SAMKin Sähköakatemia-opiskelija Niko suunnittelee jakeluverkkoa Pori Energiassa

Sähkötekniikan kolmannen vuoden opiskelija Niko Riihimäki on tammikuusta alkaen tehnyt jakeluverkon suunnittelua Pori Energialla. Se on osa hänen ammattiopintojaan SAMKissa.

30.4.2019 | Teksti: Aino Pelto-Huikko | Kuva: Anne Sankari

Niko Riihimäki ja Jani Mettälä SAMK Sähköakatemia Pori Energia
Niko Riihimäki ja Jani Mettälä

Käytännössä jakeluverkon suunnittelu tarkoittaa muun muassa kaapelijärjestelmien piirtämistä Pori Energian verkkotietojärjestelmään. Paljon siis ollaan tietokoneen äärellä suunnittelemassa, jotta asentajat saavat työkuvat, joiden mukaan toimia maastossa.

Piirtää ei voi ihan miten haluaa. On tiedettävä, millaista paikan päällä on eli mihin kaapelin voi asentaa.

–  Maastossa pitää käydä, että näkee esimerkiksi pystyykö siitä kaivamaan, Niko kertoo.

Hän on itse ammattikoulutuksen saaneena sähköasentajana tehnyt verkoston asennustöitä. Se auttaa suunnittelussa.

Ilmajohdoista maakaapeleihin

Nyt ollaan siirtymässä lopuistakin ilmajohdoista maakaapeleihin. Se näkyy tien sivussa olevina jakokaappeina ja lankojen poistumisena.

Nikon työhön Pori Energialla kuuluu myös uusien sähköliittymien suunnittelua.
–  Suunnittelemme ja mitoitamme verkon siten, että haluttu pääsulakekoko on mahdollista toteuttaa, Niko kuvailee.

SahkoAkatemiaNikoRiihimakiJaniMettala SAMK Pori Energia

Niko Riihimäki

Niko Riihimäen esimies Pori Energialla, urakointipäällikkö Jani Mettälä kertoo, että työ on varsin itsenäistä ja vaatii tarkkuutta. Maan alla on varsinkin kaupunkikeskustoissa ”hirveä määrä kaapelia” ja lisäksi vesijohdot ja viemäröinnit.

Sähköakatemiassa pääsee työelämään kiinni

Niko hakeutui viime syksynä SAMKissa käynnistettyyn Sähköakatemiaan. Sen idea on, että opiskelija työskentelee osan ajasta yrityksessä, ja saa käytännön työssä hankkimansa osaamisen osaksi opintojaan.

–  Jos henkilö on kiinnostunut, tykkää alasta ja haluaa kehittyä, joustava harjoittelu toimii tosi hyvin, toteaa Jani Mettälä. Opiskelija oppii käytännössä ja yrityksen väki pääsee näkemään, olisiko tässä sopivaa ainesta seuraavaan rekrytointiin.

Mettälän mukaan suunnittelutöissä pääsee opiskelijakin tekemään monenlaista.
– Se ratkaisee, että on oikea henkilö ja on perustiedot. Työ opettaa lisää, eihän oppilaitoksissa tällaisia ohjelmistoja ole.

Sähköakatemian kuvio toimii – kun taas pelkästään kesätöissä ei suunnittelutöihin juuri pääse: aika on liian lyhyt, eikä töihin saa riittävästi tukea, kun vakituinen väki on lomilla.

Opinnäytetyön aihe tuloillaan

Niko Riihimäen insinööriopinnoista ei puutu enää juuri muuta kuin opinnäytetyö. Siihen mitä ilmeisimmin löytyy aihe Pori Energialta:

– Meidän teollisuusasiakkaiden kunnossapitojärjestelmät siirretään uuteen järjestelmään, ollaan mietitty että aihe olisi jotain siihen liittyen, mitä raportteja siitä saadaan.

Lisää aiheesta

| Teknologia

Yrityksessä työskentely osaksi opintoja – SAMK perusti Sähköakatemian

Sähköakatemia on uudenlainen tapa opiskella sähkötekniikkaa Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Opiskelija työskentelee osan ajasta yrityksessä ja näin saatu osaaminen tulee osaksi opintoja.
Hauska yksityiskohta projektiparivaljakon taustalta: Henri Wahlberg ja Kaius Yli-Pietilä ovat tunteneet toisensa jo koulussa Porissa, mutta asuneet sittemmin eri kaupungeissa. Porilainen ja raumalainen ovat tavanneet jälleen tultuaan SAMKiin viime syksynä.
| Teknologia

Taloyhtiön sähköautoprojekti luo pohjaa tulevaisuuden osaamiselle

Miten mahdollistetaan sähköautojen lataus vanhassa taloyhtiössä? Lämpöpaikkojen muuttaminen latausasemiksi tarjoaa kahdelle sähkötekniikan opiskelijalle kiinnostavan projektin, josta kertyy opintopisteitä.

Uusimmat uutiset

Fysioterapeutti (AMK) Emilia Heikkilä
| Hyvinvointi ja terveys

Emilia rohkaisee: Uskalla hakea opiskelemaan unelma-alaasi

Fysioterapeutiksi SAMKista valmistunut Emilia Heikkilä haaveili pitkään alalla työskentelystä, mutta ajatus hakemisesta pelotti, koska suosittuun koulutukseen oli liian vaikea päästä. Nyt hän kannustaa muita rohkeasti hakemaan: – Aina joku pääsee. Niin kuin minä.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter feed is not available at the moment.