SAMKille ensimmäinen yksityinen lahjoitus – Satakunnan Osuuskaupalta 50 000 € koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen
– Haluamme osoittaa lahjoituksen SAMKin toimintaan yleisesti, sillä meille on tärkeää maakunnan elinvoiman ylläpitäminen ja kehittäminen. Satakunnan Osuuskaupalle on äärimmäisen merkittävä asia, että meille tärkeät koulutusalat ja tutkimus säilyvät kilpailukykyisinä ja kehittyvinä maakunnassa. Erityisen merkityksellistä on esimerkiksi liiketalouden, matkailu- ja talousalojen säilyminen ja kehittyminen täällä paikallisesti, sanoo toimitusjohtaja Harri Tuomi Satakunnan Osuuskaupasta.

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on vastaanottanut ensimmäisen lahjoituksen Tue elinvoimaa – Lahjoita tulevaisuudelle -varainhankintakampanjassa. Satakunnan Osuuskauppa lahjoitti 50 000 euroa SAMKin alueen koulutus- ja tutkimustoiminnan tukemiseen.
– Pidämme lahjoitusta merkittävänä huomionosoituksena pitkään jatkuneesta yhteistyöstä, kiittelee rehtori Juha Kämäri.
SAMK käynnisti varainhankintakampanjan viime vuoden lopulla. Valtio maksaa ammattikorkeakouluille vastinrahaa suhteessa niiden kampanja-aikana keräämään yksityiseen pääomaan. SAMKin tavoitteena on kerätä miljoona euroa vuoden 2018 aikana.
– Lahjoitusvarat ja niistä saatavat tuotot ohjataan SAMKin strategian mukaiseen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen. Lahjoitukset ovat vastikkeettomia, mutta yli 10 000 euron lahjoitukset voi kohdentaa haluamalleen koulutusalalle, Kämäri kertoo.
SAMK keskittyy soveltavaan tutkimukseen sekä teollisuuden ja yritysten tuote- ja palvelukehitykseen. Tulokset halutaan saada nopeasti alueen yritysten käyttöön. Juuri nyt SAMK vastaa teknologia-alan työvoima- ja osaajapulaan käynnistämällä muuntokoulutuksia ja täsmätäydennyskoulutusta. SAMK on myös mukana innostamassa lapsia ja nuoria teknologia-alalle tukemalla koulujen luonnontieteen opetusta. Vuoden 2017 lopussa SAMKilla oli käynnissä 55 kansallista ja 11 kansainvälistä hanketta.
Vähintään 850 euron lahjoitukset ammattikorkeakoululle ovat verovähennyskelpoisia sekä yksityiselle lahjoittajalle että yhteisölle.
Lahjoittamalla Satakunnan ammattikorkeakoululle yritys tukee Satakunnan ja lähialueen koulutusta, elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä. Jokainen lahjoitus on ammattikorkeakoulun toiminnalle tärkeä.
Lahjoittaisitko SAMKille?