Valmistuvilla kuvataiteilijoilla päätösten aika

On aika päättää jokin vaihe, on aika tehdä päätös uudesta suunnasta. 24 kuvataiteen koulutuksesta valmistuvaa uutta taiteilijaa esittelee lopputöitään kolmessa tamperelaisessa galleriassa. Rajatila, Saskia ja Mältinranta esittelevät monipuolisen kattauksen maalaustaidetta, kuvanveistoa, taidegrafiikkaa, performanssia, valokuvaa, videota ja sarjakuvataidetta. Kokonaisuus on värikästä ja dynaamista.

2.5.2018 | Teksti: Hanna Valtokivi | Kuva: Hanna Valtokivi

Ilona Tala arvostaa eläimiä ja pitää erityisesti peuroista. Taustalla Terho Sulkalan pellavalle maalattuja akryylitöitä. (Galleria Rajatila).
Ilona Tala arvostaa eläimiä ja pitää erityisesti peuroista. Taustalla Terho Sulkalan pellavalle maalattuja akryylitöitä. (Galleria Rajatila).

Ilona kuvaa peuroja herkästi ja vahvasti

Ilona Tala on tuonut Galleria Rajatilan näyttelyyn metallisia peuraveistoksia. Hänelle peura on tärkeä ja kotoisa eläin aiheuttamistaan vaaratilanteista huolimatta.

– Haluan tuoda esille, että peurat ovat yksilöitä ja korostan asiaa eri väreillä. Laumassa ne ovat kuitenkin vahvempia ja muodostavat yhteisön, joka katsoo samaan suuntaan. Teoksen nimi Be Aware, olla varuillaan, kertoo siitä, että ne haluavat toimia yhdessä ja puolustaa toisiaan.

Teosten herkkyys tulee läpinäkyvyydestä ja vahvuus väreistä.

– Nämä värit merkitsevät minulle intohimoa ja elämää.

Ilona kertoo, ettei hänellä ole eläimen hahmon muotoilussa apuna mitään tukea tai muottia.

– Minulla on päässäni 3D, pystyn itse hahmottamaan vartalon, mutta käytän myös peilejä apuna.

Teokset on tehty pyörömetallista, jota on väännetty, leikattu ja hitsattu. Lopuksi peurat on maalattu erilaisia sääolosuhteita kestävillä maaleilla.

Pohjoisen näkyjä pellavasta

Janika Schwartz on käyttänyt veistoksessaan pellavaa ja luuta. (Taidekeskus Mältinranta).

 

Taidekeskus Mältinrannassa Janika Schwartzilla on rautalangasta, pellavasta ja luusta tehty veistos. Janikan ideaa johdatteli pellavan käyttö materiaalina.

– Halusin nostaa esille muodon, joka kuvaa elämän ja kuoleman rajamaata. En kuitenkaan halunnut ohjata katsojan ajatuksia mihinkään suuntaan, joten siksi teoksen nimi on Nimetön, Janika kertoo.

Janika on restonomi, joka innostui taiteesta ja tuli Limingan taideopiston kautta Kankaanpäähän opiskelemaan. Tulevaisuudessa hän aikoo jatkaa vanhempiensa matkailuyrityksessä Kainuussa ja tehdä sen ohella taidetta. Haaveena on saada kilpailujen kautta tehtyä julkisia taideteoksia.

PÄÄTÖS-näyttelyssä esittäytyvät taiteilijat

Taidekeskus Mältinranta

  • Rauha Aaltonen
  • Karoliina Korvuo
  • Liisa Lehtimäki
  • Kalle Moisio
  • Jukka Nokua
  • Laura Pietiläinen
  • Janika Schwarz
  • Aune Siviä
  • Dino Vapaavuori
  • Venla Vasko
  • Miikka Vettenranta

Galleria Saskia

  • Johanna Alanko
  • Karita Heikkinen
  • Susanna Savolainen
  • Miiro Valle
  • Kimmo Kamsula
  • Vera Enkvist
  • Mirjami Tölli
  • Katja Paju

