SAMKista valmistuu 102 opiskelijaa – Ensimmäiset opiskelijat valmistuvat kuvataiteen YAMK-tutkintoon

SAMKissa on perjantaina 24.3. valmistumispäivä. Ammattikorkeakoulututkinnon on suorittanut 89 opiskelijaa ja ylemmän AMK-tutkinnon 13 opiskelijaa. Heidän joukossaan on myös kuvataiteen ylempään AMK -tutkintoon valmistuvat kautta aikojen ensimmäiset opiskelijat.

23.3.2017 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Katri Väkiparta

valmistuvatdsc_9218_web

Valmistumisjuhlaa vietetään kaksi kertaa vuodessa. Viimeksi juhlittiin joulukuussa. Kuvassa tunnelmia Tiilimäen kampukselta.

Vuosittain SAMKista valmistuu noin 900−1000 henkilöä. Alla valmistuvat on jaoteltu aloittain ja tutkinnoittain. Kaikki eivät ole halunneet nimeään julkisuuteen. Kaikkia kevään valmistuvia juhlitaan yhteisessä valmistumisjuhlassa eli publiikissa lukuvuoden päättyessä.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden julkisiin opinnäytetöihin pääsee tutustumaan samassa osoitteessa www.samk.fi/theseus.

 

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi (AMK)

Hippeläinen Sari, Nakkila

Honkavuo Hanna, Nokia

Koivuniemi Tami, Tampere

Laihonen Perttu, Huittinen

Latva Riikka, Pori

Leikkola Eemeli, Jämijärvi

Leinonen Lea, Tampere

Lintusaari Pasi, Pori

Mäkipää Jari, Pori

Mäkitasku Sallamaari, Pori

Nojonen Lauri, Tampere

Pihlajamäki Jesse, Pori

Rautiainen Veronica, Turku

Rauvola Krista, Tampere

Tuomi Emmi, Pori

Urpilainen Nina, Nakkila

Vaurio Erno, Pori

Virtanen Juho, Pori

Södergård Niina, Pori

 

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi (AMK), Bachelor of Business Administration

Ruponen Iina-Sofia, Eura

Tran Van Hai, Rauma

 

Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto, Restonomi (AMK)

Hiltunen Stina, Tampere

Kokkonen Julia, Hämeenkyrö

Lempiäinen Saara, Turku

Parviainen Jenni, Tampere

Raittila Tanja, Rauma

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Fysioterapeutti (AMK)

Riikola Sinimari, Pori

Saarinen Maria-Elisa, Ulvila

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)

Paananen Kirsi, Uusikaupunki

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Sairaanhoitaja (AMK)

Elomaa Annika, Eurajoki

Kerttula Maria, Raisio

Kirra Vilja, Oulu

Mikkola Anne, Pomarkku

Mäki Elina, Eura

Nevala Maarit, Pori

Oittinen Jemina, Sastamala

Raisto-Elo Tanja, Laitila

Räsänen Riina, Eura

Saarinen Sanni, Tampere

Salmi Eveliina, Naantali

Siekkinen Maria, Pori

Tilander Kreetta, Turku

Viljanen Miia, Rauma

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Terveydenhoitaja (AMK), Sairaanhoitaja (AMK)

Ahonen Riina, Tampere

Ekojärvi Taina, Sastamala

Helava Elisa, Nakkila

Kakkonen Tiia, Huittinen

Salonen Eveliina, Pori

Savolainen Mirella, Jyväskylä

Syrjälä Sanni, Hämeenlinna

Taljavirta Sirpa, Rauma

Telén Sofia, Eurajoki

Varjo Thea, Pori

Yliverronen Laura, Pori

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Geronomi (AMK)

Hissa Heidi, Pori

Tervo Tiina, Merikarvia

 

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Sosionomi (AMK)

Berglind Anitta, Tampere

Heurlin Juha, Pori

Ingman Piritta, Lieto

Kallio Kaija, Pori

Kytövaara Susanna, Kurikka

 

Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, Insinööri (AMK)

Aaltonen Santeri, Turku

Anttila Tuomas, Pori

Heinilä Mikael, Pori

Högman Jyri, Pori

Junkkala Juhani, Rauma

Kankaanpää Juhomatias, Pori

Metsämäki Markus, Eura

Moilanen Lauri, Pori

Mäkinen Jukka, Pori

Mäkipää Teppo , Hyvinkää

Nurmi Miika, Pori

Pakarinen Juuso, Pori

Rouhiainen Henri, Pori

Toropainen Arttu, Pori

Uusitalo Kimmo, Ulvila

Vehkaniemi Marko, Tampere

Vuonokari Heikki, Pukkila

 

Merenkulun ammattikorkeakoulututkinto, Insinööri (AMK)

Eerola Mika, Rauma

Rautiainen Jan-Erik, Turku

Riitamaa Esko, Pöytyä

 

Merenkulun ammattikorkeakoulututkinto, Merikapteeni (AMK)

Suominen Tanja, Pori

 

YLEMMÄT AMK-TUTKINNOT

Kulttuurialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto Kuvataiteilija (Ylempi AMK)

Hallivuo Tuomas, Jyväskylä

Jokinen-Lywood Soila, Luvia

Kaipainen Marika, Helsinki

Rauhaniemi Harri, Kankaanpää

 

Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi (Ylempi amk)

Liuksiala Maija, Sastamala

Pirkola Mikko, Huittinen

 

Merenkulun ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Merikapteeni (Ylempi AMK)

Roos Pasi, Naantali

 

Tekniikan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Insinööri (Ylempi AMK)

Pesonen Pyry, Pori

Saine Pasi, Pori

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Kuntoutuksen ohjaaja (Ylempi AMK)

Korpela Tuula, Kaarina

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Sairaanhoitaja (Ylempi AMK)

Soini Marja, Uusikaupunki

 

Sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Sosionomi (Ylempi AMK)

Siivonen Anne-Mari, Turku

 

 

Lisätietoja ja vinkkejä valmistuvista:
Inna Saarinen
Viestintä- ja markkinointisuunnittelija
puh. 044 710 3052
inna.saarinen@samk.fi

 

Katso kuvataiteen ylempi AMK -tutkintoon valmistuneiden tunnelmia

23.3.2017 | Teksti: Inna Saarinen | Kuva: Katri Väkiparta

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA