Etsi

Varmasti tarpeellisia monille – Raili Harju testasi ikääntyneille suunniteltuja älytuotteita

Ikäihmiset testasivat kahden päivän ajan heille suunniteltuja älytuotteita huonekaluista kaatumista valvovaan robottiin. Yksi testaajista oli porilainen Raili Harju, joka osoittautui innokkaaksi uuden teknologian käyttäjäksi. SAMK on kehittänyt ikäystävällisiä huonekaluja ja muita senioreille sopivia älytuotteita kansainvälisessä BaltSe@nioR-hankkeessa, jonka tulokset olivat esillä Sataedun MeWet-älykodissa.

23.11.2018 | Teksti: Hanna Valtokivi | Kuva: Hanna Valtokivi

Raili Harju

Porilainen Raili Harju seurasi laitteiden esittelyä kiinnostuneena ja pääsi itse kokeilemaan muun muassa tuolia, joka mittaa liikettä. Sen paineanturit lähettävät tietoa kehon tasapainosta ja voimasta.

Railin mielestä kaikki älykodissa nähty oli tosi mielenkiintoista.

Omaan kotiinsa Raili ottaisi mieluiten tuoli–tabletti -yhdistelmän, jonka avulla voi pelata liikunnallisia pelejä. Myös älypeilin toiminnallisuudet kiinnostivat häntä.

– Tuollaisen peilin edessä voisin viipyä koko päivän, hän hymyilee.

Raili on työelämässä toiminut ATK-pääkäyttäjänä, joten hän suhtautuu uuteen tekniikkaan ennakkoluulottomasti ja käyttää omaa tietokonetta päivittäin.

– Tietokoneen äärestä noustessa selkänikin nitkahti, enkä ole päässyt käymään tasapainoryhmässä, Raili pahoittelee, mutta hyväntuulisuutta selkäkipu ei ole päässyt nitistämään.

Tietokoneella Raili hoitaa pankkiasioita, pelaa pelejä ja seurustelee ystävien ja omaisten kanssa. Niin Skype kuin Facebook ovat käytössä.

Nyt esiteltyjen älytuotteiden kotikäyttöön tulon aikataulua Raili ei osaa arvioida, mutta toteaa ne kaikki hyvin tarpeelliseksi ikääntyville ihmisille.

Tämän pelin Raili ottaisi olohuoneeseensa. Se oli myös monen muun testaajan suosikki. Pelatessa liikunta on hauskaa. Opastajana on opiskelija Minni Saaxton SAMKin Robotiikka Akatemiasta.

Tämän pelin Raili ottaisi olohuoneeseensa. Se oli myös monen muun testaajan suosikki. Pelatessa liikunta on hauskaa. Opastajana on opiskelija Minni Saxton SAMKin Robotiikka Akatemiasta.

Kaatumista ennakoiva mobiilirobotti rientää avuksi, kun kaatunut henkilö kutsuu. Sen kahvojen avulla voi myös nousta pystyyn. (Kuva Petra O' Rourke)

Kaatumista ennakoiva mobiilirobotti rientää avuksi, kun kaatunut henkilö kutsuu. Sen kahvojen avulla voi myös nousta pystyyn. (Kuva Petra O' Rourke)

MeWet-älykodin esittelyviikko kiinnosti

Ulvilan Sataedun kampuksella sijaitsevassa  MeWet-älykodissa riitti vipinää 19.–22.11. Talo oli täynnä ohjelmaa: kansainväliset asiantuntijat, esittelyt ja älyhuonekaluprototyyppien testaus houkuttelivat väkeä paikoin ruuhkaksi asti. Ovet olivat auki niin yrityksille, opiskelijoille kuin nykyisille ja tuleville senioreillekin. Kävijöillä oli mahdollisuus tutustua ja kokeilla BaltSe@nior-hankkeessa kehiteltyjä älyhuonekaluja ja -laitteita.

Mukana oli SAMKin kansainvälisiä kumppaneita

– MeWet-älykoti on kansainvälistä monialaista yhteistyötä parhaimmillaan – sen tavoitteena on turvallisempi ja laadukkaampi vanhuus omassa kodissa, kertoo hyvinvointia edistävän teknologian tutkimusryhmän vetäjä ja yliopettaja Sari Merilampi.

Omia prototyyppejään paikalle toivat myös SAMKin kansainväliset kumppanit Puolasta, Norjasta, Latviasta, Tanskasta, Saksasta, Ruotsista ja Virosta.

SAMKin kehittämiä älytuotteita

Älypeili auttaa muistamaan

Älypeiliä käytetään erilaisten tietojen näyttämiseen. Sillä voidaan kertoa esimerkiksi kellonaika, säätiedot, uutisotsikoita ja muita käyttäjää kiinnostavia tietoja. Kalenteri auttaa muistamaan päivän tapahtumia. Kasvojentunnistusjärjestelmällä peilin sisältö voidaan räätälöidä jokaiselle käyttäjälle erikseen. Peiliin voidaan valita erilaisia moduuleja. Esimerkiksi käyttäjän omainen voi lähettää peilin kautta tiedon, että on tulossa käymään.