Galleria Rajatila

  • Anna-Linnea Kukkonen
  • Terho Sulkala
  • Ilona Tala
  • Hans Koskinen
  • Laura Sillanpää

Lisää aiheesta

| Kuvataide

Maailma, jota ei nähty – stipendiaattinäyttely Kankaanpäässä

”Maailma, jota ei nähty” on Kankaanpään taidekoulusta valmistuneiden kuvataiteilijoiden, Anni Karvisen, Kaija Leinosen ja Roope Niemelän stipendiaattinäyttely taidekoulun galleriassa. Taiteilijat ovat tuoneet esille erityisosaamistaan mm. kuvanveiston ja video- ja äänitaiteen saralta. Näyttely on esillä 25.11. asti osoitteessa Paasikivenkatu 24.
Osa teoksesta
| Kuvataide

Kuukauden kuvassa Jenni Välikangas: Hyvä Luoja, lupaan etten kutsu tänne enää ketään

Kuvitusmaisella tyylilläni kuvaan ja käsittelen usein henkilökohtaisen maailmani kokonaisuuksia fiktiivisten olentojen ja tapahtumien kautta. Aiemmin pelkäsin tapani olevan jotenkin huono, mutta opinnäytetyöni tekeminen sai minut ymmärtämään sen olevan vähintäänkin mielenkiintoinen. Teoksen ääreen voi palata uudelleen ja löytää jotain, mitä ei vielä edellisellä kerralla nähnyt, kirjoittaa SAMKista kuvataitelijaksi kesällä 2019 valmistunut Jenni Välikangas.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Miten voittajatiimit rakennetaan? Miten menestystä johdetaan? Miten mullistuva työelämä vaikuttaa ihmisten johtamiseen eri toimialoilla? Tervetuloa maksuttomaan Talous & Tekniikka -seminaariin ti 20.4. klo 14. Seminaarin keynote-puhujana on susijengin valmentaja, menestyjätiimien johtaja Henrik Dettman. Ilmoittaudu: elomake.samk.fi//lomakkeet/11496/lomakkeet.html ... See MoreSee Less
View on Facebook

Tervetuloa Talous & Tekniikka -seminaariin ti 20.4. klo 14. Seminaarin keynote-puhujana on susijengin valmentaja, menestyjätiimien johtaja Henrik Dettman. Ilmoittaudu:
https://elomake.samk.fi//lomakkeet/11496/lomakkeet.html

Tekoälyosaaja Jussi Bergman elää nyt kolmatta työuraansa. Ammattimuusikkona aloittanut Jussi rakentaa @SatakunnanAMK AI-koulutusohjelmaa ratkaisuksi alan osaajapulaan. Poriin oli päästävä! https://www.roboai.fi/tunnista-roboai-ammattilainen #roboai #samk #mysamk #tunnista #ammattilainen #kehukollegaa #team

SAMKissa on valmistelu Satakunnan ilmasto- ja energiastrategia. Se on tehty satakuntalaisille toimijoille työkalupakiksi, tausta-aineistoksi ja yhteistyön edistäjäksi. #samk #hinku #canemure
https://www.samk.fi/uutiset/satakunnan-ilmasto-ja-energiastrategia-rakennettiin-maakunnan-ilmastotyon-tueksi/

SAMK auttaa jalostettuja puutuotteita tarjoavia yrityksiä Kiinan markkinoille. Tänä keväänä osallistuttiin omalla osastolla puualan messuille Shanghaissa. Changzhouhun on avattu showroom yritysten tuotteille. #samk #lefnetworktochina
https://www.samk.fi/uutiset/puualan-yritykset-tahtaavat-kiinan-markkinoille-changzhoussa-upouusi-showroom

Satakunnan ammattikorkeakoulu on julkaissut kaikille avoimen brändikirjan, joka summaa sen miltä SAMK kuulostaa ja näyttää sekä missä omissa kanavissaan SAMK näkyy.

https://www.samk.fi/uutiset/samk-vahvistaa-nakyvyyttaan-brandikirjan-avulla/