SAMK ja Sataedu Dubain maailmannäyttelyyn

Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Satakunnan koulutuskuntayhtymä esittelevät koulutusosaamistaan Dubain maailmannäyttelyssä 20.10.2020–10.4.2021.

22.1.2020 | Teksti: Elina Valkama

Finland at Dubai 2020 partner

Satakuntalaiset koulutuksen järjestäjät esittäytyvät Suomen paviljongissa EducationFinland-nimen alla kahdentoista muun koulutuksen järjestäjän ja alan yrityksen kanssa.

Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillan mukaan yhteinen osallistuminen maailmannäyttelyyn vie suomalaista ja satakuntalaista koulutusosaamista maailmalle. Tavoitteena on saada lisää ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita Satakuntaan. SAMKin strategian yhtenä keskeisenä tavoitteena on maakunnan kehityksen tukeminen lisäämällä kansainvälisiä osaajia.

– Pystymme yhdessä Sataedun kanssa tarjoamaan koulutuspolkuja ammatillisesta koulutuksesta korkeakoulututkintoihin. Uskon, että korkeatasoinen koulutusjärjestelmä, turvallinen yhteiskunta ja puhdas luonto houkuttelevat opiskelemaan ja työskentelemään Suomessa ja Satakunnassa, Multisilta kertoo.

Satakunnan koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallion mukaan Sataedulla ja SAMKilla on vahvaa yhteistyötä laajemminkin kansainvälisyydessä. Koulutusvienti on yksi yhteistyön muodosta. Mahdollisuus lähteä mukaan Dubain Expoon tuli Isokallion mukaan Sataedulle sopivaan aikaan.

– Sataedulla on jo kokemusta koulutusviennistä Kiinaan. On luontevaa, että etsimme uusia markkinoita. Vanhustyön osaaminen on vahvuutemme. Siinä meillä on sellaista osaamista, jota on luontevaa viedä maailmalle, Isokallio toteaa.

Dubain maailmannäyttelyyn on ilmoittautunut yli 190 maata. Tapahtuman tavoitteena on noin 25 miljoonaa kävijää, joista 70 prosenttia tulee Arabiemiraattien ulkopuolelta. Suomen pääteema Expossa on Sharing Future Happiness. Paviljonkirakennuksen teema keskittyy kiertotalouteen, kestävyyteen ja innovaatioihin.

 

Lisätietoja:

Satakunnan ammattikorkeakoulu, rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta, puh. 044 710 3410

Satakunnan koulutuskuntayhtymä, johtaja Matti Isokallio, puh. 040 199 4101

Finland at Dubai Expo 2020 -sivusto

 

22.1.2020 | Teksti: Elina Valkama

Latest News

| Opiskelijatarina

Ulkomaan vaihto oli ainutlaatuinen ja kasvattava kokemus

Ulkomaan vaihto oli ainutlaatuinen ja kasvattava kokemus Kolmannen vuoden sosiaalialan opiskelija Nea Kariluoto, 24, opiskeli syyslukukauden 2018 Sloveniassa ja on parhaillaan harjoittelussa...
| Yrittäjyys

5G Innovation Hack: haussa uudet ja omintakeiset ideat

Satakunnan ammattikorkeakoulun ja elinkeinoyhtiö Prizztech Oy:n järjestämä 5G Innovation Hackaton pidetään 24.-25. maaliskuuta. Kilpailussa on viisi eri teemaa ja toimintaympäristöä, joiden kehittämiseksi ideoita haetaan: robotiikka, logistiikka, teollisuus, terveysteknologia ja ns. vapaa aihe.

SAMK in social media

@SAMK IN TWITTER