Yrittäjän koulutusohjelma tarjolla AMK-opintoina

Yrittäjän koulutusohjelma on suunnattu nykyisille ja tuleville yrittäjille sekä yrittäjäpolvenvaihdosta toteuttaville yrittäjille. Opiskelu soveltuu myös vasta yrittäjyydestä kiinnostuneelle. Se kytketään opiskelijan oman yritystoiminnan ja sen kehittämisen ympärille.

9.3.2018 | Teksti: Katri Väkiparta | Kuva: Tomi Glad

Kolme opiskelijaa tutkimassa kännyköitä.

Koulutusohjelmassa opiskelu kytketään opiskelijan oman yritystoiminnan ja sen kehittämisen ympärille.

Uudet työpaikat ovat Suomessa jo pitkään syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Suomen hallitusohjelman mukaan talous ja työllisyys kyetään kääntämään kasvuun vain yrittäjyyden ja työn tekemisen kautta.

SAMK vastasi syksyllä 2017 osaltaan kasvutavoitteisiin käynnistämällä tradenomi (AMK) -tutkintoon johtavan Yrittäjän koulutusohjelman.

Yrittäjän koulutusohjelma on suunnattu nykyisille ja tuleville yrittäjillesekä yrittäjäpolvenvaihdosta toteuttaville yrittäjille. Yrittäjäopiskelijat kehittävät oman yrityksensä toimintaa ja verkottuvat sekä toistensa kanssa että ammattikorkeakoulun verkostoissa. Koulutus antaa opiskelijalle vahvan käsityksen liiketoimintaosaamisesta. Koulutusohjelmasta valmistuu ammattilaisia, jotka osaavat toimia yrittäjämäisesti niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä toimintaympäristöissä.

SAMK Yrityskiihdyttämö – vahva tausta yrittäjäkoulutuksen tarjoamiseen

Satakunta on nuorten yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjyyden edistämisen edelläkävijämaakunta. SAMKin Yrityskiihdyttämö on toiminut jo yli 20 vuotta.  Kiihdyttämökonsepti on saanut sekä valtakunnallisia että kansainvälisiä palkintoja edelläkäyvästä pedagogiikastaan. Testattua toimintamallia on Suomessa viety aktiivisesti sovelluksena muillekin kouluasteille. Satakunnassa sitä on jo laajennettu kaikkien opiskelijoiden yhteiseksi ALL IN -yrityskiihdyttämöksi.

Yrittäjämäinen asenne ja yrittäjyysosaaminen on SAMKin opetussuunnitelmissa määritelty keskeiseksi työelämätaidoksi. Nykyisellään jokaiseen tutkintoon sisältyy 3 opintopistettä yrittäjyysopintoja. Vuosittain viitisenkymmentä opiskelijaa jatkaa opintojaan Yrityskiihdyttämössä suunnaten jopa kolmanneksen opinnoistaan oman liikeidean ja oman yritystoimintansa kehittämiseen. Yrityskiihdyttämö jatkaa SAMKissa edelleen palvellen kaikissa koulutusohjelmissa opiskelevia.

Tiivis yritysyhteistyö, yrittäjämäiset oppimisympäristöt, ammattikorkeakoulun kansalliset ja kansainväliset verkostot sekä edelleen voimistuva ja SAMKin strategiaan sisällytetty tahtotila yrittäjämäisen toiminnan edistämiseksi tulevat tarjoamaan yrittäjäopiskelijoille vankat edellytykset työllistymiseen, työnantajana toimimiseen sekä oman yritystoiminnan jatkuvaan kehittämiseen.

Opiskelussa parasta on ollut opiskelukaverit, meitä on tosi monipuolinen porukka tässä ekalla vuosikurssilla. Ja yritysidean kehittely ja mentorointituki, kertoo yrittäjän koulutusohjelmassa ensimmäistä vuotta opiskeleva Jani Koivumäki.

Lue lisää Yrittäjän koulutusohjelmasta

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Navigointiin suunniteltujen syvyysmallien hyödyntämistä kehitetään ISTLAB-hankkeessa. Vedenalaisten mallien avulla merenpohjasta saadaan aiempaa yksityiskohtaisempaa tietoa luotseille ja alusten navigointijärjestelmiin.
https://bit.ly/3c7z24w
#ISTLAB #intelligentshipping

Development work is ongoing in the ISTLAB project on how to utilise bathymetric models designed for navigation. Read more: https://bit.ly/3c7z24w
#ISTLAB #intelligentshipping #navigation #bathymetricmodel

Yhteistyössä @SatakunnanAMK ja @SermatechFi järjestämä suunnittelukilpailu kannustaa opiskelijoita innovoimaan, miten robotit voisi yhdistää 3D-tulostamiseen. Kilpailu päättyy ensi viikolla! Missä nyt mennään?https://www.roboai.fi/automaatio-ja-robotiikka/3d-tulostus/robotit-mukaan-3d-tulostukseen-opiskelijat-haasteen-edessa/ #roboai #samk #mysamk #sermatech #robottihaaste

Altogether 31 students graduated from SAMK in February. Nine of them graduated with a Master´s degree. SAMK congratulates all the graduates.
https://www.samk.fi/en/uutiset/31-students-graduated-from-samk-in-february/

SAMKista valmistui helmikuussa yhteensä 31 opiskelijaa. Valmistuneista yhdeksän suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita. #samk #alumni #ylpeästiamk
https://www.samk.fi/uutiset/samkista-valmistui-helmikuussa-yhteensa-31-opiskelijaa/