”Paras päivä Suomessa”

Palvelukeskus Soteekin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista koostuva moniammatillinen tiimi on tehnyt vuoden aikana yhteistyötä Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piirin ja Harjavallan vastaanottokeskuksen kanssa. Liikunnallinen yhteistyöprojekti suunniteltiin osana We are -hankkeen globaalikasvatusta oppimisympäristössä keväällä ja toteutettiin syksyllä 2016. Opiskelijat pääsivät työskentelemään monen kulttuurin risteyskohdassa.

25.11.2016 | Teksti: Noora Puhakka, hoitotyön opiskelija & harjoittelija We Are! -hankkeessa | Kuva: Wesam Alozaibi, fysioterapeuttiopiskelija

we_are

Soteekin moniammatillinen opiskelijatiimi ohjaa liikuntatuokiota. Liikkeitä mukautettiin yksilöllisesti osallistujien tarpeisiin sopiviksi.

Opiskelijatiimi järjesti nyt jo toimintansa päättäneen Harjavallan vastaanottokeskuksen asukkaille vesiliikuntaa ja kehonhuoltoharjoituksia SAMKin tiloissa Porissa. Harjoituksiin osallistui syksyn aikana 25 iältään 22–50-vuotiasta henkilöä. Toiminnan tavoitteet suunniteltiin Harjavallan vastaanottokeskuksen ja Palvelukeskus Soteekin kesken.

Liikunnanohjauksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat Soteekissa harjoittelevat suomalaiset ja kansainväliset fysioterapian ja hoitotyön opiskelijat. Myös Harjavallan vastaanottokeskuksen ohjaaja oli aina mukana harjoituksissa. Liikunnanohjauksen tarkoituksena oli tukea asiakkaiden fyysistä ja psyykkistä terveyttä positiivisen toimintaympäristön, selkeän ohjauksen ja kannustavan palautteen avulla.

Liikuntaryhmien vakio-ohjaaja SAMKin fysioterapeuttiopiskelija Wesam Alozaibi toimi projektissa ohjaajana, tulkkina ja tiiminvetäjänä. Jemenistä kotoisin oleva Wesam on asunut yli puolet elämästään kotimaansa ulkopuolella.

Samasta kulttuuristakin tulevat ihmiset saattavat ymmärtää asioita monella tapaa. Yritän aina luoda yhteisymmärrystä ihmisten välille.

– Kulttuurishokki Suomeen tullessa oli suuri, joten ymmärrän asiakkaiden näkökulman ja osaan antaa kotoutumisvinkkejä, Wesam kertoo. Suomalaisen ja Lähi-Idän kulttuurien tuntemus sekä arabian, englannin ja suomenkielentaito helpottavat pakolaisten kanssa tehtävää yhteistyötä.

– Samasta kulttuuristakin tulevat ihmiset saattavat ymmärtää asioita monella tapaa. Yritän aina luoda yhteisymmärrystä ihmisten välille, Wesam kertoo.

Ohjauksessa käytettiin monenlaisia keinoja. Näyttämällä, selittämällä ja kuvailemalla luotiin liikuntahetken yhteinen kieli. Ohjauskielinä käytettiin selkosuomea, englantia ja arabiaa. Yksi toiminnan tavoitteista oli helpottaa turvapaikanhakijoiden integraatiota suomalaiseen yhteiskuntaan. Tavoitteena oli, että osallistujien kynnys siirtyä olemassa olevien liikuntapalvelujen käyttäjiksi helpottuisi.

– Kyseessä oli ensimmäinen kontaktini maahanmuuttajiin, SAMKin fysioterapeuttiopiskelija Roni Palomäki kertoo.

– Aluksi jännitin, miten homma sujuu. Suurin epävarmuus oli kielen suhteen, kun tiesin etteivät he puhu suomea eivätkä englantiakaan ja tuo oma arabia on hieman ruosteessa. Vastaanottokeskuksen tyypit yllättivät positiivisesti, Roni jatkaa.

Vastaanottokeskuksen asukkaat olivat Ronin mukaan innokkaita ja ennakkoluulottomia kokeilemaan kaikkea mitä heille opastettiin ja näytettiin.

