalue
Lisää aiheesta
Uusimmat uutiset
SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA
Emilia rohkaisee: Uskalla hakea opiskelemaan unelma-alaasi - SAMK - Satakunnan ammattikorkeakoulu
www.samk.fi
Vuonna 2022 valmistunut Emilia työskentelee tällä hetkellä Pöytyällä kotikuntoutuksen tehtävässä. Kotikuntoutus on juuri sitä, mitä hän haluaakin tehdä. Työpaikka löytyi heti viimeisen...