Etsi

Pääkirjoitus: ”Oman elämänsä toimitusjohtajaksi”

SAMKin TKI-vararehtori Cimmo Nurmi kirjoittaa unelmastaan. Sen toteutuminen vaatii aktiivisuutta, asennetta ja työntekoa.

12.10.2016 | Teksti: Cimmo Nurmi

Minulla on unelma. Unelma, että SAMKin visio toteutuu. Unelma, että jokainen opiskelijamme työllistyy. Tämä edellyttää sekä henkilöstöltämme että opiskelijoiltamme aktiivista ja myönteistä asennetta. Opiskelijalla tulee olla työ- ja menestymishalua ja määrätietoisuutta. Hänen tulee kasvaa aloitekykyisyyteen ja vastuun kantamiseen. Tuttuja adjektiiveja yrittäjyyskasvatuksesta.

 

Satakunta on yrittäjyyskasvatuksen edelläkävijä Suomessa. Yrityskiihdyttämö™ perustettiin 1996, Porin Lyseon yrittäjyyskasvatusluokka käynnistettiin 2003, Yrittäjyyskasvatuksen Opettajan Opas kirjoitettiin 2004, valtakunnallinen YES-keskushanke käynnistettiin 2007, yrittäjyyskasvatuksen maakunnallinen strategia tehtiin 2011 ja korkeakoulujen ja ammattioppilaitosten yhteinen yrityskiihdyttämö ALL IN perustettiin 2015. Kaikki nämä ensimmäisenä Suomessa.

 

Satakunnan yrittäjyyskasvatuksen visiossa sanotaan, että jokaisella on oikeus yrittäjyyskasvatukseen. Jokaisella opiskelijalla on oikeus kasvaa oman elämänsä toimitusjohtajaksi. Annamme tähän valmiuksia yrittäjämäisissä oppimisympäristöissämme: Apparaatissa, Soteekissa, TuotekehitysPajassa, IdeaDrillissä, 24h-Bootcampissä ja Startup Stories -tilaisuuksissa.

 

Opiskelija voi opiskeluaikanaan kasvaa myös oman yrityksensä toimitusjohtajaksi. Yrityskiihdyttämö™ on tällä hetkellä tuottanut lähes 500 kiihdyttämösopimusta ja yli 270 yritystä. Yritysten eloonjäämisprosentti on ollut kolmen vuoden kuluttua yli 90 %. Syksyllä 2017 SAMKissa käynnistyy ensimmäisenä Suomessa yrittäjän koulutusohjelma, jossa kaikki opiskelu kytketään opiskelijan yritystoimintaan. Lue lisää tästä lehdestä!

Yrityskiihdyttämö™ on tällä hetkellä tuottanut lähes 500 kiihdyttämösopimusta ja yli 280 yritystä. Yritysten eloonjäämisprosentti on ollut kolmen vuoden kuluttua yli 90 %..

 

Keväällä julkaistun tutkimuksen mukaan joka kolmas nuori voi kuvitella itsensä tulevaisuudessa yrittäjäksi. Luku on viisinkertaistunut kymmenen vuoden aikana. Asennemuutos on suoraa seurausta suomalaisen yhteiskunnan asennemuutoksesta. Suomi tarvitsee yrittäjiä ja yritykset tarvitsevat yrittäjämäisesti ajattelevia työntekijöitä. SAMK haluaa vaalia yrittäjäintoa. Luotan siihen, että unelmani toteutuu.

12.10.2016 | Teksti: Cimmo Nurmi

Lisää aiheesta

Vuoden 2016 yrityskiihdyttamoyrittaja Laura Ylakorpi
| Yrittäjyys

Vuoden 2016 yrityskiihdyttämöyrittäjä: Konetekniikan opiskelijan yllättävä intohimo

Bistro Bayn nuori yrittäjä vaihtoi koneet ruuanlaittoon ja ravintolan pyörittämiseen. – Puhuttiin, että pitäisikö oikeasti laittaa oma ravintola. Voisihan sitä jahkailla vaikka kuinka pitkään – ja vanhana sanoa, että ”oishan sitä voinut”, kuvailee parin vuoden takaisia mietteitään Laura Yläkorpi.
Kalle Vuorio
| Yrittäjyys

Ensimmäinen yrityskiihdyttämöyrittäjä Kalle Vuorio: ”Kehityksessä pysyy aina, se vaatii vain töitä”

Kalle Vuorion ura alkoi työkalujen kantamisella ja johtojen kiinnittämisellä seinään. Nykyään hän toimii perustamansa yrityksen KMJ Engineeringin operatiivisena johtajana. Hän on ensimmäinen SAMKin yrityskiihdyttämön kautta startannut yrittäjä.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA