Tutki, tunnista, kokeile, tutustu! – Meremme tähden -tapahtuma Raumalla 29.5.2018

Suosittu Itämeri-tapahtuma järjestetään tänä keväänä Raumalla jo seitsemättä kertaa. Tänä vuonna teemana on ”merestä on moneksi” – tapahtumassa tuodaan monipuolisesti esille ja kokeiltavaksi mereen liittyviä tutkimuksia, harrastuksia ja elinkeinoja.

21.5.2018 | Teksti: Kristiina Kortelainen

Meremmetahden2018

Tapahtuma koostuu pääasiassa meriaiheisista toimintapisteistä ja ständeistä. Vierailijat pääsevät muun muassa tutkimaan mikroskoopilla veden mikromuovihippusia, tunnistamaan lähivesien kaloja, pohtimaan vesistöalueiden hyvinvointivaikutuksia, tutustumaan Merenkulun simulaattoreihin sekä perehtymään merentutkimukseen ja merialueiden suojeluun.

Tule tutkimaan mikroskoopilla veden mikromuovihippusia, tunnistamaan lähivesien kaloja, tutustumaan Merenkulun simulaattoreihin...

Tapahtumapaikka mahdollistaa toiminnan kampuksen sisätilojen lisäksi myös läheisessä Suojan satamassa. Satamaan saapuu vierailijoiden ihailtavaksi Kaljaasi Ihana sekä Finnpilotin luotsikutteri.

Aikuisille ja ammattiväelle suunnatun iltapäiväosuuden aikana järjestetään toimintapisteiden lisäksi myös tietoiskutilaisuus, jossa keskitytään vesistöihin päätyviin haitallisiin aineisiin, kuten mikromuoveihin, lääkeaineisiin ja eri pinnoitteissa käytettäviin perfluorattuihin yhdisteisiin.

Lisätietoja tapahtumasta on Ympäristö NYT -verkkosivuilla sekä tapahtuman Facebook-sivulla.

Mitä?

Maksuton ja kaikille avoin Itämeri-tapahtuma

Missä?

Satakunnan ammattikorkeakoulun Rauman kampuksella ja Suojan satamassa (Suojantie 2, Rauma).

Milloin?

Aamupäivän osuus (klo 9–12) on suunnattu koululaisryhmille, ja iltapäivällä (klo 12–16) ovet ovat avoinna myös muulle yleisölle.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa Satakunnan ammattikorkeakoulun WATERCHAIN-hanke, jossa keskitytään Itämeren haitallisten päästöjen vähentämiseen. Kolmivuotinen hanke on Central Baltic -ohjelman rahoittama. Lisätietoa hankkeesta: http://waterchain.samk.fi/fi/

21.5.2018 | Teksti: Kristiina Kortelainen

Lisää aiheesta

| Vesi

Mitä kuuluu pinnan alle? – Kuudennen Meremme tähden -tapahtuman keskiössä on pinnanalainen luonto

Raumalla kuudetta kertaa järjestettävän Meremme Tähden -tapahtuman teemana on pinnanalainen luonto. Viikon käynnistää maanantaina 24.4.2017 SAMKin Merimäellä järjestettävä tietoiskuja ja työpajoja sisältävä tapahtuma.
Tallinn 2697613 1920pixabay
| Vesi

Itämeri pelastetaan arjen valinnoilla ja ympäristöteknologialla

Viranomaiset ja tutkijat ovat tehneet jo vuosia töitä Itämeren pelastamiseksi. Myös paikallistasolla on aktivoiduttava käytännön toimiin. Parhaiden suojelukäytänteiden työkalupakki avataan 23.5.2018 WATERCHAIN-seminaarissa Tallinnassa. Seminaariin voi osallistua myös verkossa. Ilmoittaudu mukaan.

Uusimmat uutiset

| Teknologia

Opettajat janoavat teknologiatietoa – HyteOpe terveys- ja hyvinvointiteknologiakoulutuksella varmistetaan ajantasainen opetus

Teknologia näkyy yhä vahvemmin perus- ja ammattiopetuksen opetussuunnitelmissa. Opettajia tuetaan tarjoamalla ammattitaitoa lisääviä SAMKin lisäkoulutuksia osana RoboAI:n STEM-toimintaa. Syksyllä 2019 alkaneessa opetushallituksen rahoittamassa HyteOpe-koulutuksessa sote- ja tekniikan alan ammatilliset opettajat saivat tärkeitä työkaluja terveys- ja hyvinvointiteknologian opettamiseen.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

  • RT @RoboAI2 Hei opiskelija! Hae Robotiikka Akatemiaan ja opi työskentelemällä käytännönläheisissä teknologiaprojekteissa. Onko… https://t.co/xR8BBm89ns
  • Welcome to join our skillful group! We are looking for Lecturers in Mechatronics and Artificial Intelligence (AI).… https://t.co/GE8UlsJYfG
  • Tule osaavaan joukkoomme! Haemme tapahtumakoordinaattoria, järjestelmäasiantuntijaa sekä lehtoria energia- ja ympär… https://t.co/wqypv6AMgl