Älypeili koostuu kolmesta osasta: piilotetusta tietokoneesta, näytöstä ja puoliläpäisevästä peilistä. Peiliä muokataan käyttäjän tarpeisiin moduuleilla, joita voidaan kehittää itse tai ladata Internetistä.

Älypeilissä on myös kasvontunnitusominaisuus. Kuva Jakub Wittchen

Älypeilissä on myös kasvontunnitusominaisuus. Kuva Jakub Wittchen

Aiheeseen liittyvä artikkeli

Älytuoli ja aktivointipelit

Älytuoli on normaali jokapäiväinen tuoli, jonka sisällä on painetta ja liikettä mittaavia sensoreita. Tablettitietokoneeseen yhdistettynä sen avulla voidaan pelata pelejä. Tuolin pohjaan on asennettu liiketunnistin, joka lähettää dataa bluetoothin välitysellä Android-laitteeseen. Tuoli on hauska ja hyödyllinen tapa lisätä liikuntaa.

Tuolipeli aktivoi liikkumaan.

Tuolipeli aktivoi liikkumaan.

3D tulostus ja huonekalujen muokkaus käyttäjän tarpeisiin

3D-tulostuksen avulla huonekaluihin voidaan tuottaa yksilöllisiä lisäosia, esimerkiksi kahvoja. Näin voidaan ottaa huomioon ikääntyneiden yksilölliset tarpeet ja esimerkiksi käsivoimien heikkeneminen.

3D-tulostetuilla kahvolla voidaan helpottaa arkea, kun voimat heikentyvät.

3D-tulostetuilla kahvolla voidaan helpottaa arkea, kun voimat heikentyvät.

Kansainvälisten kumppanien tuotteita

Technical University of Munich:

Mobiilirobotti kaatumisen tunnistukseen

Lattiatasoon asennettavat sensorit seuraavat henkilön liikkumista ja ilmoittavat robotille avuntarpeesta. Kahdella kahvalla varustettu robotti auttaa kaatunutta nousemaan pystyyn. Lisäksi robotin päällä olevalle tasolle voi asettaa lääkkeitä, vettä tai matkapuhelimen, jotka kuljetetaan kaatuneelle henkilölle.

Norwegian University of Science and Technology :

Toimintakykyä mittaava tuoli  ReAbleChair

Tuolin tarkoituksena on kerätä tietoa, kuinka henkilö selviää istuvasta asennosta pystyyn. Tätä tietoa käytetään fyysisen toiminnan arviointiin. Liikkeen mittaus tapahtuu kädensijoissa olevien voima-antureiden avulla. Tuoliin voidaan myös liittää muita toiminnallisuuksia. Esimerkiksi Biometrics Ltd:n toimittaman ohjelman avulla käyttäjät voivat pelata liikunnallisia pelejä. Pelaaminen tapahtuu yksinkertaisesti käyttämällä käsinojissa olevia paine-antureita.

Älytuoli mittaa liikuntakykyä.

Älytuoli mittaa liikuntakykyä.

 

 

Lisätietoja:

Sari Merilampi, SAMK
Well-being Enhancing Technology Research Group Leader
Researching Principal Lecturersari.merilampi@samk.fi
+35844 710 3171

Santeri Saari, SAMK
Projektitutkija
santeri.saari@samk.fi
+358 44 7103242
BaltSe@nioR-hankkeen nettisivut  nettisivut

 

 

Lisää aiheesta

SAMK on ollut mukana mm. järjestämässä legorobottien SM-kilpailuja. Kuvituskuva.
| Automaatio ja teollisuus

SAMKille ja SeAMKille 769 000 euroa digitalisaation ja tekoälyn yhteishankkeeseen

Menestystä rahoitushaussa: SAMK ja SeAMK vahvistavat yhdessä yritysten kasvua ja digitalisaatiota. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa 769 000 eurolla Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteistä hanketta ”More Startups and Growth through Digitalisation and Artificial Intelligence”.
| Hyvinvointi ja terveys

Hyvinvointia ihmisten ja teknologian avulla

Ikääntyneet ovat yksilöitä. Mistä kukin pitää ja mitä tarvitsee, selviää kysymällä heiltä itseltään, sanovat vanhustyön asiantuntija Sari Teeri ja hyvinvointiteknologian asiantuntija Sari Merilampi SAMKista.

Uusimmat

| Liiketoiminta

Opiskelijamme työllistyvät: ”Liiketalous vakuutti minut monimuotoisuudellaan”

SAMKista taloushallinnon tradenomiksi valmistunut Janica Hakala piti opintojen tahdin tiukkana ja valmistui suunniteltua aikaisemmin, työpaikan ollessa jo tiedossa. Hän haaveili nuorempana alasta taiteen parissa. Hän punnitsi pitkään, omistaako elämänsä taiteelle vai hankkiiko palkkatyön, jonka ohella voisi jatkaa maalausharrastustaan.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA