Uusi kansainvälinen oppikirja: Hyvinvointiteknologia on välttämättä monialaista

Hyvinvointiteknologia voi olla mitä vain tekniikkaa, joka ylläpitää tai edistää terveyttä ja hyvinvointia.  Sari Merilampi ja Andrew Sirkka puhuvat asioita mahdollistavasta (enabling) ja tukea tarjoavasta (enhancing) teknologiasta.
– Hyvinvointiteknologia on sellaista teknologiaa, joka auttaa ihmisiä auttamaan toisiaan ja itseään. Esimerkiksi hyötypelien pelaaminen voi olla itse itsensä auttamista, sanoo Sari Merilampi.

Kirjaidea lähti liikkeelle käytännön tarpeesta. Hyvinvointiteknologian kirjallisuus on ollut hajallaan kapeissa asiantuntija-artikkeleissa.
– Opiskelijoiden on työläs hakea tietoa niistä, toteaa Andrew Sirkka.
– Eikä ole ollut johdantoa.  Pitää olla myös sellaista materiaalia, josta pääsee alkuun, jatkaa Sari Merilampi.

Sopivasti juuri kun käytännön tarve oli kuuma, heiltä kysyttiin, olisivatko he kiinnostuneita tekemään kirjaa konferenssisessionsa teemoista.

Kirjaan haluttiin ”koko kuva”

Tavoitteena oli kirja, joka avaa opiskelijoille ja muille kiinnostuneille sitä, mitä hyvinvointiteknologia on ja mitä se voisi olla. Kirjasta haluttiin toimitettu kokonaisuus, jossa eri näkökulmat ja monialainen keskustelu näkyvät. Kentällä eri alojen ihmisten ei ole helppo tulla pois omalta mukavuusalueeltaan ja puhua keskenään.

– Niitä kirjoja löytyy, joissa ollaan ideatasolla, tai sitten on vain konkretiaa jostain tietystä alueesta, vaikka anturitekniikasta, toteavat Sirkka ja Merilampi.

Toimittajat pitävät kirjan vahvuutena myös laajaa eurooppalaista näkökulmaa. Esimerkit ovat erilaisista terveys- ja hyvinvointijärjestelmistä: Alankomaista, Portugalista, Irlannista, Virosta, Espanjasta, Suomesta. Kirjoittajajoukossa on muun muassa biologi, lääkäri, yritysedustajia, insinöörejä – ja tietysti myös tekniikan tohtori Merilampi ja hoitotyötaustainen kasvatustieteiden tohtori Sirkka. Jokainen on jollain tavalla ajautunut hyvinvointiteknologiaan. Mikä heitä yhdistää?
– Varmaan se on auttamisen halu, aloittaa Merilampi.
– Uusien mahdollisuuksien etsiminen ja penkominen. Tietyllä tapaa olemme kyllästyneitä jargoniin ja haluamme tehdä ja kokeilla, jatkaa Sirkka.

He sanovat porukan olevan ”uteliaita, verkostoituvia, innostuvia”. Innostumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Se kantaa pitkälle, mutta vuorokaudessa on rajallinen määrä työtunteja.

Kirjaprosessi oli luomisen tuskaltaan melko tavallinen: kun aika oli kortilla, usko valmistumiseen oli loppua.
– Sari potki eteenpäin silloin kun minä olin sitä mieltä, että ei tästä mitään tule, sanoo Andrew Sirkka tyytyväisenä.

Arjen tarpeet ja osaaminen eivät kohtaa

– On kylmä fakta, että insinöörit eivät tiedä, mitä esimerkiksi hoitajat kohtaavat arjessa, ja hoitajat eivät osaa vaatia, kun eivät tiedä, millaiset asiat ovat teknisesti mahdollisia, kuvaa Sari Merilampi tämän hetken perustilannetta.

Merilammen ja Sirkan mukaan hoitohenkilökunnalla on usein olettamus, että he eivät osaa käyttää uutta teknologiaa. Sirkan mielestä jokin johdanto hyvinvointiteknologiaan pitäisi olla jo sairaanhoitajan opinnoissa. Nyt mennään helposti sen taakse, että ”mä olen tällainen ihmis-ihminen” ja tekniikkaa pidetään sen vastakohtana. Toisaalta insinöörin opinnoissa ei puhuta terveydenhuollosta, joka mielletään omaksi saarekkeekseen.

Vuoropuhelun löytyminen on tärkeää ja välttämätöntä. Muuten tehdään laitteita, jotka on vaikeita käyttää, ja jotka eivät sovellu käytännön todellisuuteen.

Vuoropuhelua käydään muun muassa hyvinvointiteknologian koulutusohjelmassa. Sen opetussuunnitelmaan Merilampi ja Sirkka ovat tuoneet kokeilukulttuuria, mistä myös opiskelijat ovat antaneet hyvää palautetta. Olennaista on asiakaslähtöisyys.
– Kun on menty kokeilemaan valistuneen arvauksen kanssa, niistä on tulleet onnistumiset. Ei niin, että oltaisiin jo valmiiksi tiedetty kaikki, kuvaa Merilampi.

– Myös opiskelijat ovat huomanneet, että opinnäytetöissä voidaan kokeilla ja tehdä demoversioita, sanoo Sirkka.

Hankkeissa päästään kokeilemaan

Hyvinvointiteknologian hankkeissa tuodaan esiin mahdollisuuksia ja ideoita. Demoista ja visualisoinneista on saatu hyvää palautetta yhteistyökumppaneilta.

Hyvä esimerkki idean välittämisestä on mobiilimuistipeli muistikuntoutuksen työkaluna.  Taustalla on hanke, jossa oman kehon liikkeillä toimivaa peliä demottiin kuntoutuksessa Länsi-Suomen Diakonialaitoksella. Laitoksen lääkäri Markus Halminen mietti, voisiko ideasta kehitellä muistipeliä.
– Jos ei olisi ollut demoa, ei olisi tullut tätä ideaa, toteaa Sirkka. Mobiilimuistipeliä kehitettiin sitten yhteistyössä muistiasiantuntijoiden kanssa, mikä luo myös hyväksyttävyyttä kentällä. Tuloksiin luotetaan, kun niitä on kokeiltu yhdessä.

Merilampi ja Sirkka toteavat, että korkeakoulujen tehtävä on tuoda potentiaalia ja ideoita esiin, ei tuottaa tuotteita tai palveluita yritysten kanssa kilpaillen. Hankkeissa kokeillaan asioita ja tuodaan eri tahoja yhteen – esimerkiksi kuntoutuslaitos ja teknologiayritys. Kun hanke onnistuu, yritykset ovat mielellään mukana myös jatkossa.
– Hankkeissa on aina oikea tarve, organisaation tai ihmisten, sanoo Merilampi.

Molemmat kokevat palkitsevana sen, että kokeiluissa palautteen saa välittömästi ja niiden avulla vältytään resurssien tuhlaamiselta epäolennaisuuksiin. Kokeilevien hankkeiden rinnalla on tehty tieteellistä työtä ja julkaisuja, sillä kokeilut tuottavat runsaasti tutkimusaineistoa. Vaikka elämänlaadulliset asiat ovat olennainen osa hyvinvointia, ei hyvinvointiteknologian ratkaisuilla, kuten peleillä, tavoitella vain hupia, vaan tuloksia ja seurantatietoa, jonka mukaan toimintaa voidaan muuttaa. Pelit tuottavat koko ajan myös mitattavuutta, analysoitavaa dataa: motivoiko peli pelaamaan tai paraneeko muisti tai sorminäppäryys.

Parhaimmillaan hyvinvointiteknologia on monialaisen keskustelun ja osaamisen tulos

Satakunnassa on Merilammen ja Sirkan mukaan hyvät edellytykset yhteistyölle ja isoille asioille. Täällä on paljon alan yrityksiä, myös hyvä julkisen sektorin asenne ja sopivan kokoinen toimintakenttä. Tiedekorkeakouluista on helppo saada kiinnostuneita mukaan monitieteisiin hankkeisiin, joissa myös elinkeinoelämä on mukana. Myös PrizzTechin Living Lab toimijoiden kanssa tehdään yhteistyötä. Lisäksi esimerkiksi SAMKin työ Kiinassa ja Namibiassa tuo mahdollisuuksia hyvinvointiteknogian osaamisen jakamiselle. Heitä kiinnostaa myös se, millä tavalla hyvinvointiteknologia on kulttuurisidonnaista. Lähtökohta on selvä sekä Suomessa että ulkomailla.

– Lähdetään arjen tilanteesta eikä mennä myymään.