 Paljon saa aikaiseksi rohkealla asenteella, esimerkillä ja sinnikkyydellä yrittää, Roni Palomäki korostaa.

Paljon saa aikaiseksi rohkealla asenteella, esimerkillä ja sinnikkyydellä yrittää, Roni Palomäki korostaa.

– Treeniin heittäydyttiin mukaan, ja siinä missä kielimuuri pukkasi päälle, pärjättiin esimerkeillä ja olalle taputuksin. Harmitti, kun ei voinut eri kielten takia heittää enempi läppää näiden miesten kanssa, Roni naurahtaa.

Yhteistyöstä jäi hyvä fiilis ja osallistujat arvostivat sitä mitä heidän kanssaan tehtiin. Ohjaajat kokivat olevansa tervetulleita. Roni kertoo oppineensa kärsivällisyyttä, järjestelmällisyyttä ja esimerkin voiman merkitystä.

– Ja oikeasti sitä, ettei yhteinen puhuttu kieli ole kaikki kaikessa. Yllättävän paljon saa aikaiseksi rohkealla asenteella, esimerkillä ja sinnikkyydellä yrittää. Kaikki ollaan samassa kelkassa, joten eiköhän sitä kannata kiskoa yhdessä eteenpäin!

Myös osallistujien kokemukset liikuntatuokioista olivat myönteisiä. He kertoivat toiminnan lievittäneen ahdistuneisuutta ja stressiä. Monelle vastaanottokeskuksen asukkaista Soteekin järjestämä viikoittainen liikuntatuokio oli ainoa kontakti vastaanottokeskusta ympäröivän maailman ja kantaväestön kanssa

– Liikuntapäivä oli tähänastisista Suomessa vietetyistä päivistä paras, yksi osallistujista totesi.

 

We Are!-hankkeen Vastuullinen kansainvälistyminen -tapahtuma

Wesam Alozaibi kertoo 29.11.2016 SAMKin Tiilimäen kampuksella luokassa D210 järjestettävässä We Are!-hankkeen Vastuullinen kansainvälistyminen -tapahtumassa Soteekin ja vastaanottokeskusten välisestä yhteistyöstä ja kulttuurien välisestä viestinnästä.

Tutustu tapahtumaan.

Lisää aiheesta

Students going out with the residents of Ruskahovi
| Hyvinvointi ja terveys

Ikäihmiset ulkoilemaan – Soteekki mukana vapaaehtoistyössä

Palvelukeskus Soteekki on kantanut kortensa kekoon Vie Vanhus ulos -kampanjaan. Valtakunnallisen kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Cannot call API for app 1123168491105924 on behalf of user 10157419919776743 Type: OAuthException
Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä. Erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. Hae 31.12.2023 mennessä.Avaamme täydennyshaun Palliatiivisen hoidon asiantuntija (30 op) -erikoistumiskoulutukseen!Voit hakea koulutukseen aina 31.12.2023 asti. Koulutuksen toteutuminen on varmaa, otamme vielä muutamia opiskelijoita ryhmään.Lue lisää ja hae mukaan tästä: events.samk.fi/event/wJpkP ... See MoreSee Less
View on Facebook
Twitter

The new Research Center for Human Functioning was recently established at SAMK. The research center is led by Henna Kyhä, Research Manager and Doctor of Philosophy.

#thinkfuture #humanfunctioning #samkasanemployer

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus, jota luotsaa tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

#katsetulevaisuuteen #osallisuus #toimintakyky #samktyönantajana

Altogether 92 students graduated from SAMK in November. Fifteen of them graduated with a Master´s degree. The theses of graduates can be found on Theseus. SAMK congratulates all the graduates 🌺

#alumni #thinkfuture

SAMKista valmistui marraskuussa yhteensä 92 opiskelijaa. Valmistuneista 15 suoritti YAMK-tutkinnon. Valmistuneiden opinnäytetyöt ovat luettavissa Theseuksessa. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita 💐

#alumni #katsetulevaisuuteen

Porin Tradenomiopiskelijat PORA ry:n järjestämässä äänestyksessä opiskelijat valitsivat Vuoden 2023 liiketalouden opettajaksi Peri Martikkalan. Onnittelut!
#vuodenopettaja #katsetulevaisuuteen #porary