Mitä kuuluu, 30-vuotias Satakunnan ammattikorkeakoulu?

SAMKissa juhlitaan vuonna 2022 korkeakoulun 30-vuotista taivalta. Tässä juhlahaastattelussa SAMKin rehtori-toimitusjohtaja Jari Multisilta kertoo ammattikorkeakoulun taipaleesta tähän päivään.

SAMKin Rehtori Jari Multisilta käädyt kaulassa Porin kampuksella
SAMKin rehtori-toimitusjohtaja Jari Multisilta kaulassaan rehtorinkäädyt, jotka saatiin käyttöön 30-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä.

SAMKin rehtori-toimitusjohtaja Jari Multisilta kaulassaan rehtorinkäädyt, jotka saatiin käyttöön 30-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä.

SAMKin 30-vuotinen matka on ollut koko ammattikorkeakoulujärjestelmän voimakkaan kehityksen aikaa. Rinnalla on kehittynyt duaalimalli eli ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rinnakkaiselo. Ammattikorkeakouluilla on lakisääteinen tehtävä palvella oman alueensa elinkeinotoimintaa.

– Meillä profiilina on olla teollisuuskorkeakoulu. Profiili on rakentunut suoraan maakunnan tarpeista, onhan Satakunta vahva teollisuusmaakunta, kertoo Jari Multisilta.

SAMKin taival on ollut välillä taloudellisesti haastavaa, mutta toisaalta myös merkittävän kasvun ja kehityksen aikaa.

– Edeltäjäni aikana kehitettiin voimakkaasti oppimisympäristöjä, esimerkiksi merenkulun simulaattori Raumalla sekä uusi Porin kampus todella moderneine tiloineen.

SAMK on ollut edelläkävijänä korkeakoulumaailmassa verkko-oppimisen ja verkko-oppimisympäristöjen saralla.

– Opettajillamme on erinomaiset valmiudet toimia verkko-oppimisen parissa.

SAMKin rooli ei ole muuttunut valtavasti matkan aikana, mutta uusia ulottuvuuksia on tullut lisää. Tehtävänä on hankkia kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita yhä enenevissä määrin, ja pyrkiä siihen, että he jäävät maakuntaan töihin.

– SAMK haluaa tuoda ja luoda osaamista alueelle.

Satakunnan ammattikorkeakoulu tänään

Vaikka koronapandemia-aika on ollut haastavaa, on SAMKissa selviydytty hienosti esimerkiksi valmistumistilastojen perusteella.

– Toki haastetta on tuonut se, että miten olemme voineet tukea opiskelijoiden valmistumista poikkeuksellisessa tilanteessa.

Multisilta näkee SAMKin tänä päivänä dynaamisena ja nuorekkaana, hyvässä kunnossa olevana ammattikorkeakouluna.

– Meidän tulee kuitenkin muistaa olla ketteriä ja aktiivisia.

Multisilta aloitti SAMKin johdossa syyskuussa 2018. Rehtorikauden kohokohtiin kuuluu palaute niin opiskelijoilta kuin yritysmaailmasta.

– Meiltä valmistuneet arvostavat SAMKin opetusta todella korkealle. Samaan aikaan meitä arvostetaan yritysmaailmassa. Sekä opiskelijoiden että yritysten antama hyvä palaute on joka aamu herätessäni kohokohta.

Katse tulevaisuuteen

Seuraavien 10 vuoden aikana SAMKin matkalla näkyy isoja asioita. On Digivisio-hanke, jossa suomalaiset korkeakoulut yhdessä rakentavat digitaalisia työympäristöjä ja toisaalta myös hiilineutraalisuustavoite 2030.

– Kaikkien asioiden kohdalla meidän tulee pohtia sitä, miten toimimme kestävän kehityksen mukaisesti ja miten viemme hiilikädenjälkiasioita eteenpäin.

Myös kansainvälisten opiskelijoiden saaminen ja jääminen Satakuntaan on jatkuvasti tärkeämpää.

– Kenttä on moninainen. Satakuntalaisille nuorille tulee tarjonta mahdollisuus päiväopiskeluun korkeakoulussa. Samalla meidän tulee pitää edelleen huoli siitä, että tarjolla on alueen työelämän tarjoamia jatkuvan oppimisen koulutuksia.

Jaa tämä sivu

Pohjoisväylän alakoulun piha-alue

Opinnäytetyö: Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat hyvässä kunnossa

Anni Mannila kartoitti Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat marraskuussa 2023 SAMKissa valmistuneessa rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opinnäytetyössään.

Lasten päivä alkoi rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillan pitämällä aamupalaverilla kampuksen taukotilassa.

Työntekijöiden lapset valtasivat SAMKin Porin kampuksen

Valtakunnallisena Lapsi mukaan töihin -päivänä SAMKin Porin kampuksella pyöri kolmisenkymmentä työntekijöiden lasta. Iältään lapset olivat 3–13-vuotiaita. 

SAMK oli mukana Taisto-harjoituksessa – Suomen suurin digiturvaharjoitus auttoi ajankohtaisiin uhkiin varautumisessa

SAMK osallistui tänään Suomen suurimpaan digitaalisen turvallisuuden harjoitukseen Taistoon. Taisto on valtakunnallinen harjoitus, joka tarjoaa turvallisen tilaisuuden harjoitella, testata ja kehittää digitaalista turvallisuutta sekä kerryttää osaamista ja varmuutta, joihin tukeutua mahdollisen tosipaikan tullen.