Uusilla simulaattoreilla mahdollistuu jäänavigointikin

Tämän syksyn aikana Raumalle on saatu merenkulun uudet simulaattorit. Opiskelijat tulevat käyttämään vastaavaa tekniikkaa tulevaisuudessa työskennellessään laivoilla.

30.9.2016 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Inna Saarinen

Ninna Roos merenkulun simulaattorissa.

Ninna Roos esittelee uutta komentosiltasimulaattoria. Kaiken uudenaikaisen tekniikan lisäksi seinustalla on kaikeksi varmuudeksi myös pöytä paperikartalle.

- Olemme saaneet uudenlaiset komentosilta-, DP- ja konehuonesimulaattorin. Meillä on näitä toki aiemminkin simuloitu, mutta nyt saimme päivitettyä laitteemme ja hurjasti lisää palikoita käyttöön, iloitsee merenkulun lehtori Ninna Roos.

Esimerkiksi öljykentillä työskentelevän aluksen on pysyttävä paikallaan, vaikka olisi paljon tuulta ja merenkäyntiä. DP-järjestelmät mahdollistavat sen. Merenkulun ammattilaisen tehtävänä on valvoa järjestelmien toimintaa. Myös jäänavigointimoduli on uusi. Sen avulla pystytään simuloimaan jääolosuhteita.

Tulipaloja ja karilleajoja

Opiskelijat pääsevät entistä enemmän ajamaan laivaa ja keräämään harjoittelupäiviä simulaattorilla. Merenkulussa vaadittu harjoittelu on 108 opintopistettä. Kuusi tuntia ajoa vastaa yhtä harjoittelupäivää.

- Laivalle mennään tietysti myös, mutta osan harjoittelusta voi nykyään tehdä simulaattorilla. Alan harjoittelupaikoista on joskus pulaa, Ninna Roos kertoo.

Simulaattorit ovat erityyppisessä käytössä eri vaiheessa opintoja. Opintojen alkuvaiheessa oleville on tutkankäytön peruskurssi, jossa keskitytään laitteiden hallintaan. Myöhemmin suoritetaan kursseja, joilla toimitaan kokonaisvaltaisesti; hoidetaan komentosillan kaikki rutiinit.

Opinnoissa luodaan ongelmatilanteita, joihin saattaa tulevaisuudessa oikeastikin törmätä. On mahdollista järjestää simuloidusti monimuotoisia harjoituksia, vaikka tulipalo tai karilleajo. Tiimityöskentelyä, evakuointia ja hätätilannetoiminnan organisointia saadaan nyt entistä paremmin harjoiteltua. Opettaja voi valvoa harjoitusta eri tilassa videokameravalvonnan avulla.

Myös tutkimus- ja kehittämistyötä

Ninna Roos kehuu, että opiskelijat tulevat mielellään simulaatiotiloihin.

- He ovat rohkeita ja hyvin motivoituneita, pääsevät yleensä nopeasti näiden laitteiden käyttöön sisälle.

Jatkossa SAMKilla on aiempaa paremmat edellytykset tehdä viranomaisten kanssa yhteistyötä, kehitellä esimerkiksi yhteisharjoituksia. Myös ammattilaisille tarkoitettujen lisäkoulutusten tarjonta paranee.

- Nyt meillä on loppuvaiheessa SeaHorse-projekti, jossa tuodaan ilmailualan hyviä käytäntöjä merenkulkuun. Tämän tyyppisissä hankkeissa simulaatiotilat ovat jatkossa hyvä apu, Ninna Roos kertoo.

Myös ECDIS-simulaattorit ovat merenkulun käytössä. Niissä on samanlaisia elementtejä kuin komentosiltasimulaattoreissa, mutta ne ovat riisutumpia versioita. Ne mahdollistavat navigoinnin ja reittisuunnittelun.

Simulaatiotiloissa on viisi komentosiltaa, joista neljä on pieniä ja yksi iso.

DP-lyhenne tulee sanoista Dynamic Positioning.

ECDIS-lyhenne tulee sanoista Electronic Chart Display and Information System.

Simulaattorit ovat yhteiskäytössä Winnovan kanssa.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter

A two-day Nordic Business Forum Studio Rauma is ongoing at the SAMK Campus Rauma. Futurist and tech leader Amy Webb is now presenting “The Futures of Artificial Intelligence”.

#thinkfuture #artificialintelligence

Projektien kautta voidaan mahdollistaa monenlaista mielenkiintoista ja tärkeää asiaa. Tässä yksi esimerkki 3D- tulostuksesta. @SatakunnanAMK
@RoboAI2

Harjavaltalainen palveluyksikkö otti digiloikan – polttopuut ovat vaihtuneet 3D-tulostukseen:

Satakunnan alueella kehitetään uutta toimintaa, jossa ikääntyneiden ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden on mahdollista saada matalalla kynnyksellä ohjausta arkea helpottavasta teknologiasta ja pienapuvälineistä.

#katsetulevaisuuteen

Haemme johtamisen lehtoria vahvistamaan alan osaamista opetuksessa ja tutkimustoiminnassa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2024 alk. Ensisijainen toimipaikka Pori. Haku päättyy 13.10.2023 kello 16.
#katsetulevaisuuteen #rekrytointi #työpaikat

SAMKissa on toteutettu jo useana vuonna opiskelijahyvinvointikysely. Viimeisin toteutus osoittaa, että SAMKin opiskelijoiden yleinen hyvinvointi on kohentunut muutaman vuoden takaisesta.

#opiskelijahyvinvointi #katsetulevaisuuteen