Persoonaa peliin – kivijalka kuntoon

Aika on kivijalkakaupalle haastava. Isot kauppakeskukset ja verkkokauppa vievät asiakkaita. Vaikka moni edelleen haluaa tehdä ostoksensa kivijalkakaupoissa, ovi ei käy tarpeeksi. Mikä eteen: lappu luukulle vai uusia tuulia?

30.3.2017 | Teksti: Aino Pelto-Huikko | Kuva: Anne Sankari

Kivijalka Mielikuvitusmaa yrittajat

Tuoreet huittislaiset Mielikuvitusmaan yrittäjät Maria Kankaanranta ja Marjut Peltola ovat mukana Kivijalka kuntoon! -hankkeessa. Siinä kehitetään kivijalkakauppojen liiketoimintaosaamista Huittisissa, Kankaanpäässä, Loimaalla ja Uudessakaupungissa.

 

Esimerkiksi Uudessakaupungissa Alisenkadun kivijalkakaupan, Kenkäkauppa Alinan sisustuksen pääosan muodostavat kenkälaatikot ja kengät. Kauppa on elämys. Sinne tullaan paikan päälle, hurmaantumaan vaihtoehtojen runsaudesta – ”ottaisinko nämä kengät vai nuo, ja tuollakin on ihanat”. Kenkäkaupan asiakas haluaa ostosten jälkeen usein kahville tai vaatekauppaan ja syömään.

Yhden menestys auttaa muitakin

Kivijalkakauppa menestyy parhaiten, kun sillä on kavereita: kun paikkakunnalla on menestyjiä ja kun osataan hyödyntää verkkokauppaa. Myös kävijät ja sosiaalisen median ”tykkääjät” levittävät tietoa.

– Yksin ei menesty. Kun yksi menestyy, muillakin menee paremmin. Kauppareissulla voidaan haluta kenkien lisäksi uusi mekko. Isäntä voi käydä autohuollossa ja pitsalla samalla, kuvaa SAMKin Kivijalka kuntoon! -hanketta vetävä Mikko Lehtonen.

Kun Huittisten, Kankaanpään, Loimaan ja Uudenkaupungin kivijalkayrittäjiltä viime vuonna kysyttiin, mihin he kaipaavat apuja, vastaus oli, että markkinointiin ja myyntiin. Monia askarruttaa erityisesti verkkokauppa ja sosiaalinen media.

– Asiakkaiden käyttäytyminen muuttuu jatkuvasti, ihmisten ajasta ja tavoitettavuudesta taistelevat myös kivijalkakauppiaat, sanoo Mikko Lehtonen.

Jos ihmiset koskettelevat mobiililaitettaan 150 kertaa päivässä, siellä on syytä näkyä.

Sitä jotain on oltava

Yhtä menestyksen reseptiä ei ole. Tai oikeastaan on, mutta se on jokaisen kohdallaan maisteltava: pitäisi olla ”sitä jotain”. Se voi olla pienestä kiinni, mutta se liittyy toimintatapaan, persoonalliseen ilmeeseen ja sopivan rohkeaan, riittävän erilaiseen valikoimaan – tietysti asiakaskunnan mieltymyksiä haistellen. Valikoimaa on katsottava avoimin silmin: se, mistä itse pitää voi olla hyvä lähtökohta mutta aina se ei ole juuri sitä, mitä asiakas haluaa.

Tuoreet huittislaiset Mielikuvitusmaan yrittäjät Maria Kankaanranta ja Marjut Peltola sanovat, että se, miltä myymälä näyttää, on tärkeää.
– Se on monen tekijän summa. Miten tavarat ovat esillä, pieniä kivoja yksityiskohtia – että on persoonallista ja siistiä. Hyviin ikkunateippauksiin kannattaa edelleen panostaa, naiset luettelevat.

Kaupan pitäisi olla kutsuva – sellainen, että on helppo tulla. Tämä pätee myös verkkokauppaan. Lehtonenkin sanoo menestyjän olevan persoonallinen, markkinointia myöten. Yrittäjäpersoonat laittavat itseään likoon. Yrittäjät ovat tietysti erilaisia sen suhteen, paljonko haluavat persoonaansa esiin. Jokainen tarvitsee silti rohkeutta kokeilla uusia asioita.
– Kaikki ei aina toimi, mutta ei se maailmaa kaada, sanoo Lehtonen.

Mielikuvitusmaan yrittäjät sanovat, että aluksi on raaskittava markkinoida. He ovat itse käyttäneet sanomalehteä, uutiskirjettä ja sosiaalista mediaa, jonka valikoimasta heillä on käytössä facebook ja instagram. Uutiskirjeisiin he käyttävät ison toimijan valmiita palveluita.

Oman paikkakunnankaan väki ei välttämättä tunne kauppojen tarjontaa ja tuotteita haetaan muualta, kun luullaan, että läheltä ei löydy. Oma haasteensa on Mielikuvitusmaallakin: se mieltyy lastentarvikeliikkeeksi, vaikka myynnissä on myös paikallisia käsitöitä.

Huittisissa kivijalkaa tehdään tutuksi Hullu Yö -tapahtumalla. Yrittäjät ovat olleet tyytyväisiä: väkeä on kaduilla ja kaupoissa välillä tungokseen asti. Tapahtumaa myös kehitetään niin, että kävijöillä olisi hauskaa.

Mikko Lehtonen

Kolme tärkeää

1 Erottaudu ja tee rohkeaa markkinointia. Tunnet asiakkaasi parhaiten – asetu heidän saappaisiinsa. Hulluimmatkin ideat voivat toimia. Ole oma itsesi ja anna persoonasi näkyä. Vaatimattomuus roskakoriin. Tasapaksuus ei enää toimi.   

2 Liittoudu muiden alueen yrittäjien kanssa. Tehkää ja suunnitelkaa yhdessä!

3 Perusasiat kuntoon. Löydytkö googlesta? Millä hakusanoilla? Miten asiakas löytää liikkeemme, tuotteemme ja palvelumme? Miltä näytämme fyysisesti ja verkossa? Mitä meistä puhutaan?

Näihin ja muihinkin teemoihin paneudutaan Kivijalka Kuntoon! -hankkeessa. Lisätietoja saat blogista ja Mikko Lehtonen, mikko.lehtonen@samk.fi, 050 5694 894

30.3.2017 | Teksti: Aino Pelto-Huikko | Kuva: Anne Sankari

Lisää aiheesta

Kivijalka kuntoon SAMK - Mielikuvitusmaa yrittajat
| Yrittäjyys

Ei tullutkaan ”Ämmän kolttu ja kala”

Maria Kankaanranta ja Marjut Peltola avasivat kivijalkakaupan Huittisiin syksyllä 2016. Ideoita ja kehittämishaluja on, joten he ovat tuoreeltaan mukana myös SAMKin Kivijalka Kuntoon! -hankkeessa.
Mikko Lehtonen
| Liiketoiminta

Samkilainen kasvo: Mikko Lehtonen vaikuttaa alueella

SAMKin lehtori Mikko Lehtonen kuvaa itseään vahvasti yrittäjähenkiseksi. Nyt hän auttaa yrittäjiä Kivijalka Kuntoon! -hankkeessa.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Mirja Röyttä opiskeli lähihoitajasta tradenomiksi ja haaveilee henkilöstöpäällikön tehtävistä. Opinnäytetyössään hän tutki mitkä asiat vaikuttavat terveydenhuollon henkilöstön sitoutumiseen ja mistä työnantaja voi ne tunnistaa. Hän on myös rekrytoinut varttuneita hoitajia keikkatöihin. Lue koko juttu: www.samk.fi/uutiset/lahihoitajasta-tradenomiksi/#tradenomi #verkkotutkinto #samk #huittinen #katsetulevaisuuteen ... See MoreSee Less
View on Facebook

Twitter feed is not available at the moment.